Ero kirkastaa elämän suunnan

Mia Halmeen dokumenttielokuva Joka toinen pari osoittaa, että eron hetkellä totuuksia on yhtä monta kuin kokijoitakin. Teksti Johanna Siik Muistoista se lähti, kristallinkirkkaista. ”Se, miten eronnut ihminen kertoo eron hetkestä, on kuin hän katsoisi valokuvaa. Hän muistaa kaikki yksityiskohdat, värit ja mitä silloin oli päällä”, elokuvaohjaaja Mia Halme kertoo. ”Ilmiö liittyy sokkiin. Siinä elimistömme reagoi niin, että tunnetaso lamaantuu, jotta pystymme ylipäätään toimimaan. Kun tilanne on ohi, voi se palautua juuri noin, tarkkana muistona.” Halmeen uusin dokumentti ­Joka toinen pari on elokuva parisuhteen hajoamisesta. Siinä seurataan ja kuunnellaan kuutta ihmistä, kolmea entistä pariskuntaa, jotka kaikki kertovat oman versionsa tapahtuneesta. ”Yhtäkkiä

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Ero kirkastaa elämän suunnan

Historia on nyt

Season Film Festivalilla nähdään mustien yhdysvaltalaisten tarinoita orjakapinasta James Baldwinin kautta Fergusoniin. Martin Luther King, Malcolm X ja Medgar Evers kuolivat kaikki alle 40-vuotiaina. He menehtyivät salamurhien seurauksena, mutta eläessään heitä yhdisti mustien kansalaisoikeusliike. Kirjailija James Baldwin oli heidän toverinsa ja osallistui samaan taisteluun. Hän tosin piti itseään ensisijaisesti todistajana ja tuntemusten välittäjänä, kuten käy ilmi Raoul Peckin dokumentista I Am Not Your Negro (2016). Elokuva kertoo myös, että FBI oli asiasta eri mieltä. Virastolla oli mittava kansio ”vaarallisena yksilönä” pitämästään miehestä. Samaan aikaan, 1960-luvulla valkoinen valtaväestö onnitteli mustia näiden aseman paranemisesta. ”­Mikseivät mustat ole optimistisempia? Asiathan paranevat koko ajan”,

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Historia on nyt

Alt er love

Miksi keski-ikäiset ihmiset ympäri maailman sekoavat norjalaisen nuortensarjan maailmasta? Teksti Suvi Auvinen ”Anna palaa pikku horo.” Norjalaisen nuortendraamasarjan Skamin jakson nimi saa katsojan kohottamaan kulmiaan Yle Areenaa selatessa. Seuraavien jaksojen nimet ovat ”Mikä sinua panettaa?” ja ”Kusettajat tuntee naamasta”. Norjan yleisradio NRK:n sarja on yllättänyt kaikki. Skamista on tullut lyhyessä ajassa ilmiö, joka on tavoittanut paljon alkuperäistä kohdeyleisöään laajemman yleisön. Skam, suomeksi häpeä, on hyvin monella tapaa uusi ja erilainen. Oslolaisten lukiolaisten elämää seuraava sarja tuntuu olevan aikaansa edellä. Se käyttää tuoretta kerrontatapaa ja rikkoo totuttuja muotteja. Kolmella tuotantokaudellaan Skam on pureutunut vaikeisiin kysymyksiin esimerkiksi uskonnosta, seksuaalisuudesta, feminismistä, päihteistä, yksinäisyydestä,

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Alt er love

Scorsesen Silence ja uskomisen ongelma

Silence on varmasti palkintogaaloissa turhan epäseksikäs elokuva. Se on vähän turhan pitkä, eikä uskonnollinen kriisi ehkä näinä aikoina vedä teattereihin. Elokuva on kuitenkin komeasti Taiwanissa kuvattu mielenkiintoinen pohdiskelu hengellisestä kriisistä ja siitä, mikä saattaa vetää ihmisiä uskonnon pariin tai siitä pois. Katolilainen Scorsese on ennenkin pohtinut kristinuskoa elokuvissaan. Tunnetuin on Kristuksen viimeiset kiusaukset (1988), mutta Taksikuskissakin voi halutessaan nähdä kristillistä tematiikkaa. Silence perustuu tunnetun japanilaiskirjailija Shusaku Endon romaaniin ja sijoittuu 1600-luvun alkupuolelle. Kaksi ’padrea’, katolista lähetysjesuiittaa, lähtee Japaniin etsimään kollegaansa Isä Ferreiraa, joka katosi levittäessään katolista uskoa Japanissa. Jesuiitat kohtaavat salassa kristinuskoa harjoittavia kyläläisiä, jotka ottavat ilolla vastaan oikean papin.

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Scorsesen Silence ja uskomisen ongelma

Elisabet & Winston

The Crown on draamallisesti yhteiskunnallisten televisiosarjojen aatelia. Peter Morganin Netflixille luoma The Crown -tv-sarja (2016) piirtää näkyviin perinteisen monarkian ja nykyaikaisen parlamentarismin välisen jännitteen. Elisabet II:n hallitsijakauden alkuun, vuoteen 1952 sijoittuva tuotanto jatkaa myös Tom Hooperin Kuninkaan puheen (2010) arkirealistisella tiellä kuvatessaan, miten vähän kadehdittava on kuninkaallisten elämä institutionaalisten vaatimusten ja julkisuuden valokeilan kohteena. Sarjan taustalla vaikuttaa myös Morganin ja ohjaaja Stephen Frearsin aiemman yhteistyön kautta toteutunut The Queen (2002). Siinä Helen Mirrenin esittämä ikääntynyt Elisabet ei kultaisesta häkistään käsin pysty ymmärtämään, miten prinsessa Dianan kova kohtalo koettiin hovin ulkopuolella. The Crown taas osoittaa, miten tämä tapahtumasarja on samalla jatkumolla

