Aamulehden konkaritoimittaja Matti Kuuselan tapausta on puitu viime päivinä mediassa runsaasti ja syystä. On järkyttävä tieto, että moninkertaisesti palkittu ja arvostettu toimittaja onkin keksinyt päästään asioita juttuihinsa – kokonaisia haastatteluita ja tarinoita ilman, että lukija voi erottaa totuuden sepitteestä.

Asia nousi esiin, kun Kuuselan muistelmat Journalisti – Toisenlainen toimittaja (Warelia 2024) julkaistiin viime viikolla. Epäselvyyksien seurauksena Kuuselan työnantaja Aamulehti päätyi poistamaan verkosta 551 Kuuselan juttua, ja aikoo tilata asiasta selvityksen ulkopuoliselta tekijältä. Kolmen verkossa edelleen olevan artikkelin yhteyteen on kirjoitettu, että Kuusela on kertonut keksineensä asioita juttuun.    

”Aamulehden inkvisitiosta” puhunut Kuusela pöyristyi kirjansa aiheuttamasta reaktiosta ja on antanut ymmärtää, että ”tarinallinen journalismi” sallisi hänen käyttämänsä kerronnalliset keinot.

”Ei kukaan yli 3-vuotias järkevä ihminen, joka lukee tämän, kuvittele että olisin oikeasti nämä haastatellut”, Kuusela kommentoi Helsingin Sanomille.

Näin siitä huolimatta, ettei kaikille juttuprosesseihin osallistuneillekaan ollut ollut selvää, että kyseessä oli fiktio.

Kuuselan aloittelemaa kuoppaa kaivoivat syvemmäksi Aamulehden entiset päätoimittajat, Ylen nykyinen vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen ja Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. He puolustivat entistä alaistaan ja samalla epäilemättä itseään vetoamalla Kuuselan omaäänisyyteen ja kaunokirjalliseen tapaan kirjoittaa. 

”Hän on aina liikkunut kaunokirjallisuuden ja perusjournalismin rajaviivalla. Se on ollut hänen tapansa”, Apunen kommentoi.

Kumpikin piti Kuuselan tavoin itsestäänselvänä, että lukijat olivat kaiken aikaa kärryillä Kuuselan tekemisistä. 

”Minulle ja lukijoille oli selvää, että Kuusela tekee journalismia omaperäisellä tavallaan”, Jokinen kommentoi HS:lle itsensä ja mielestään myös kaikkien Aamulehden lukijoiden puolesta. 

Heidän puolustuksensa kiteytyi varsin absurdiin ajatukseen ”kaikkihan nyt Matin tiesivät”. Kuuselalle oli selkeästi uran varrella rakentunut Aamulehden toimitukseen ihan omanlaisensa hiekkalaatikko, jossa sankaritoimittaja saattoi tehdä mitä huvittaa, miten huvittaa. Toimittaja Sanna Ukkolan mukaan Aamulehdessä on jopa rohkaistu rajojen koetteluun. Hän kirjoittaa Iltalehden kolumnissaan, että Aamulehden entisten toimittajien mukaan lehden Valo-liitteen ja sunnuntailiitteen juttuihin rohkaistiin 2010-luvulla lisäämään juttuja elävöittäviä elementtejä, ”jotka olisivat voineet olla totta”. 

Kovaa kritiikkiä Ylen sisältä saanut Jokinen on sittemmin tarkentanut lausuntojaan, ja asiaa on nyt käyty selvittämässä jo Ylen hallintoneuvoston työvaliokuntaa myöten.

Nykyisessä polarisoituneessa todellisuudessa tämänkaltaista iskua suomalaisen journalismin uskottavuudelle ei olisi kaivattu. Ylen johtajien sanat ovat sytykettä jo valmiiksi käryävälle epäluottamuksen roviolle, jota ovat olleet lietsomassa omalta osaltaan muun muassa useat oikeistolaiset kärkipoliitikot.

Tapauksen ympärillä käydyn keskustelun yhteydessä on tuotu moneen kertaan ilmi, että journalismin tulee perustua vain ja ainoastaan totuuteen. Jussi Tuulensuu, Aamulehden entinen päätoimittaja hänkin, antoi Helsingin Sanomille varsin erilaisen lausunnon kuin Jokinen ja Apunen: ”On täsmälleen vain yhdenlaista journalismia: sellaista mikä on totta. Olisi kullanarvoista, että tätä selvää asiaa ei soseutettaisi millään horinoilla mistään genreistä.”

Erilaisin tyylikeinoin saa ja on jopa suotavaa elävöittää tekstejä, mutta kaunokirjallisten keinojen käyttäminen journalistisessa työssä ei vapauta totuudellisuuden vaatimuksesta. Vähimmäisvaatimus on, että lukija tietää koko ajan, missä kohtaa mennään totuuden tuolle puolelle. Satiiria tai parodiaa hyödyntävä journalistinen teksti pitää rakentaa niin, että lukija ymmärtää tämän ilman, että se pitäisi osata päätellä vaikkapa kirjoittajan henkilöllisyydestä. 

Alalle tarinan opetus on se, että haitalliset toimintatavat ja niitä mahdollistavat rakenteet pitää kyetä tunnistamaan. Yhteisössä pitää harjoittaa tervettä itsereflektiota ja tarvittaessa muuttaa kurssia. Virheitä tulee korjata, kun se on tarpeen. Aivan kuin Aamulehden ”inkvisitio” on nyt tehnyt. 

Koska mitä journalismin uskottavuuteen ja totuudenmukaisuuteen tulee, mieluummin överit kuin vajarit. Luotettava tieto on digitaalisten alustojen ja yhteiskunnallisten ristiriitojen pirstomassa maailmassa todellisuutta koossa pitävä voima, jota meillä ei ole varaa menettää.

Juttua päivitetty 27.3.2024 klo 18.15: Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että joitain Kuuselan artikkeleita olisi palautettu verkkoon. Sen sijaan Aamulehti oli lisännyt kolmeen Kuuselan juttuun tiedon siitä, että kirjoittaja on myöntänyt sepittäneensä asioita.