Teksti Peristerakis

Ideologisen harhan vallassa emme puutu varsinaisiin ongelmiin vaan niiden seurauksiin.

Saksan liittokansleri Angela Merkel vieraili viime tiistaina 12.10. Ateenassa ja sai vastaanotoksi yhden demokraattisen Kreikan suurimmista poliisimobilisaatioista. Vastaavalla operaatiolla otettiin vastaan viimeksi Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton vuonna 1999.

Suureen osaan kaupungin keskustaa oli julistettu mielenosoitus- ja kokoontumiskielto, joka kumosi osan kansalaisten perustuslaillisista oikeuksista. Kaikkiaan 7 000 poliisia partioi Ateenana katuja, kerrostalojen katoille oli ripoteltu tarkka-ampujia, taivaalla pörräsi helikopteri ja neljä vesitykillä varustettua autoa oli vuokrattu Israelista, joka on aikaisemminkin toimittanut Kreikkaan raivostuneiden kansalaisten hillitsemiseen tarvittavaa välineistöä. Noin nelisenkymmentätuhatta ihmistä kokoontui parlamenttitalon aukiolle osoittamaan mieltään Merkelin takia ja viesti oli selvä: painu natsi takas himaas!

Liittokanslerin vierailun aiheuttama reagointi toi mieleeni Slavoi Žižekin esittämän kritiikin sellaista kriittistä mediaa ja poliittista älymystöä kohtaan, jotka usein sortuvat hämärtämään yhteiskunnan rakenteelliset ongelmat yksittäisten ilmiöiden varjoon. Ei ole mitenkään tavatonta kuulla yhteiskuntakritiikin kiteytyvän muutamaan läpimätään henkilöön – vaikka Merkeliin tai George W. Bushiin – tai ilmiöön – kuten MacDonaldsiin, veroparatiiseihin, pörssikeinotteluun tai sinilevään – sen sijaan, että puhuttaisiin varsinaisista ongelmista. Näitä ongelmia Žižekin mukaan ovat politiikan, kapitalismin ja rahatalouden rakenteet. Kaikki muu on niiden seurausta.

Slavoj täsmentää, että seurauksien nostaminen tapetille on ideologinen huijaus, jolla erityisesti liberaalit mutta myös vasemmisto-light (eli demarit, vasurit ja punavihreät, allekirjoittaneen oma žižekismi) pyrkivät sokaisemaan itsensä – ja siinä samalla muutkin – siltä kiusalliselta huomiolta, että ongelmat ovat järjestelmässä, jonka päällä he mukavasti istuvat. Pahimmillaan merkeleiden, bushien, kourien, halla-ahojen ja muiden perkeleiden kieroutuneisuuden alleviivaaminen tuottaa illuusion siitä, että elämme sittenkin vapaassa ja oikeudenmukaisessa maailmassa, jonka ongelmiin voi helposti puuttua, kunhan on vain oikeamielinen. Tätä huomiota seuraa moraalisen hyvänolon tunne ilman, että mikään todellisuudessa muuttuu.

Rakenteellisten ongelmien ruumiillistaminen kieroon poliitikkoon, pankkeihin tai ylikansallisiin yhtiöihin on huijausta kahdessa mielessä. Ensinnäkin siksi, että – kuten aikaisemmin totesin – nämä eivät ole ongelmien syitä vaan seurauksia. Toinen huijaus on paljon oleellisempi, sillä se tapahtuu henkilökohtaisella ideologisella tasolla.

Jokainen epäilemättä sisimmässään tietää, että taloudellis-poliittinen järjestelmä suoltaa opportunistista saastaa (poliitikkoja, rosvoyhtiöitä, pakkovelkaa, pörssikeinottelua, roskakaloja) samalla väistämättömyydellä kuin ruuansulatuselimistö ulostetta. Tiedossa on myös se, ettei tästä päästä eroon lapioimalla lantaa suureen ääneen maan alle vaan pysäyttämällä itse mekanismi.

Tiedostamisesta huolimatta, ja juuri pinnallisen moralismin aiheuttaman huijauksen takia, käyttäydymme kuin näin ei olisi. Menemme kerta toisen jälkeen äänestyskoppiin siinä vilpittömässä uskossa, että se todella muuttaa poliittista todellisuutta, kunhan vain äänestämme oikein; ruokimme riistokapitalismia kuluttamalla eettisesti; velkaannumme ja pidämme rahojamme rosvopankeissa, koska emme muutakaan voi… Viimeisen lauseen viimeiset kolme sanaa – emme muutakaan voi – ovat oleellisia. Emme voikaan, koska ideologisen harhan vallassa emme puutu varsinaisiin ongelmiin vaan niiden seurauksiin.

Tämän jälkimmäisen huijauksen myöntäminen on ensimmäistä raadollisempi prosessi. Sen tunnustaminen nimittäin laittaa kriitikot itse kritisoimiensa opportunistien joukkoon, eikä tie sieltä ulos ei ole kovin helppo.

Ateenan anarkistit jättäytyivät pois Merkelin vastaisista mielenosoituksista. Heille Merkel on pelkkä politiikan ammattilainen – yksi lukemattomista – joka voitaisiin milloin tahansa korvata toisella. Olen tässä samaa mieltä. Merkel on täysin yhdentekevä henkilö, jota voisi korkeitaan antaa toverillisen neuvon: leikkaa tukkas ja hommaa oikea työpaikka.