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Elisabet & Winston

Enemmän kuin kauniita kuvia

Dokumentaristi Jouni Hiltunen teki elokuvamuotoisen vastapalveluksen Suomenlahdelle. Sakeassa vihreässä vedessä lilluu joukko hyytelömäisiä meduusoja epämääräisten hiutaleiden keskellä. Pohjalla, ruohikkomaisessa kasvillisuudessa makaa tyhjä lonkerotölkki. Tämä on kuvaa Suomenlahden pohjalta. Viime vuosikymmenten ajan merialue on toiminut Suomen, Venäjän ja Viron maatalous- ja öljyteollisuuden jätelaarina. Sinne on kipattu niin paljon typpeä ja fosforia sisältävää jätettä, että meri on rehevöitynyt ja arvioitu maailman saastuneimmaksi merialueeksi. Olosuhteisiin sopeutuvat meduusat porskuttavat eteenpäin, mutta monen muun lajin säilyminen ja hyvinvointi on vaakalaudalla. Jouni Hiltunen muistaa ajan, jolloin Suomenlahden pintaa eivät poikkeuksetta koristaneet sinilevälautat ja satunnaiset pintaan nousseet roskat. Hän vietti suuren osan lapsuuden kesistään meren äärellä ja

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Enemmän kuin kauniita kuvia

Hyvän tekemisen puolesta

Näyttelijä Kati Outisen matka näytelmäkerhosta suolle. Kuvat Velda Parkkinen ”Ei taiteella ole mitään tehtävää. Luen juuri Valistuksen vuonna 1962 julkaisemaa Lasten runotarta, jossa runous on valjastettu kasvatustehtävän asialle. Se on ahdistavaa. Taiteen olemus on, että kahdesta yleisön edustajasta toinen voi kokea sen puhuttelevana ja toinen ei, ja he ovat molemmat oikeassa”, linjaa Kati Outinen kahvipöydän ääressä ja heiluttelee sanojensa vakuudeksi laastaroitua etusormeaan. Taiteen tekemisessä pitää silti olla eetosta ja itsekunnioitusta. Tämä käy hyvin ilmi Outisen pitkästä urasta. Hänen tapauksessaan tie taiteilijaksi näyttää myös käyneen luontevasti. Kouluaikana Outinen harrasti teatterin ohella balettia, kävi tanssi­teatteri Raatikon tanssitunneilla, askarteli savipajakerhossa sekä soitti nokkahuilua

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Hyvän tekemisen puolesta

Kaukovarjostimesta mediaimplantteihin

Netflixin Black Mirror on parasta mediakritiikkiä aikoihin. Paljon ennen television yleistymistä ja Periscopen keksimistä, George Orwell visioi teoksessaan 1984 (1949) ajatuksen kaukovarjostimesta, jossa yhdistyvät propagandan levittäminen ja kansalaisten online-valvonta. Tietämättä mitään digiajan mahdollisuuksista hän kehitteli myös ideaa uutisten ja histo­rian jatkuvasta editoimisesta poliittisten suhdanteiden mukaan. Michael Radforf ohjasi kirjasta elokuvan sattuvasti vuonna 1984. Vastaavia mediakontrollin teemoja kehitellään lisää esimerkiksi François Truffaut’n Fahrenheit 451:ssa (1966), Terry Gilliamin Brazilissa (1985), Paul Verhoevenin Total Recallissa (1990) ja Wachowskin sisarusten Matrixissa (1999). Mediadystopioiden toinen päälinja liittyy median oman vallankäytön vaaroihin. Esimerkiksi Sidney Lumetin Network (1976) on klassikkosatiiri uutisvälityksen kaupallistumisesta ja tositelevisioitumisesta. Samaa puuta veistelevät

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Kaukovarjostimesta mediaimplantteihin

Freud, Marx, Engels & Jung

Näyttökuva 2016-12-16 kello 13.09.43

Maren Aden Isäni Toni Erdmannissa käytännön piloja kylvävä keski-ikäinen musiikinopettaja Winfried (Peter Simonichek) lähtee yllätysvierailulle Bukarestissa yrityskonsultin uraa takovan tyttärensä Ineksen (Sandra Hüller) luo. Heidän etääntynyt suhteensa saa sävyjä, kun Winfriedistä kuoriutuu peruukissa ja tekohampaissa kiusaannuttavia tilanteita tuottava sivupersoona Toni Erdmann. Elokuvan juju on siinä, että sen todellinen päähenkilö on Ines, ja ­Toni Erdmann -hahmon voi ymmärtää Ineksen psyyken sisäisenä kapinallisena, joka kolkuttelee sitä torjuntaa, jonka hän on rakentanut ylikontrolloidun elämänsä eteen. Sigmund Freud saa tosin kyytiä, kun elokuvan nerokkuudessa isän alter ego ei edustakaan yliminää vaan viettipohjaa. Ken Loachin I, Daniel Blaken nimihenkilö on Dave Johnsin esittämä ahkera puuseppä,

Tilaajat mahdollistavat journalismimme tekemisen. Liity sinäkin joukkoon, ja pääset lukemaan kaikki juttumme. Tilaa Voima.

[…]

Lue lisää… from Freud, Marx, Engels & Jung

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan