Flow Festival ei häpeile kaupallisuutta ja monet festarin lavoista on nimetty sponsorin mukaan. Myös festivaalin kuvataidetarjonta nojasi voimakkaasti mainosten kuvakieleen.

Me täällä Häiriköt-päämajassa tykätään, että mainokset kertovat verrattoman paljon ajastaan. Niitä voi ihan perusteellisesti kuvailla yhteiskunnan peiliksi, jotka kertovat varsin rehellisesti siitä, missä mennään. Flow Festivaaleilla sponsorit ja muut yritysyhteistyökumppanit ovat näkyvillä, eikä mainoksia piilotella.

Tätä vasten oli kiinnostavaa, että Flow Festivalille valikoituneet kuvataiteilijat päätyivät tuomaan paikalle vahvasti mainoksista lainattua kerrontaa.

Artor Inkerö toi Justin-teoksensa alueelle kaksikerroksisen talon korkuisena vedoksena. Teos roikkui Oranssi ry:n otsa hiessä kunnostaman talon seinässä ja toden totta näytti mainokselta – itse asiassa monet ovat luulleet sitä mainokseksi. Tarkemmin tarkasteltuna teos paljastuu toisinnoksi ja kommentiksi Justin Bieberin Kalvin Klein -kalsarimainoksesta.

Justin, tein oman versioni sinun Calvin Klein -mainoksestasi. Asentoni on sama kuin sinulla ja päälläni on juuri samat alusvaatteet: Poseeraan kuin 22-vuotias julkkisalusvaatemalli. Kun Hasselblad-kameran salamavalo välähtää, kohde heijastaa kehonsa valoa Hasselbladin 80-millimetrisen objektiivin läpi kameran sensoriin. Luin sinusta kertovan artikkelin Image-lehdestä. Se oli kirjoitettu sinun vartaloasi halventavalla tavalla.

Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa opiskeleva Inkerö oli myös tyytyväinen siitä, että Flow’n kanssa yhteistyötä tekevä Taideyliopisto maksoi hänelle kuvaa varten tarvitut bokserit. Varmaan Kalvin Kleininkin olisi tarvittaessa kannattanut näkyvyyden nimissä lähettää pököttimet taiteilijalle ihan ilmaiseksi, mutta sekös vasta olisikin sotkenut entisestään taiteen ja mainonnan välistä häilyvää rajaa.

Lisää Inkerön teoksia on luvassa ensi vuonna galleria Saariaho Järvenpäässä.

Terike Haapoja ja Laura Gustafson toivat Toisten historia -projektinsa seuraavan osan Suvilahteen viikonlopun ajaksi. Valotauluilla pyörinyt Embrace Your Empathy -videoteos  tavoitteli muotonsa ja jakelukanavansa puolesta mainosestetiikkaa. Lavarakenteisiin integroituja, jättimäisiä video- ja mainos-screenejä pienemmät, mutta silti ihan hyvän kokoiset näytöt tervehti festivaalialueelle saapuvaa ja sieltä poistuvaa yleisöä.

Siinä, missä yksi festivaalien pääesiintyjistä, julkkisvegaani Morrisey viesti eläinoikeuksiin liittyvän sanomaansa varsin suorasukaisesti ja esitti keikkansa aikana yleisölle dokumenttivideota eläinteurastuksista, liikkui Embrace Your Empathy merkittävästi abstraktimmalla tasolla. Inspiraation taiteilijat ovat saaneet Philip k. Dickin Do Androids Dream of Electric Sheep -teoksesta. Paljon parempaa inspiraation lähdettä ei voisikaan olla: kirjan pohjalta tehty Blade Runner -elokuva on mainoskylläisen dystooppisen korporaatiovallan visualisoimisen multihuipentumaa.

Ehkä festivaalitila ei tarjonnut parasta mahdollista ympäristöä teokselle ja sen viesti hukkui visuaaliseen älämölöön.  Jämäkkä alleviivaus olisi auttanut audiovisuaalisista övereistä turtuneen yleisön huomion kiinnittämisessä, mutta kyllä minä tästä nautin.

Gustafsson ja Haapoja kertoivat Toisten historia -hankkeestaan Voiman haastattelussa.

”Kirjoitamme historiaa uudestaan toisten lajien näkökulmasta. Tätä kautta esiin nousi ajatus, että ihmiskeskeisessä lainsäädännössä eläimillä ei ole koskaan oikeussubjektin asemaa, vaan omistettavan esineen rooli. Kuitenkin erilaisissa lakiteorioissa ja poliittisissa projekteissa on viime vuosina etsitty paljon näkökulmia siihen, miten toislajiset olennot ja luonnonilmiöt voisivat olla paremmin suojattuja lain edessä kuin nyt ovat”, Haapoja linjasi.

”Voi hyvin kysyä, miksi firmat ja valtiot voivat olla oikeushenkilöitä, mutta toislajiset olennot eivät. Kyse ei ole siitä, että eläimet olisivat ihmisen kaltaisia olentoja, vaan siitä, että erilaisuudestaan huolimatta niillä voisi olla oikeushenkilöinä oikeuksia. Mahdolliset korvaukset eläinten kärsimyksestä tai luonnon tuhoamisesta tulisikin suunnata vahingosta oikeasti kärsineille: eläimille ja luonnolle, eikä niille ihmisille, joille teoista seuraa oikeusvaikutuksia. Tämä rinnastuu siihen, miten naisten oikeussubjektius tuli askel askeleelta voimaan, ja miten aikoinaan debatoitiin, että yhteiskunnan talous romahtaa, jos orjuus lakkautettaisiin.”

