En voi väittää, etteikö mellakkapornoksi kutsuttu tyyilaji viehättäisi. Palavat autot, kadut täyttävä kyynelkaasu, tummiin pukeutuneet ihmismassat yhdessä, liput liehuen vastassaan poliisirivistöt.
Dokumentaarista kuvaa mellakasta. Muuttuko tämä pornoksi, mikäli katsoja suhtautuu kuvastoon fetisistisesti?
Mellakointi on esteettistä puuhaa – mutta sen käyttäminen vain kauniina taustana on monella tapaa arveluttavaa.
Antti J. Jokisen uusi elokuva Pahan kukat lainaa nimensä Charles Baudelairen samannimisestä runokokoelmasta. Runokokoelmaa käsitellään myös elokuvassa, jonka pääosissa syrjäytyneet tai syrjäytymisvaarassa olevat nuoret riutuvat kurjistuvan yhteiskunnan keskellä. Elokuvassa kärsitään paljon, mutta jää hyvin irralliseksi se, mistä kärsimys johtuu. Nuoret ovat syrjäytyneet elokuvassa lähinnä huumeiden takia, tai siksi että ovat rodullistettuja.
Jokinen kertoo halunneensa dokumentoida turhautumista draaman keinoin. Uhka ja levottomuus leijuu kyllä tilanteen yllä, mutta kaduilla raivoavia mielenosoituksia ei selitetä mitenkään. Elokuvassa viitataan taustalla kuuluvissa uutislähetyksissä niin äärioikeistoon kuin näiden vastustajiinkin, ja puhutaan hallituksen epäonnistumisesta syrjäytymisenehkäisyssä sekä Itä-Helsingin lähiöiden levottomuuksista, mutta nämä jäävät ohikiitäviksi tiedonmuruiksi. Draamaa elokuvassa riittää ja veri virtaa pikkudiilereiden selvitellessä välejään, mutta dokumentaarisuus jää irralliseksi.
Pahan kukkia katsoessa katsojaa riivaa tunne siitä, että Hollywoodissa asuva keski-ikäinen mies on halunnut käyttää kiinnostavia radikaaliliikkeitä ja aina niin trendikkäitä syrjäytyviä nuoria välineenä. Katsokaa nyt miten kurjasti kaikki on, elokuva huutaa, taustoittamatta mitenkään sitä mikä tilanteeseen on johtanut. Kyseessä ei ole dokumentti, eikä viihde-elokuvan tietenkään tarvitse kääntää jokaista kiveä ja selvittää kaikkia taustoja. Jokisen elokuvassa vaivaa se, ettei aihe tunnu edes kiinnostavan, vaan se kuitataan ”tällaista tämä nyt on” -asenteella. Valinta tuntuu nykytilanteessa vastuuttomalta kurjistumisen syiden ollessa ilmiselviä. Elokuva ei myöskään tarjoa ratkaisuja yksittäisten nuorten tai yhteiskunnan ongelmiin. Paitsi ehkä sen, että älkää nyt hyvät ihmiset käyttäkö huumeita. Tai olko rodullistettuja. Elokuvassa ei #muuten taideta nähdä yhtään rodullistettua ihmistä, joka ei olisi ongelmissa.
Tältä se näyttää, kun setämiesoletettu henkilö kuvaa Idän Liekehtivien Lähiöiden tosi rankkaa menoa.
Yhdeksi elokuvan yllättävistä päähahmoista nousee R-kioski, joka tuodaan elokuvassa esiin usein. Siis ihan todella usein. Katsojana tulee hieman epämiellyttävä olo kohtauksista, joissa ei ole juonellista sisältöä, vaan pointtina on näyttää miten tässä nyt vaan ostetaan ärrältä kahvia. Myös elokuvan dramaattisin käänne tapahtuu näyttävästi R-kioskin edessä, samoin kuin alkutilanne, jota setvitään läpi elokuvan. Katsojana ottaisin mieluummin mainokset rehdisti mainoksina kuin elokuvan keskelle kirjoitettuina kohtauksina, mutta se lienee liikaa pyydetty tässä maailmanajassa.
Elokuviin kaipaisi jo vastaavaa tapaa kuin lehdissä: mainoksen ollessa kyseessä olisi ystävällistä sijoittaa kuvaan teksti “kohtaus sisältää tuotesijoittelua”.
Elämme maailmassa, jossa R-kioski maksaa tuotantoyhtiölle näkyvyydestä elokuvassa, jossa sopimusta kunnioittaen ryöstetään R-kioski. Fiktiivinen valvontakamerakuva on kuvakaappaus elokuvan trailerista.
Mellakkapornon ystävät Jokisen elokuva jättää nuolemaan näppejään. Elokuvan trailerissa ja Palefacen tekemän elokuvan tunnusbiisin musiikkivideossa nähdään suurin osa elokuvan mellakointikuvastosta.
Palamaan-biisi myös käsittelee alle viiden minuutin kestossaan elokuvan taustamaailman ja mahdollisia linjoja siihen, mikä yhteiskunnassa saattaa ajaa ihmiset mellakoimaan tai syrjäytymään, paremmin kuin kaksituntinen elokuva itsessään. Palface jatkaa kursailemattoman poliittista linjaansa paikaten elokuvan aukkoista maailmanselitystä.
Vaikka Pahan kukat jättää päällimmäiseksi tunteen siitä, että keskiluokka on halunnut kuvata mellakointia ja syrjäytymistä ja epäonnistunut siinä, rikkoo yksi asetelma totuttua kaavaa. Tommi Korpelan sympaattisesta poliisista huolimatta poliisia ei instituutiona esitetä automaattisina hyviksinä, vaan kohtuullisen kasvottomana instanssina, joka vetää yhä kiristyvää köyttä kireämmälle päähenkilöiden kurkun ympärille.
Pahan kukkien poliisi ei ole ystävä, vaan uhka. Elokuvan radikaalein anti tiivistyy tähän: millainen on yhteiskunta, jossa rikkaat keski-ikäiset harkitsevat edes elokuvissaan mahdollisuutta siihen, että poliisi voi toimia kohtuuttomasti ja aiheuttaa kurjuutta?
Kulkuri, runoilija, vallankumouksellinen T-Bone Slim on 1800-luvulla syntynyt yhdysvaltalainen runoilija, lauluntekijä, junapummi ja agitaattori. Hänen oikea nimensä oli Matti Huhta ja hänen ajatuksiinsa…
Ollaan kaikki suomalaisia Viime päivät internet on ollut täynnä Kansalaiset feat. Medborgaren Olen suomalainen -videota. Se on tosi hyvä ja ottaa tilanteen haltuun…
Öljyala yskii – kohta myös yhteiskunta Ihmiskunta on elänyt öljyn aikaa yli vuosisadan ajan. Koronakevät kuitenkin nosti jälleen esiin merkkejä siitä, että tuo aika on tulossa…
John Rambo, veriuhrin antanut Kristillinen symboliikka ja kristinuskoon linkittyvä kerronta ovat erottamaton osa länsimaista taidetta, eikä Hollywood muodosta poikkeusta tästä. Päin vastoin. Yhdysvaltalainen viihdeteollisuus…
Pehmiteltyjä totuuksia Epämiellyttävistä asioista uutisoidessa suoraviivaisuus ei ole aina tehokkainta. Vaihtoehtojen tarjoaminen lisää halukkuutta muuttaa omaa toimintaa.
