Kuvitus, jossa Markku Tuhkanen ja pöydälle kaatunut kahvi.

Kirjoittanut Markku Tuhkanen

Kuka kertoisi palkansaajalle?

Lukuaika: < 1 minuutti

Kuka kertoisi palkansaajalle?

#vaalikahvit#vaalikahvit

Blogissa Markku Tuhkanen käsittelee lavealla otteella eduskunnan ja kotimaan politiikan edesottamuksia.

Pian sinäkin huomaat, että vahingosta viisastuu vain vahingossa, jos sittenkään.

Globaali epidemia on pudottanut suomut silmiltä monelta palkansaajalta.

Lomautukset ja yt-neuvottelut sekä jatkuva etätyö ovat saaneet työntekijät tutkailemaan muita vaihtoehtoja, jos oma työpaikka ei vaikka kestäisikään pitkittyvää epidemiaa.

Myös tiiviisti seuratut uutiset koronatartunnoista ovat avanneet suomalaisille uuden näkökulman työelämän realiteetteihin.

Vielä työssä olevalle lopputulos on karu: samalla työpanoksella et todennäköisesti saa samantasoista palkkaa tai työehtoja kuin nyt. Eikä se riipu toimialasta.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Hämmennystä on herättänyt se, että oman paikkakunnan harvenevien yritysten parhaat menestyjät ovatkin tehneet hyvän tuloksensa ulkomailta tulevien pätkätyöläisten työpanoksella.

Pitkään jatkunut käytäntö on konkretisoitunut monille vasta koronaryppäistä kertovien uutisten välityksellä.

Miksi hallitus lepsuilee lento- ja laivaliikenteen rajoituksissa? No, kun yritykset ympäri Suomea tarvitsevat työntekijänsä. Miksi työmatkalaiset eivät halua koronatestiä? No, kun positiivinen tulos romahduttaisi henkilökohtaisen talouden.

Mitä ansaitsevat esimerkiksi puutarhojen, rakennustyömaiden, telakkojen, tehtaiden tai ravintoloiden ulkomailta vuokrafirmojen kautta tuotetut työntekijät? Mitä he saavat käteen?

Paljonko he maksavat ansiostaan veroja? Minne verot maksetaan? Paljonko palkasta menee kuukaudessa ruokaan tai asuntoon?

Kuka kertoisi suomalaiselle palkansaajalle?

Vanhojen puolueiden hiljaisuus työelämän globalisaatiosta siirtää pimeään jätettyjä palkansaajia perussuomalaisten kannattajiksi. Edessä häämöttää trumppilainen Suomi, jossa puuttuvan tiedon korvaa kovaääniset syytökset.

Tanskassa demaripääministeri teki vastikään hätäratkaisun ja julisti puolueensa tavoitteeksi nolla turvapaikanhakijaa. Epäonnistunut maalitus kumpusi epätoivosta.

Suomen demareissa työelämän kärjistyvää tilannetta on käsitellyt monipuolisesti kirjoituksissaan kansanedustaja Tarja Filatov. Vasemmiston ongelmana on yleisesti se, että nyt pitäisi puhua selkokielellä rahasta.

Tulisi kertoa työntekijöille ja äänestäjille mikä on työn käypä hinta tämän päivän Suomessa.

P.S. Myös Kokoomuksessa on herätty palkansaajakatoon. Puheenjohtaja Petteri Orpon uudeksi imagoksi on muokattu peruspertti, joka villapaidassaan näppäilee läppäriä ja etsii hakukoneella historian tapahtumia, joista voitaisiin osoittaa Kokoomuksen olleen joskus palkansaajan asialla.