Embrace Your Empathy toimii myös esipuheena Suvilahdessa syyskuun alussa aukeavalle Epäihmisyyden museo -näyttelylle, joka valtaa alueen Tiivistämö-rakennuksen. Tuota näyttelyä ja sen teemaa – epäinhimillistämisen historiaa ja ilmenemismuotoja – tarkastelemme tarkemmin tuonnempana.

Kolmas Flown mainoksellisesta taiteesta vastannut kuvataiteilija oli brittiläinen Ben Eine. Hänen teoksensa muodostuvat sirkusten mainoskylteistä ja valotauluista muotokielensä lainanneista värikkäistä kirjaimista. Sirkuksen kyltit viestivät muotokielellään ohikulkijalle, että ”Tänne-tänne äkkiä, luvassa on kivaa”. Samansuuntaisia lupauksia esitti myös Suvilahteen parikymmentä metriä leveän Perfect Day -tekstin maalannut Eine.

Katutaiteilijan kannuksensa ansainnut, sittemmin galleriataiteen syövereihin sukeltanut Eine on jännittävä tapaus. Tägein ja graffitein aloittanut ja yhdessä vaiheessa Banksyn apurina toiminut Eine on pidätetty vandalisoimisista toistuvasti. Viime vuosina hän on kuitenkin muuttanut toimintatapojaan ja samalla tuominnut laajasti kaiken maailman töhryt ja kyseenalaistaa niiden statuksen taiteena. Hän jopa toimi asiantuntijatodistajana oikeudenkäynnissä, jossa äärimmäisen tuottelias tägääjä, Tox, tuomittiin vandalismista. Einen todistajalausunto siivitti tuomioistuimen määrittämään Toxin touhut juurikin vandalismiksi. Varmasti ne Toxin tägit monien mielestä ovatkin rumia ja vandalismia, mutta ainahan taide ei ole kaunista ja katutaiteeseen kuuluu myös voimakas performatiivinen ulottuvuus, jota ei voi nollata esteettisin perustein. Katutaiteen dumaaminen on kuitenkin perin kiinnostavaa ratkaisu taiteilijalta, jonka oma ura perustuu sen varaan.

Einen ura gallerioiden ja museoiden seinillä sai nostetta oikein urakalla, kun Iso-Britannia (Brexitiin ajanut) konservatiivipääministeri David Cameron lahjoitti vuonna 2010 yhden hänen teoksensa presidentti Obamalle. Ristiriitaisuus ei tietenkään ole automaattisesti ongelmallinen ominaisuus taiteilijassa.

Vaikka Flow on ohi ja seuraavaa pitää taas odotella vuoden verran, kannattaa silti suunnata Suvilahteen. Einen Perfect Day -teos on yhä kaiken kansan nähtävillä kekkereiden loputtuakin ja samoin hänen teoksiaan on nähtävillä Suvilahdessa sijaitsevassa Make Your Mark -galleriassa.

Häiriköt-päämaja suositteleekin kaikille näiden Einen sekä edellä mainittujen Gustafssonin ja Haapojan teosten tarkastamista mitä pikimmin.

Kuten asiaan kuuluu, otin sunnuntaina muksut mukaan Suvilahteen. Perhesunnuntain teemaohjelma ei kiinnostanut ketään meistä ihan hirveästi, mutta muu tarjonta sitäkin enemmän.

Suurimman vaikutuksen seitsemänvuotiaaseen teki Twwthin keikka Voimalassa. Hurjina pörisseen bassot (muistakaa myös aikuisen kuulonsuojaus), savuisessa hallissa päiden yli pyyhkineet punaiset laserit ja pimeydessä hohkaavat punaiset screenit olivat kuin suoraan Darth Vaderin painajaisista, ja sellaisina festariviikonlopun ehdotonta huippua. Twwth, eli Matti P., pisti parastaan ja tätä projektia kannattaa seurata valppain mielin jatkossakin. Twwthin keikalle muuten kannattaa ottaa mukaan myös ilmapallo – se resonoi todella eksoottisesti bassojen pörinässä.

Neljävuotias muksu vaikuttui eniten Death Hawksin pistämättömän hienosta drone-progesta. Hieman jäi harmittamaan se, että In Flamesin puuttui festivaalin ohjelmistosta (j’accuse Hevisaurus). Tässäpä myös vinkki myös ohjelmistoryhmälle: ensi vuonna sunnuntain iltapäivässä kaivataan ruotsalaista döödiä.

Molemmat muksut olivat pettyneitä J. Karjalaisen setärockiin. Kokemus oli silti opettavainen, Karjalaisen Et ole yksin -levyn biisejä sämpläävää Nyt kolisee -levyä loputtomasti kuunnelleille pojille valkeni mitä eroa on alkuperäisellä biisillä ja sämplellä. Tärkeä oppi tämäkin ja ajatuksen soisi aukeavan myös musiikkiteollisuuden edustajille, jotka jarruttavat sämplejen käyttöä parhaansa mukaan.

Viikonlopun henkilökohtaiseksi musiikilliseksi kohokohdaksi nostaisin brittiläistä työväenluokkaista raivoa, räppiä, spoken word -runoutta sekä punkia yhdistävän Sleaford Modsin karun tylyttävän keikan. Kenenkään ei tulisi ikinä ohittaa mahdollisuutta nähdä tätä kaksikkoa livenä.

Näin J. Karjalainen näyttäytyy uusille kohderyhmille ja uusille sukupolville.