Pääkirjoitus
Voima on vuodesta 1999 ilmestynyt kulttuurilehti. Puoluepoliittisesti sitoutumaton lehti nostaa esiin yhteiskunnallisia aiheita niin maailmalta kuin kotimaasta. Pääkirjoitukset ottavat kantaa ja johdattavat lukijat numeron pariin.
Katsoin taannoin Arnold Schwarzeneggerista kertovan dokkarin. Yhdysvaltoihin muuttaneen itävaltalaisen voimailijan isä tapasi teroittaa pojalleen: “Ole hyödyksi”.
Jäin pohtimaan, mikä mahtaisi olla se oppi, jonka minun lapseni muistavat lopun ikäänsä. He kuulevat minulta epäilemättä kovin usein “likaisissa ette kulje” – olenhan itse jo varhain omaksunut työväenluokkaisen mantran “köyhä saa olla, muttei likainen”.
Mutta myönnettäköön: Mitä ihmisyyden taitoihin tulee, loppujen lopuksi rähmäinen paita ja sen aiheuttama häpeä on varsin yhdentekevää.
Joten hieman isä-Schwarzeneggeria mukaillen toivoisin lasteni muistavan tämän: Älä ole laiska. Ja tarkoitan nimenomaan henkistä laiskuutta.
Yhteiskunnassamme on kovin helppoa olla laiska, monellakin tapaa. Miksi tarttua soppakauhaan, jos voi tilata ruokaa netin kautta. Miksi kävellä, jos voi kiitää sähköpotkulaudalla. Miksi kahlata läpi monisataasivuista kirjaa, kun itseään voi viihdyttää TikTokissa.
Kevyttä rakettispagetiksi pätkittyä viihdykettä suoltavat ruudut pyrkivät valtaamaan henkistä tilaamme, kunnes meillä ei ole enää aikaa saati kykyä keskittyä ajattelemaan. Ja loppujen lopuksi ajattelu on ihmisen – myös äänestävän kansalaisen – tärkeimpiä tehtäviä.
Ajattelu ja oppimaan oppiminen on nimetty perusopetuksen opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen yhdeksi osa-alueeksi esimerkiksi kulttuurisen osaamisen ja vuorovaikutuksen, työelämätaitojen, vaikuttamisen ja kestävän tulevaisuuden rakentamisen ohella. Opetussuunnitelman sanarimpsut ovat aidosti hienoja tavoitteita, joiden toteutuminen edes osaksi merkitsisi upeita asioita koko yhteiskunnalle.
Mutta on toinenkin oppi, jonka haluaisin iskostaa jälkikasvuni päähän. Sekin on yksinkertainen.
Älä ole kusipää.
Siinä missä laiskat eivät vaivaudu ajattelemaan tekojensa seurauksia, kusipäät eivät yksinkertaisesti välitä. Itsekäs asenne saattaa tuoda elämässä halpoja pikavoittoja, mutta ihminen on laumaeläin, ja lopulta yhtä empatiaan kykenemättömän kiusanteon hintaa maksetaan kollektiivisesti.
Tilanne on pahempi, kun kyse on rakenteista, jotka jättävät suojelua tarvitsevat heitteille. Tällöin koko systeemin epäonnistumisen vaikutus kertautuu, sillä talouspolitiikasta tuttu valumaefekti kyllä toimii oikein mainiosti niin päin. Huono-osaisuus valuu varmasti myös seuraaville sukupolville. (Sen sijaan ani harvoin, jos koskaan, vaurauden kertyminen vauraille valuttaa rikkauksia myös muille.)
Aika ajoin pelkään olevani osa viimeistä sukupolvea, joka sai toden teolla hyötyä hyvinvointivaltion toimivan koulutusjärjestelmän tasa-arvoistavasta ja eteenpäin työntävästä vaikutuksesta.
Onnistunut yhteiskunnallinen kasvatustyö, tapahtui se sitten koulussa tai kotona, ei opeta nuorelle, millainen maailma on ja mikä on hänen paikkansa siinä. Onnistunut kasvatustyö auttaa näkemään omien olosuhteiden yli ja kuvittelemaan toisenlaisen maailman – ja rohkaisee rakentamaan sellaista.
