YleinenKirjoittanut evi ekroos

Muutoksen juhlaa

Lukuaika: 4 minuuttia

Muutoksen juhlaa

KirjeenvaihtajatKirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Evi Ekroos

Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.

Istun lautalla matkalla Banjulista kotikylä Pakau Penkuun todennäköisesti viimeistä kertaa tällä reissulla, kun saan todistaa todellista ihmettä: alkaa sataa! Luulin Gambiassa satavan vain heinäkuussa sadekauden aikaan.

Varmistan ympärillä olevilta paikallisilta, onko kyseessä varmasti vesisade, vai onko jossain päällä suihku vai uiko lautan ympärillä delfiinejä, jotka pyrstöillään huitovat vettä ikkunaan. ”Sataa, sataa, ulkona sataa!” Lähes puoli vuotta olen elänyt totaalisessa kuumuudessa ja auringonpaahteessa, joten olen aidosti hämmästynyt. Vieressä istujat nyökyttelevät huvittuneina päitään. Taas yksi seonnut tubabbi lisää.

Seuraava sokki odottaakin sitten Suomen päässä, jossa toivon mukaan lumi on jo alkanut sulaa! Lähtö Suomeen on edessä muutaman päivän päästä, ja tunnelma on hyvä, vaikkakin haikea.

Koulunrakennusprojekti on aivan loppusuoralla, edessä on enää katon rakennus ja rakennuksen maalaus. Sitten päästään Pakau Penkun kylässä viimein juhlimaan koulun avajaisia, ja samassa pyörähtää käyntiin projektin seuraava työvaihe. Valmistuttuaan koulu jää ApuPakun omistukseen, ja sen päivittäisen toiminnan ja opetuksen organisointi kokonaan yhdistyksen vastuulle.

Aasi nimeltä Voima.

Vaikka loputkin suomalaisista vapaaehtoistyöntekijöistä lähtevät kotiin huhtikuun aikana, projektia on edelleen tarkoitus viedä eteenpäin myös Suomesta käsin. Gambialainen sisaryhdistys jatkaa työskentelyä kylässä, ja toiminnan kehittämisestä vastaa pääosin nuorista aikuisista koostuva työryhmä. Yhteistyötä kyläläisten kanssa on harjoiteltu ja kulttuurien välisiä eroja sulateltu nyt puoli vuotta, maa on kuokittu ja siemenet istutettu. Edessä on kuitenkin vielä lukuisia työtunteja ennen sadonkorjuuaikaa.

Naisten vuoro tarttua lapioon.

Lisää vapaaehtoistyöntekijöitä ympäri Suomea ja Eurooppaa tarvitaan koko ajan, jotta yhdistyksen toiminta saadaan vakiinnutettua kylässä.

ApuPakun tarkoitus ei ole pakkosyöttää gambialaisille lapsille eurooppalaisia kasvatusmenetelmiä tai paeta paikalta nyt kun koulu on saatu sponsoroitua. Tavoitteena on yhteistyön jatkuminen, kulttuureiltaan ja maailmankatsomuksiltaan mahdollisimman rikkaan oppimisympäristön luominen.

Työ ei apupakulaisilta siis lopu Suomeen palaamisen jälkeenkään. On saatava ApuPakun sanoma leviämään mahdollisimman laajalle, ja pysyttävä silti uskollisena periaatteelle tehdä ruohonjuuritason työtä kaukana isojen organisaatioiden rahavirroista.

ApuPaku on tällä reissulla ollut ehkä enemmän autettavana kuin auttajana. Samoin järjestön työntekijät ovat oppineet, että avustustyön tekemisen vieraassa kulttuurissa on jatkuvaa nöyrtymistä ja uusien tapojen opiskelua. Suvaitsevaisuus, avoimuus ja tasavertaisuus ovat kaikki hienoja sanoja, joiden puolesta moni mielellään puhuu, mutta niiden takana seisominen ei aina ole helppoa. Tuntemattomassa ympäristössä punnitaan suurten puheiden ja ajatusten todellinen paino.

Yhdessä kyläläisten kanssa eläminen ja kulttuurien vaihto on ollut ehdottomasti projektin opettavaisin osa. Pakau Penkun kylä ja sen ihmiset ansaitsevat vieraanvaraisuudestaan ja ystävällisyydestään suuren kiitoksen.

