Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 12.4.–18.4.

Antarktiksen niemimaa ja sen pohjoispuolella sijaitseva Scotianmeri lukeutuvat niihin maapallon alueisiin, joilla ilmasto on lämmennyt viime aikoina kaikkein nopeimmin. Talven keskilämpötila on noussut siellä jopa 5–6 celsiusastetta viidessä vuosikymmenessä, ja meren talvinen jääpeite on niukentunut.

Alueella elävien huippupetojen kannanvaihteluita on aiemmin selitetty merijään määrän vaihtelun suoralla fysikaalisella vaikutuksella. Jäällä elävät eli siitä suoraan riippuvaiset lajit olisivat kärsineet ja jäätä välttelevät lajit olisivat menestyneet. Uudet tutkimustulokset viittaavat kuitenkin siihen, että antarktisen merijään väheneminen voi aiheuttaa epäsuorasti vielä suurempaa haittaa sekä merijään että avovesialueiden pingviinilajeille.

Merijään runsaudenvaihtelun epäsuora vaikutus syntyy etelänkrillin välityksellä. Etelänkrilli on äyriäinen, joka käyttää ravinnokseen merijään alapinnalla kasvavia planktonleviä. Ahtojään sokkelot myös tarjoavat krillille turvaa saalistajilta. Krilli on siten suoraan riippuvainen merijään esiintymisestä ja onkin kärsinyt ilmaston lämpenemisestä ja merijään vähentymisestä. Antarktiksen niemimaan länsipuolen ja Scotianmeren etelänkrillipopulaatiot ovat pienentyneet 38–81 prosenttia viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana.

Etelänkrilli muodostaa pääosan esimerkiksi jääpingviinin (Pygoscelis adeliae) ja myssypingviinin (Pygoscelis antarctica) ruokavaliosta. Jääpingviini hakeutuu talvisaikaan ahtojäälle, mutta myssypingviini viettää talven avovesialueilla. Kummankin pingviinilajin kanta on kutistunut Scotianmerellä viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan. Eteläisillä Shetlandsaarilla sijaitsevat, tarkemman tutkimuksen kohteena olleet pingviiniyhdyskunnat ovat pienentyneet tänä aikana yli viisikymmentä prosenttia. Tämä pingviiniromahdus voi olla juuri krillikadon seurausta.

Jääpingviinistä tiedetään, että kalojen osuus sen ruokavaliosta on ollut aikoinaan paljon suurempi kuin nykyään. Sitä ei kuitenkaan tiedetä, että miksi kalaravinnon osuus ei ole noussut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, vaikka krillikanta on heikentynyt niin rajusti.

Ilmaston lämpenemisen jatkuminen Antarktiksen niemimaan länsipuolella ja Scotianmerellä voisi olla erityisen kriittistä myssypingviinille, koska sen pääasiallinen pesimäalue on juuri täällä. Tutkijat ehdottavatkin, että Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN arvioisi myssypingviinin tilanteen uudelleen ja ryhtyisi seuraamaan sen kannankehitystä huolellisesti. Myssypingviini saattaa olla ilmastonmuutoksesta herkimmin kärsivien lajien joukossa, vaikka sen aiemmin arveltiinkin olevan turvassa.

Etelänkrilli (Euphausia superba) on Eteläisessä jäämeressä elävä äyriäinen, joka kasvaa vain muutaman senttimetrin mittaiseksi. Valtavan yksilömääränsä ansiosta se on kuitenkin koko antarktisen ekosysteemin avainlajeja. Myös ihmisestä on tullut etelänkrillin yhä ahneempi saalistaja. Krillistä tehdään muun muassa kalanrehua ja omega-3-rasvahappovalmisteita. (Kuva: Uwe Kils/Creative Commons)

Pingviinitutkimus julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä. Siitä kirjoittivat muun muassa Reuters, ABC, ScienceNOW, Mongabay.com ja Knight Science Journalism Tracker.

Arktisen alueen rannikkoeroosio etenee vauhdilla, kun merijäätä ei ole entisessä laajuudessaan aallokkoa hillitsemässä. Arktiset rannat kuluvat pois keskimäärin puolen metrin vuosinopeudella, kertoo tutkimus, jossa tarkasteltiin yli sataatuhatta kilometriä arktista rantaviivaa eli noin neljäsosaa Pohjoisen jäämeren rannoista.

Eroosio-ongelma koskettaa nimenomaan niitä rantamaita, jotka pysyvät koossa lähinnä ikiroudan ansiosta. Kaksi kolmasosaa arktisista rannoista on tällaisia. Rannikkoeroosio on erityisen voimallista Laptevinmeren, Itä-Siperian meren ja Beaufortinmeren alueella, missä eroosio on edennyt paikoin jopa yli kahdeksan metriä vuodessa.

Arktiset rannikkoekosysteemit, joiden tila on pysynyt melko vakaana tuhansia vuosia, ovat nyt siis nopean muutoksen näyttämönä. Ilmiö ei ole globaalissa mittakaavassakaan aivan vähäinen – noin kolmasosa maailman rannikoista sijaitsee arktisen ikiroudan vyöhykkeellä.

Rannikkoeroosion etenemisvauhti arktisella alueella. Punaisella värillä merkittyjen rantojen eroosio etenee nopeasti, 2–10 metriä vuodessa. Oranssilla värillä on merkitty kohtalainen eroosionopeus (1–2 metriä vuodessa) ja keltaisella värillä hidas eroosio (0–1 metriä vuodessa). Tummanvihreällä merkityt rannat ovat vakaita tai jopa sellaisia, että maa valtaa alaa mereltä. (Kartta: Hugues Lantuit, Alfred Wegener Institute)

Arktisia rantoja käsittelevästä State of the Arctic Coast 2010 -raportista ja siihen liittyvästä Estuaries and Coasts -lehdessä julkaistusta eroosiotutkimuksesta uutisoivat CBC, SciencePoles ja New Scientist.