Lukuaika: 4 minuuttia

Amazonin lisäksi ihminen tuhoaa maailman suurinta kosteikkoa Pantanalia

Läntisen pallonpuoliskon isoin kissa, jaguaari.

Pantanalin alue on maailman suurin trooppinen kosteikko, kooltaan puoli Suomea. Se ulottuu Brasilian, Bolivian ja Paraguayn valtioiden alueille Amazonin sademetsien eteläpuolella. 

Pantanalin mittaamattoman arvokkaasta kosteikosta on poltettu jo kolmasosa. Sekä ilmastokriisin että luonnonvarojen hävittämisen kannalta kyseessä on megalomaaninen ja lopullinen ympäristötuho. Hiilinielut sekä eläin- ja kasvilajit katoavat.

Pantanalin sadekausi on ilmastonmuutoksen myötä siirtynyt loka-marraskuusta tammi-helmikuulle. Sadekauden aikana palot eli tahalliset polttamiset vähenevät, mutta vain lyhyeksi ajaksi.

Brasilian metsätuhot eivät ole viime aikoina olleet suuria uutisaiheita. ”Eivät ne polttamiset ole loppuneet”, kuittaa Markus Kröger, Etelä-Amerikan metsiin perehtynyt Helsingin yliopiston apulaisprofessori.

Normaalioloissa Brasilian aseistetut ympäristöpoliisit pyrkivät estämään laittomia hakkuita ja tuhopolttoja. ”Ympäristöpoliiseja on kielletty menemästä paikan päälle, jotta he eivät levittäisi koronaa”, Kröger kertoo. Korona on kuitenkin vain tekosyy. Vaikka nämä eivät levittäisi virusta, viidakkoon menee metsiä tuhoavaa porukkaa ja kullankaivajia, ja epidemia leviää. 

Pantanal, Brasilia
Pantanal. Kuva: Leandro de Almeida Luciano, Wikimedia Commons

Pantanalin kosteikko on erityisen vaikeakulkuista aluetta. Metsät ovat tiheitä, ja alueella risteilee jokia. Lampia ja järviä on kaikkialla. Alue on kuin valtava suo, jossa kovaa maata on vähemmän kuin vettä.

Luonto on voinut kukoistaa rauhassa, eikä alkuperäiskansoja ole häiritty, sillä alueella ei ole ollut juuri minkäänlaista tieverkostoa. Tämäkin on viime vuosina muuttunut. Valtaajat rakentavat teitä, jotta koneiden ja luonnonvarojen kuskaaminen helpottuu.

Puskutraktorin tuominen sademetsään oli elokuvaohjaaja Mika Kaurismäen Amazon-elokuvan (1989) aiheena. Vuosikausia Brasiliassa asuneen Kaurismäen piti alun perin kuvata se Pantanalissa alueella, jossa ei ole teitä eikä sähköä.

”Siellä oli todella kosteaa ja alkukantaisen kaunista”, muistelee Kaurismäki tutkimusmatkaansa. ”Yöllä oli pilkkopimeää. Piti nukkua mahallaan, koska jos nukkui selällään, suu oli aamulla täynnä hyönteisiä.” 

Viidakon äänet olivat kovia päivin ja öin. Kuvausryhmä ihmetteli joissa parveilevia alligaattoreita, kaimaaneja.

Lopulta Kaurismäki päätyi kuvaamaan elokuvansa hieman pohjoisempana piirun verran helpommissa olosuhteissa. 

Amazon-leffan lopussa sademetsän keskelle tuodaan teollisen ja kaupallisen maailman symboli, puskutraktori, ja teiden rakentaminen alkaa. ”Tiet tuhoaa sen”, sanoo Kaurismäki alueesta. ”Intiaanit häviää.”

Myrkyllinen sammakko Brasiliassa
Myrkkysammakko. Alkuperäiskansat käyttävät nuolissaan tämän myrkkyä. ”Se halvaannuttaa ihmisen nopeasti”, kertoo kuvaaja Pertti Salolainen.

Suurin syy Amazonin ja Pantanalin metsätuhoihin on ahneus. ”Rahaa tehdään eri vaiheissa”, Markus Kröger avaa. Koska sademetsät ovat pitkään olleet ei-kenenkään-maata, valtaajat ottavat haltuunsa poltettua maa-alaa, ryhtyvät esiintymään maanomistajina ja myyvät maata edelleen. Sademetsää raivataan soijapelloiksi karjatalouden tarpeiksi. Soijaa viedään paljon ulkomaille. Suomalaisenkin karjan rehusoijaa tuodaan Brasiliasta. 

Keräilytaloutta harjoittavia alkuperäiskansoja ei kohdella maanomistajina.

Markus Kröger on jo pitkään toivonut, että ulkovallat painostaisivat Brasiliaa. EU ja Suomikin pystyisivät pakotteiden avulla puuttumaan metsätuhoihin ja ihmisoikeusloukkauksiin – mutta painostus on ollut laimeaa. 

Toivoa silti on. Brasiliassa oli juuri kuntavaalit.  ”Bolsonaro kärsi niissä rökäletappion”, Kröger muistuttaa. ”Äärioikeiston kannattajat hävisivät, keskusta ja uusliberaalit voittivat. Voi olla, että vuoden 2022 vaalien jälkeen seuraava hallitus on jonkinlainen koalitio, ja silloin luonnonsuojeluunkin satsataan enemmän.”

