Vieraskirja
Tällä blogikanavalla vierailevat kirjoittajat tarttuvat ajankohtaisiin aiheisiin.
Kulttuurijournalismin rahoituksen rakenteissa on käynnissä muutos, jonka vuoksi moniääninen kulttuurikeskustelu Suomessa on vaarassa tukahtua.
Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen Taiteen edistämiskeskus (Taike) julkisti helmikuussa vuoden 2025 kulttuurilehtien ja verkkojulkaisujen yleisavustuspäätökset. Päätöksiä oli monissa pienissä kulttuurilehdissä osattu pelätä, sillä tuen kokonaismäärään tiedettiin kohdistuvan merkittävä leikkaus. Helmikuussa monen pienlehden painajainen kävi toteen. Moni niistä putosi pois tuen piiristä jo toista vuotta peräkkäin. Verkossa jo yli 20 vuotta toiminut valtionpalkittu Kulttuurilehti Mustekala on yksi lehdistä, joka menetti tukensa kokonaan ja jonka tulevaisuus on nyt vaakalaudalla.
Taiken päätösten taustalla on nykyisen hallituksen leikkauspolitiikka. Kulttuurilehtitukea on viimeisen kahden vuoden aikana saksittu yhteensä 23 prosenttia, 885 000 eurosta 680 000 euroon. Vielä vuonna 2023 tuen saajia oli 55, kun vuonna 2025 niitä on enää 24.
Leikkaukset ovat siis pienentäneet kansainvälisesti vertailtuna jo ennestään olematonta tukisummaa lähes neljänneksellä ja vähentäneet saajien määrää yli 40 prosenttia. Esimerkiksi Virossa kulttuurijournalistisille julkaisuille myönnettävä summa on ollut huomattavasti suurempi, 3,4 miljoonaa euroa (vuonna 2023), pienemmästä väkiluvusta huolimatta.
Taike on myös vähin äänin luopunut kulttuurilehtituen kohdalla vertaisarvioinnista. Ainakin toistaiseksi päätökset kulttuurilehtituen kohdentamisesta tekee “erityisasiantuntijan esittelystä viraston johtaja”. Kyseessä on laajempi kehityskulku: myös taiteilijajärjestöt ovat hiljattain olleet huolissaan vertaisarvioinnin roolista tukipäätöksissä. Huoli liittyy valtionhallinnossa parhaillaan suunniteltavaan Kulttuurivirasto-uudistukseen.
Pienilevikkisestä kulttuurijournalismista leikkaaminen uhkaa marginalisoida ne äänet ja aiheet, jotka eivät sovi perinteiseen kaupalliseen muottiin. Suuri osa kulttuurista jää täysin huomioimatta, kun sanoma- tai aikakauslehdet eivät joko käytä resurssejaan kulttuurijournalismiin tai niillä ei ylipäänsä ole riittäviä resursseja kulttuurijournalismin tekoon.
Moniäänistä keskustelua suomalaisesta taiteesta ja kulttuurista ei ole ilman suomalaisia kulttuurilehtiä. Pienellä kielialueella kulttuurilehtiä taas ei ole ilman valtion myöntämää tukea, vaikka lehdet sitä omarahoitusosuudella täydentävätkin. Ilman kulttuurilehtiä ajattelu omasta kulttuurista köyhtyy.
Kun lehdissä ei enää julkaista omia kulttuurikritiikkejä, yksittäisen kritiikin painoarvo kasvaa kohtuuttoman suureksi ja kritiikki yksipuolistuu. Tästä on jo nähty viitteitä esimerkiksi kohussa, joka nousi, kun elokuvalevittäjien huomattiin nostavan markkinoinnissaan esiin samoja tähtiarvioita moneen kertaan, koska sama elokuvakritiikki julkaistaan useissa paikallislehdissä. Kritiikkien monistaminen myös vääristää kuvaa kulttuurikritiikin todellisesta määrästä.
Kulttuurilehdet ovat tärkeitä taiteen ja kulttuurin edistäjiä. Ne tekevät tunnetuksi käsittelemiään tekijöitä ja ilmiöitä. Samalla ne tallentavat nykypäivän taide- ja kulttuuri-ilmiöitä tulevaisuuden tutkijoiden materiaaliksi. Nykypäivän kulttuurikeskusteluun tallennettu jälki saattaa hävitä kuin huomaamatta, ellei kulttuurijournalismia tueta.
Kulttuurileikkaukset tulevat nykytietojen mukaan vain kasvamaan. Valtion vuosille 2026 ja 2027 suunnittelemat massiiviset leikkaukset tulevat toteutuessaan käytännössä romahduttamaan suuren osan valtakunnallisesta kulttuurikentästä.
Kulttuurilehtituen osalta nähtäväksi jää, mitkä jäljellä olevista 24 toimijasta tipahtavat tuen piiristä seuraavaksi. Kun lehtien toimintaedellytykset kaventuvat, julkisen kulttuurikeskustelun yksipuolistumisen uhka kasvaa.
Kirjoittajat ovat kulttuurilehti Mustekalan päätoimittajia ja lehteä julkaisevan yhdistyksen puheenjohtaja. Lehti kerää parhaillaan kannatusjäseniä toimintansa turvaamiseksi.
