Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 8.6.-14.6.

Arktisen merijään pinta-ala kutistui toukokuussa ennätyksellisellä vauhdilla. Pinta-alan vähenemisnopeus oli nyt keskimäärin 68 tuhatta neliökilometriä päivässä. Satelliittimittauksien aikakaudella ei ole aiemmin havaittu toukokuussa näin nopeaa arktisen merijääalan kutistumista. Kutistumisnopeus ylitti toukokuisen keskiarvonsa lähes viidelläkymmenellä prosentilla.

Toukokuun lopulla jään pinta-ala oli pudonnut jo lähelle vuoden 2006 saman ajankohdan lukemia. Vuonna 2006 toukokuun lopun jääpinta-ala oli pienin mitä tähän mennessä on koskaan mitattu satelliittien avulla siihen aikaan vuodesta.

Arktisen merijään keväinen sulaminen alkoi tänä vuonna melkein kuukautta myöhemmin kuin keskimäärin. Huomattava osa jään nopeasta hupenemisesta tapahtui Beringinmerellä ja Ohotanmerellä. Jää lienee siis ollut siellä tänä vuonna hyvin ohutta ja siten altista sulamaan.

On vielä liian varhaista sanoa, kutistuuko merijää tänä kesänä suppea-alaisemmaksi kuin aikaisempina kesinä. Jään tämänvuotinen kohtalo riippuu lähikuukausien tuuliolosuhteista ja muusta säästä.

Pelkän pinta-alan seuranta antaa vajaan kuvan arktisen merijään tilasta, vaikka onkin hyödyllinen keino pitkän aikavälin kehityssuunnan selvittämisessä. Merijään paksuuden muutoksista ei valitettavasti ole saatavilla yhtä kattavaa tietoa kuin pinta-alan vaihteluista. Useat tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että jään paksuus ja tilavuus ovat pienentyneet samaan aikaan kun sen pinta-ala on supistunut.

Havaintoja ja tietokonemallinnusta arktisesta merijäästä on yhdistetty Washingtonin yliopistossa PIOMAS-järjestelmäksi (Pan Arctic Ice Ocean Modeling and Assimilation System), jolla tuotetaan arvioita merijään paksuudesta ja tilavuudesta.

PIOMASin mukaan arktisen merijään tilavuus oli tämän vuoden toukokuussa pienempi kuin yhtenäkään toukokuuna vuoden 1979 jälkeen. Jäätä oli tässä toukokuussa keskimäärin 19 tuhatta kuutiokilometriä. Se on 42 prosenttia vähemmän kuin suurin, vuoden 1979 toukokuun tilavuus. Tilavuus oli nyt myös 32 prosenttia pienempi kuin jakson 1979-2009 toukokuiden keskimääräinen tilavuus. PIOMASin kaavio havainnollistaa hyvin, kuinka jään tilavuuskäyrä on humpsahtanut pitkän aikavälin keskiarvon ja trendin alapuolelle:

Kaavio: Arktisen merijään päivittäisen tilavuuden (musta käyrä) poikkeama vuosien 1979-2009 vastaavan ajankohdan keskiarvosta (pystyakseli). Laskeva sininen suora kuvastaa jään tilavuuden vähenemistrendiä pitkällä aikavälillä (3400 kuutiokilometriä vuosikymmenessä). Pystyakselin yksikkönä on tuhat kuutiokilometriä. Lähde: National Snow and Ice Data Center courtesy University of Washington.

Arktisen merijään toukokuusta ja PIOMASista kirjoittivat CO2-raportti sekä jo hieman aikaisemmin WWF Climate Blog ja Climate Progress.

Sama aihepiiri oli luonnollisestikin esillä myös Kansainvälisen polaarivuoden tiedekokouksessa Oslossa viime viikolla. Arktista meriympäristöä paljon tutkinut David Barber oli yksi kokouksen pääpuhujista. Hän kertoi muun muassa kenttähavaintojaan arktisen merijään sulamisesta ja hapertumisesta sekä pinnallisesta jäätymisestä, joka voi saada aivan uuden jään näyttämään tutkakuvassa monivuotiselta jäältä. Barberin tavoin odotamme innolla, että Euroopan avaruusjärjestön CryoSat-2 toisi kaivattua lisätietoa jään paksuudesta.