Kaimaani, alligaattori, kroko Brasiliassa
Kaimaani Pantanalissa. Kuva: Pertti Salolainen

Suomessa taistellaan aktiivisesti Pantanalin ja Amazonin alueiden tuhojen pysäyttämiseksi.

Suurlähettiläs emeritus Mikko Pyhälä on muodostanut asiasta kiinnostuneiden ihmisten aktiivisen verkoston. 

mainos alkaa

Vuonna 1991 Pyhälä kirjoitti eläintieteilijä Jukka Salon kanssa Amazonia-kirjan. Se voitti vuoden 1992 Tieto-Finlandian. Pyhälä oli aikoinaan monissa Etelä-Amerikan maissa suurlähettiläänä ja reissasi luontoa rakastavana lintubongarina pitkin maanosaa.

”Se oli aivan fantastista!”, Pyhälä innostuu. ”Etelä-Amerikassa ovat linnustoltaan maailman rikkaimmat valtiot, kuten Kolumbia, Peru, Brasilia ja Venezuela. Minulla on ollut mahdollisuus nähdä tuhansia lajeja.”

Sademetsä on ”mosaiikkimainen”, Pyhälä kuvailee luontotyyppien vaihtelua. Sademetsät ovat erilaisia jokien rannoilla ja vuoristoissa.

Suomessa metsät ymmärretään rikkauksiksi, vaikka täällä kasvaakin vain noin 30 puulajia. Etelä-Amerikan rikkaudet ovat käsittämättömiä: ”Sademetsissä voi olla yhdellä hehtaarilla 300 eri puulajia. Amazonilla kasvaa jopa yli 16 000 eri lajia.”, Pyhälä kertoo.

iso papukaija Brasiliassa.
Sinikelta-ara on maailman suurimpia papukaijoja. Sen siipien kärkiväli on metrin. Kuva: Pertti Salolainen

Tämän jutun eläinkuvat Pantanalista on ottanut ympäri maailmaa luontoa kuvannut emerituskansanedustaja ja luontoharrastaja Pertti Salolainen. Hänen meriitteihinsä kuuluu Suomen WWF:n toiminnan käynnistäminen vuonna 1972. WWF on ilmastonmuutosta ehkäisevistä järjestöistä keskeisimpiä. 

”Olen äärettömän surullinen”, kommentoi Salolainen Pantanalin tuhoa. ”Se on hirvittävä asia. Se on maailman hienoin luontoparatiisi.”

Salolainen on käynyt Pantanalissa pari kertaa. Kuvien ottaminen ei ole ollut helppoa.

”Siellähän on hirveän vaikeaa liikkua. Siellä on vain joitain metsäpolkuja ja hirveästi myrkkykäärmeitä”, Salolainen muistelee. 

Suurimman osan loisto-otoksistaan, kuten Amerikan mantereen ja läntisen pallonpuoliskon suurimman kissaeläimen, jaguaarin, hän kuvasi veneestä. Salolainen ajeli vastavirtaan jokea ylöspäin. Lopulta moottori sammutettiin, ja vene kellui äänettömästi alavirtaan: “Jaguaarit ja muut eläimet kuvittelivat, että siinä ajelehtii joku puunrunko, eivätkä ne osanneet pelätä veneitä. Näin päästiin 50 metrin päähän kuvaamaan.”

Pertti Salolainen tuomitsee alueiden tuhoamisen “todella jyrkästi” ja sanoo suoraan mistä metsäpalot johtuvat:

”Brasilian presidentti Bolsonaron luontoa tuhoava politiikka on ihan järkyttävää. Presidentti on yllyttänyt laittomiin polttamisiin ja alueitten valtaamisiin.”

Mikko Pyhälä kampanjoi ympäristöasiantuntijoiden ja poliittisten vaikuttajien kanssa vedoten Suomen hallitukseen, jotta Suomi liittyisi mukaan kansainväliseen Ecocide-lakihankkeeseen. 

Nimi on johdettu englanninkielisestä kansanmurhaa tarkoittavasta ”genocide”-termistä. ’Ecocide’ tarkoittaa luonnon surmaa.

Alankomaiden Haagissa työskentelevän Kansainvälisen rikostuomioistuimen käsittelemiä rötöksiä ovat kansanmurhat, hyökkäysrikokset, sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan eli ihmisoikeusrikokset. Ecocide-aloitteen tavoitteena on lisätä luonnon tuho tälle listalle. 

Pyhälä perustelee:

”Jos ’ecocide’ tulee kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivallan piiriin, se tulee muuttamaan suuryhtiöiden suhtautumisen toimintaansa ulkomailla. ‘Ecocide’ ei nyt ole näiden yhtiöiden kotimaassa rikos, mutta näin se muuttuisi rikokseksi. Sellaiseen syyllistyneet voitaisiin asettaa vastuuseen missä tahansa maailman maassa.”

Luonnon tuhoamisen vertaaminen sotarikokseen on vahvaa ja toimivaa retoriikkaa. YK:n pääsihteeri António Guterres piti hiljattain – Pyhälän mielestä ”aivan fantastisen” – puheen. Guterres sanoi, että ”ihmiskunta käy sotaa luontoa vastaan”. Tästä Guterres luetteli esimerkkejä, ja listan alkupäässä olivat kosteikkojen ja metsien tuhot. 

Pääsihteerin mukaan ihmiskunnan päätavoite pitää olla rauhan solmiminen. 

Kommentoi Facebookissa
Ilona Iida Simes