Vieraskirja
Tällä blogikanavalla vierailevat kirjoittajat tarttuvat ajankohtaisiin aiheisiin.
Joidenkin väestöennusteiden mukaan vuoteen 2030 mennessä työikäisiä on noin 130 000 nykyistä vähemmän ja maahanmuuton tulisi kolminkertaistua. Eli hyvinvointivaltiomme ylläpitäminen tarvitsee ulkomaista työvoimaa.
Tästä huolimatta maassamme on kiristetty merkittävästi maahan saapumisen ja maassa oleskelun ehtoja. Suomen maahanmuutto- ja kotoutumispolitiikka on käännekohdassa.
Kansalaisuuden ehtoja on kiristetty vaiheittain. Lokakuussa 2024 voimaan tullut ensimmäinen vaihe pidensi vaadittua asumisaikaa viidestä vuodesta kahdeksaan vuoteen. Yhä useamman Suomessa pitkään asuneen ihmisen tie täysivaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi siirtyy vuosilla eteenpäin.
Lokakuussa 2025 voimaan tulleessa toisessa vaiheessa toimeentuloedellytystä kiristettiin: jos hakija on turvautunut viimesijaiseen toimeentulotukeen yli kolmen kuukauden ajan kahden viime vuoden aikana, kansalaisuus voidaan evätä. Myös työttömyys voi estää kansalaisuuden saamisen.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi irtisanominen, määräaikaisen työsuhteen päättyminen tai sairastuminen voi siirtää kansalaisuutta vuosilla. Moni maahan muuttanut työskentelee määräaikaisissa tai matalapalkkaisissa töissä, joissa työsuhteet ovat katkonaisia.
Valmisteilla oleva kansalaisuuskoe herättää myös kysymyksiä. Jyväskylän yliopisto on lausunnossaan huomauttanut, että esitys nojaa ohueen tutkimustietoon ja saattaa olla enemmän symbolinen ele kuin ratkaisu kotoutumisen haasteisiin.
On todellinen riski, että koe muodostuu syrjiväksi esimerkiksi henkilöille, joiden luku- ja kirjoitustaito on heikko. Suuret kaupungit, kuten Helsinki, Espoo, Turku ja Vantaa, ovat varoittaneet, että kansalaisuuden vaikeuttaminen voi vähentää ihmisten halukkuutta jäädä Suomeen ja heikentää näin maan kykyä houkutella ja pitää osaavaa työvoimaa ja perheitä.
Kiristykset eivät koske vain kansalaisuutta. Lausuntokierroksella oleva esitys mahdollistaisi opiskeluperusteisen oleskeluluvan peruuttamisen jo kertaluontoisen toimeentulotuen käytön vuoksi. Henkilökohtainen kriisi, vuokravakuus, sairastuminen tai puolison työttömyys voisi johtaa luvan menetykseen. Myös kansainvälisten opiskelijoiden perheenyhdistämistä ollaan rajaamassa, vaikeuttaen Suomeen sitoutumista.
Samaan aikaan EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimus eli EU-pakti edellyttää kansallisia lakimuutoksia. Sisäministeriön helmikuussa 2026 julkaisema esitys laajentaisi rajamenettelyä ja mahdollistaisi liikkumisvapauden rajoittamisen jopa kuukausiksi. Lyhyt lausuntoaika on herättänyt huolta hyvän hallinnon ja itse esitys ihmisoikeuksien täysimittaisesta toteutumisesta. Menettely ei saa heikentää oikeusturvaa tai haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tunnistamista.
Kotoutumisen kannalta suunta on ristiriitainen. Samalla kun puhutaan työllisyydestä, esillä on työvelvoite sosiaaliturvan ehtona ja leikkauksia suomen kielen opetukseen. Harva valitsee riippuvuuden viimesijaisesta tuesta. Useimmat haluavat työtä ja osallisuutta. Ilman riittävää kielikoulutusta ja tukea tie työelämään pitenee ja kiristyvät ehdot rankaisevat niistä esteistä, joihin yksilö ei aina voi itse vaikuttaa.
Suomi tarvitsee kestävää, ennakoitavaa ja oikeudenmukaista maahanmuuttopolitiikkaa. Kansalaisuuden ja oleskelulupien ehtojen jatkuva kiristäminen luo kotoutumista ja sitoutumista heikentävää epävarmuutta sekä lähettää torjuvaa viestiä eri syistä maahamme tuleville yhteiskuntamme nykyisille ja potentiaalisille rakentajille.
Kirjoittaja on Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja.
