Lukuaika: 2 minuuttia

Wes Anderson <3 New Yorker

Postikortteja TukholmastaPostikortteja Tukholmasta

Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.

Wes Andersonin uusin elokuva The French Dispatch kertoo lehdestä, joka muistuttaa etäisesti The New Yorkeria. Kaikki elokuvan tarinat ovat saaneet inspiraationsa jostain New Yorkerissa julkaistusta artikkelista, esim. lyhyesti alussa pyörähtävä Owen Wilson muistuttaa Joseph Mitchelliä, joka kirjoitti New Yorkin rähjäisimmistä kulmista. Voin suositella Mitchellin juttua elokuvateatterin omistavasta ja juoppoja rakastavasta Maziesta (julkaistu numerossa Dec 21, 1940), josta löytyy mm. tällainen herkkupala: “On the Bowery, cheap movies rank just below alcohol as an escape, and most bums are movie fans.”

Elokuva muistuttaa ehkä rakenteeltaan eniten Grand Budapest Hotelia, jossa yhdistävänä lankana toimii Arthur Howitzer Jr. (Bill Murray), French Dispatch -lehden päätoimittaja, joka ei-niin-yllättäen muistuttaa New Yorkerin perustajaa. Tästä kaikesta voinee päätellä, että elokuva on rakkaudenosoitus kirjoittajille, lehdille ja etenkin New Yorkerille. Jotta ympyrä sulkeutuisi on samainen lehti julkaissut ennakkojutun elokuvasta jo viime vuonna, kun sen alun perin piti tulla elokuvateattereihin Yhdysvalloissa. Se kannattaa lukea ennen elokuvan katsomista, sillä Anderson paukuttaa henkilöhahmoja, käänteitä ja murhaavan hauskoja repliikkejä vauhdilla, jota ei ole nähty sitten Fantastic Mr. Foxin. Monet tässä jutussa mainitsemistani asioista löysin tuon jutun avulla.

Ensimmäinen pidemmistä artikkeleista kerrotaan luennon kautta (luennoitsija on Tilda Swinton) ja se pohjaa artikkelisarjaan taidekauppias Lord Duveenista, joka taas on elokuvassa nimeltään Julian Cadazio ja häntä esittää Adrian Brody. 

Toinen tarina pohjaa opiskelijamielenosoituksiin Pariisissa toukokuussa 1968. Andersonin mielikuvituksen avulla jopa tästä kuluneesta aihepiiristä löytyy aika paljon uutta ja manittakoon, että Timothee Chalamet esittää “shakkipelaajaa / aktivistia”, joka rakastuu ensin häntä huomattavasti vanhempaan journalistiin (Frances McDormand).

mainos

Elokuvan viimeisessä pidemmässä jaksossa James Baldwinia paljon muistuttava kirjailija (Jeffrey Wright) kertoo artikkelistaan televisiohaastattelussa. Mukaan mahtuu myös muutama sivupolku ja epilogi, mutta jätetään ne osittain spoilerien ja osittain huumaavan nopean kerronnan vuoksi erittelemättä.

Visuaalisesti se on tuttua Andersonia suorakulmassa olevan näkökulmaa, split-screeniä ja huoneiden läpi liukuvaa kameraa myöden. Vanhaan 4:3-kuvasuhteeseen sommitellut kuvat sekoittavat jopa samaan kuvaan sekä mv- että värikuvaa.

The French Dispatch on kaiken kaikkiaan äärimmäisen hauska, mutta se ei ensikatselulla tunnu Wes Andersonin parhaalta elokuvalta. Toisaalta ehkä New Yorkeriin sukeltamalla ja uusintakatselujen jälkeen siitä nousee esiin uusia ulottuvuuksia.