Ympäristökriisi ja kapitalismin kärjistyminen vaativat ajattelemaan uudelleen inhimillisen elämän lähtökohtia. Yksi keskusteluun noussut visio on avaruushomoluksukommunismi, joka luo robotisaatioon perustuvan utopian paremmasta tulevaisuudesta. Teknologian kehitys ei kuitenkaan muuta mitään, ellei globaaleja valtasuhteita ja kulttuurisia hierarkioita ajatella radikaalisti uudelleen. Elämän – sekä ihmisen että planeetan ekosysteemien – uusintaminen eli hoiva on otettava utopian rakentamisen lähtökohdaksi.

Nettimeemistä alkunsa saanut täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi (jatkossa AHLK) esittää utopian runsauden maailmasta, jossa robotit hoitavat ikävät työt ja ihmisten aika vapautuu mielekkääseen toimintaan. Suomalaiseen keskusteluun sitä on nostanut Pontus Purokuru, jota Voima haastatteli marraskuun numerossaan aiheesta ja meemin mukaan nimetystä kirjastaan. Tässä tekstissä peräänkuulutamme tältä ja tulevilta utopioilta syvempää feminististä näkökulmaa.

Eroon seksistisistä kahtiajaoista

Ansiotyön pakosta vapautuminen on tärkeä lähtökohta kapitalismin haastavalle utopialle. On kuitenkin kysyttävä, miten nykyisen kulttuurin hierarkiat määrittävät käsitystämme siitä, mikä työ on arvokasta, mielekästä ja haluttua.

Jos esitetään, että kaikki ihmiset voidaan vapauttaa joutilaan yläluokan asemaan toteuttamaan itseään, kun koneet hoitavat palvelijoiden ja tuotannon tehtävät, otetaan helposti annettuna nykyiset hierarkiat: arvokasta, mielekästä ja hauskaa on se mitä yläluokka tekee. Ja yläluokka ei ole koskaan tehnyt hoivaa tai ruumiilliseksi määritettyjä töitä – ne eivät sovi sen arvolle.

Ajatus henkisestä tai ajattelutyöstä ruumiillista työtä ja hoivaa korkeampana työnä toistaa aateperinteemme kahtiajakoa, jossa henkinen nähdään ruumiillista arvokkaampana ja luovempana. Tämä hierarkinen kahtiajako on mukana myös seksismissä, kolonialismissa ja muissa sorron muodoissa ja pitää niitä yllä. Haluammeko todella viedä sen mukanamme utopiaan?

Hoiva yhteiskunnan keskiöön

Hoiva on aina sekä ruumiillista että henkistä ja osoittaa koko jaon keinotekoisuuden. Kun vanhempi tai päiväkodin työntekijä pukee lapsen, hän ei suorita ulkoistettavaa rutiinia. Hän opettaa kärsivällisyyttä ja opettaa lasta pukemaan itse, hän antaa elintärkeää läheisyyttä, jolle turvallisuudentunne ja luottamus rakentuvat, hän luo suhdetta lapseen vuorovaikuttamalla tämän kanssa.

AHLK:ssa hoiva esiintyy vain sivulauseissa, eikä se onnistu haastamaan yhteiskuntamalliamme, jossa hoiva on aina marginaalissa. Radikaalin utopian on pystyttävä haastamaan hoivan järjestämisen tavat sekä individualistinen ja liberalistinen ajatus siitä, että hoivavastuut ovat ennen kaikkea yksilön valintoja.

Hyvinvointivaltiokapitalismissa arvonlisäyksen kannalta välttämätön uusintava työ, hoiva, on jätetty ydinperheiden ja palkkatyöläisten pyörittämien laitosten vastuulle. Miten utopiassa hoiva on järjestetty? Ei riitä, että palkkatyön pakon lakattua kukin voi halutessaan käyttää vapaa-aikaansa hoivaan. Hoiva on kovaa työtä ja vastuu sen järjestämisestä on yhteinen, sillä yhteiskunta tai ihmiskunta ei pyöri ilman sitä.

Me emme kaipaa luksusta hyödykkeinä, joita voimme yksilöinä käyttää – olivat ne sitten kirjastoja, kaviaaria tai vapaa-aikaa. Kaipaamme yhteiskuntaa, jossa jokainen hoivaa tarvitseva saa sitä, hoivaajat eivät uuvu kodeissaan ja työssään työkuorman tai yksinäisyyden vuoksi, jossa yhteisöt huolehtivat hoivaamisesta yhdessä. Haluamme yhteiskunnan, jossa hoivan ja tarvitsevuuden syklit ovat lähtökohta, eivät ongelma.