Kymmenien valkoisten ihmisten yhtäkkinen asettuminen asumaan kylään on täytynyt olla kaikille hämmästyksen ja kummastuksen aihe, mutta muutokset on otettu kylällä vastaan iloisin ja avoimin mielin. Etenkin nuorten kyläläisten halu osallistua vapaaehtoisyöhön, opettaa kylän pienimpiä, kehittyä ja katsoa maailmaa uudesta vinkkelistä on ollut innostavaa seurattavaa. Nuoret ovat olleet korvaamattoman suuri apu suomalaisille.

Täälläkin nuorille on elinehto nähdä maailmassa jatkuvaa muutosta ja kehitystä. Kylän systemaattisten ja vanhaksi käyneiden tottumusten tilalle tahdotaan tuoda uusia ja elinvoimaisia ajatuksia ja toimintatapoja. Näiden nuorten voimalla ApuPakun toiminta tulee vielä kantamaan hedelmää, ja visio yhtenäisemmästä ja suvaitsevammasta maailmasta toteutumaan.

Kolme muskettisoturia koulua rakentamassa.

ApuPakun projekti Pakau Penkun kylässä on varmasti laatuaan ensimmäisiä Afrikassa. Yleensä koulut Gambiaan tai muualle Afrikkaan rakennetaan valkoisen ihmisen rahoilla ja paikallisten hiellä. Vain harvoin on eurooppalainen ja afrikkalainen ihminen nähty pellolla työskentelemässä rinta rinnan, yhteistä tulevaisuutta rakentaen. Tälle projektille on siis kaikki mahdollista, kunhan vain joukko sitoutumiskykyisiä ja sinnikkäitä ihmisiä saadaan puhaltamaan yhteen hiileen, kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta!

Valmista konseptia tai takuita menestyksestä ei ole, mutta ensimmäinen askel projektissa on opettanut, että rohkeudella ja ennakkoluulottomuudella auttaa parhaiten itseään ja muita.

Ainoastaan muutos on elämässä varmaa ja heittäytyminen muutokseen on heittäytymistä itse elämään. Kuluneet puoli vuotta ovat olleet itselleni yhtä muutoksen juhlaa. Kaikki vanha on saanut väistyä, ja jäljelle on jäänyt vain tauotta puhaltava Afrikan kuuma tuuli.

mainos

Lähes kaikki vaatteeni ovat tuhoutuneet Afrikan arvaamattomissa olosuhteissa, terveyteni on ollut koetuksella lukemattomia kertoja, lompakkoni on varastettu ja sim-korttini kadonnut. Siltikään ei tunnu siltä, että olisin menettänyt jotain. Palaan Suomeen ehkä kortittomana, rahattomana ja alastomana, mutta terveenä ja onnellisena. Nyt tiedän olevani turvassa maailmassa mitä ikinä tapahtuukaan. Kohta Afrikan tuulikin kuuluu menneisyyteen ja kasvoille puhaltaa taas kylmä pohjoisen puhuri, vain muutos on ja pysyy.

Kävellessäni ulos lautalta, saan nähdä totuuden taivaalla omin silmin. Kyseessä eivät olleet delfiinit, vaan Gambiassa todellakin sataa. Kävelen sateessa onnellisempana kuin moneen päivään. Olo on kuin olisi jo kotona, taivas on harmaa, ja kaikkialla on lätäköitä. Paikallisetkin pyörittelevät silmiään, sadekauden alkuun pitäisi olla vielä neljä kuukautta, mutta minkäs teet. Muutoksen ajat ravistelevat maailmaa: ehkä minua odottaa Suomessa kirkas taivas ja 40 asteen auringonpaahde.

Kotona Pakau Penkussa minut ottaa vastaan perhe, jonka kanssa olen saanut jakaa niin ilot kuin surutkin kuluneiden kuukausien aikana. Illalla on luvassa jäähyväisjuhlat. Lähikylästä käydään hakemassa Voima-aasilla kalaa ja vihanneksia, ruokaa kokataan koko kylälle. Jäähyväispuheessani ei tarvitse sanoa paljon, vain kaikkein tärkein:

”Jokaisesta hetkestä kanssanne minä kiitän näistä päivistä, jotka vierellänne vietin.”

”Ja koska tulet takaisin?” yksi lapsista huutaa. Mieleeni muistuu lapsuuden satuhetki ja Maija Poppasen sanat: ”Nähdään taas, kun tuulen suunta muuttuu.”

Voima-aasi auttaa veden haussa.