Hoivassa ei ole fyysistä puolta, jonka voisi ulkoistaa. On vaarallista esittää hoivarobotit edistyksellisyytenä maailmassa, jossa hoiva nähdään rasitteena ja poikkeamana toimintakykyisen työikäisen mieskansalaisen mallista, ja jossa ainut tavoite on vähentää hoivaan meneviä resursseja.

Ihmisen ja ihmisyhteisöiden suurin luovuus on elämän uusintaminen. Joka päivä luomme uudelleen elämän edellytyksiä, olemme luovilla tavoilla vuorovaikutuksessa toistemme ja ympäristömme kanssa rakentaaksemme kaikenlaisille ruumiille niiden tarpeita vastaavat olosuhteet; lapsille hyvän paikan syntyä ja kasvaa, vanhoille vanheta arvokkaasti ja kuolla osana yhteisöjämme.

Tämä luovuus on kaunista, se on elämää. Sen pitäisi olla tärkeintä, kun suunnittelemme tulevaisuutta.

Feminismi on ruumiin ottamista vakavasti

Feminismin on läpäistävä utopia kokonaisvaltaisemmin kuin vain toteamalla intersektionaaliset sorron muodot. Tämä on paitsi mainittua henki–ruumis -dikotomian haastamista, myös ruumiin ottamista vakavasti.

Ruumiillisuuden pitää olla keskeistä, kun visioidaan elinkeinoja ja taloudellisia suhteita. Millaisia asioita ruumiimme tarvitsevat, ja miten valmistamme tarvitsemamme asiat kollektiivisesti niin, että se ei ole pois muiden ihmisyhteisöiden, eliöiden tai ekosysteemeiden tarpeista?

Ruumiina olemme riippuvaisia ympäröivästä materiaalisesta maailmasta, ja viime kädessä hyvinvointimme riippuu niistä ekosysteemeistä, joiden osana elämme. Ekosysteemit mahdollistavat keskinäisen huolenpidon, ja ekosysteemeistä huolehtiminen on keskeinen osa kaikkea ihmisistä huolehtimista. Kaikilla ihmisillä joka puolilla maailmaa pitää olla yhtä suuri oikeus elää ja huolehtia muista ympäristössä, jossa esimerkiksi maa, ilma ja vesi ei tee sairaaksi.

Jo olemassa olevan teknologian levittäminen kaikkien saataville on parempi utopia kuin yhä uusien saastuttavien kaivosten avaaminen sellaista robotisaatiota varten, joka lisää vain etuoikeutettujen vapautta. Hoivarobottien kehittämisen sijaan pitäisi kamppailla sen puolesta, että jokainen tarvitseva saisi käyttöönsä esimerkiksi (sähkö)pyörätuolin tai silmälasit.

On tärkeää kysyä, keitä varten utopia rakennetaan. Kenen vapaus lisääntyy? Kenen tarpeet ovat keskiössä?

Mitä tekee kotona vauvaa hoitava äiti robotilla, kun se mistä hän haaveilee, on aikuinen, jonka kanssa jutella tai yöunet ilman keskeytyksiä? Kehitetäänkö hoivarobotteja niiden vapautta lisäämään, jotka hoivaa tarvitsevat, vai muiden vapauttamiseksi?

Mitä yhteiskuntamme sukupuolittuneista arvoasetelmista kertoo vihjailu siitä, että raskauden ja synnyttämisen voisi ulkoistaa keinokohduille?

Hauskempaa hoivaa

Haluamme lisää vapaa-aikaa, aikaa toteuttaa itseämme ja tehdä itsellemme mielekkäitä asioita. Utopian, jonka keskiössä on elämän uusintaminen ja tarvitsevuuden syklit, eikä työtä ja hoivaa ole eriytetty toisistaan. Haluamme hoivaa, joka on jaetumpaa, hauskempaa ja arvostetumpaa. Haluamme, etteivät hoivaa tarvitsevat ja hoivaajat uuvu tai jää yksin.

Haluamme utopian, jonka subjekti ei ole vain toimintakykyinen vailla suurempia hoivavastuita oleva länsimainen aikuinen. Utopian, joka ottaa kaikki ruumiit ja niiden tarpeet yhtä vakavasti ja lupaa lisää vapautta kaikille lähtökohtanaan planeetan kantokyky.

Katri Immonen, Laura Hallikas ja Lauri Punamäki