Teksti Oona Juutinen

Välillä pitää vähän räyhätä.

Feminismi on länsimaissa nykyään vähän hankala aihe. Edelliset sukupolvet taistelivat meille oikeudet äänestää, omistaa omaisuutta ja määrätä omasta kehostamme. Nykynaisille jäi vain kovin pieni määrä selkeitä kamppailun aiheita jotka ovat selkeästi nähtävissä ja sormella osoitettavissa. Yhteiskunnassa ja kulttuurissa piilevää seksismiä on vaikeampi vastustaa, ja meihin kaikkiin istutettuja asenteita, joita emme välttämättä edes tajua omaavamme, on hankalampi muuttaa.

Sukupuolten tasa-arvosta puhuttaessa monet nykynaiset tuntuvat kiinnittävän huomiota lähinnä naisen oikeuteen luoda uraa siinä missä mieskin, tai harrastaa seksiä ”kuin mies”, eli yltympäriinsä ja vailla sitoumuksia. Tämä lähestymistapa pyrkii kuitenkin vapauden sijaan vain tarjoamaan naiselle mahdollisuuden perinteisesti mieheen yhdistettyyn käytökseen. Tämä puolestaan vahvistaa mielikuvaa siitä, että mies on aina oletusarvo ja nainen jotakin siitä poikkeavaa.

Ollakseen tasa-arvoinen naisen pitäisi siis olla miehen kaltainen uraohjus tai panokone? Vai tulisiko olla uraohjus JA panokone joka ehtii myös hoitaa lapset, siinä sivussa kampaa tukankin nätisti ja meikkaa joka aamu? (Ja laittautuminen tapahtuu tietysti ihan vain itseä varten eikös juu, aivan kuten jokaikisen ihokarvan poistaminen tai viidenkymmenen ”näin miellytät miestäsi” -niksin opetteleminenkin.) Tämä tällainen Cosmopolitan-feminismi melkein naurattaisi, ellei se itkettäisi niin paljon. Jos vielä kerrankin kuulen jonkun väittävän, että kyllä Cosmo on naisen asialla ja että cosmonainen on vahva nainen, alan ehkä huutaa.

Perinteiset sukupuoliroolit ovat vankila kaikille, ja cosmofeminismissä naiselle ympätään kahden kapean sukupuoliroolin vaatimukset. Ihmiset koettavat nykyään ahtaa itseään niin moneen erilaiseen muottiin, että ihan pahaa tekee, vaikka todellisuudessa kaikki muotit pitäisi heivata hus helvettiin.

Jo parina vuonna Amsterdamissa on kansainvälisenä naistenpäivänä nähty joukko feministejä (sukupuoleen katsomatta) ottamassa öisiä katuja ja seiniä takaisin haltuun. Katutaide on perinteisesti melko miehekkääksi ja machoksi katsottu asia, ja siksi onkin erityisen riemastuttavaa että feministit tekevät stencilejä tärkeiksi katsomistaan asioista ja laittavat ne seinille kaikkien kohdattaviksi.

Kuvat: Indymedia.

Viime vuoden suosituimpia, hollanniksi kivasti rimmaaviaa sloganeita olivat muunmuassa lichaamshaar is niet raar, vapaasti käännettynä ”ihokarvat eivät ole outoja” sekä schaamlipcorrectie is niet sexy, ”häpyhuulten korjausleikkaus ei ole seksikästä”.

Netistä löytyy paljon inspiroivaa feminististä katutaidetta dokumentoituna, kuten vaikkapa tämä ja tämä adbustaus, tai tämä tarra. Perinteistä naista kuvaavaa pallopäätä on muokattu eri tavoin, ja myös monet klassiset sloganit ovat löytäneet tiensä seinälle. Ja kaikille aloitteleville pikku femakkovandaaleille tiedoksi: netistä voi myös ladata ilmaiseksi hienoja Revolutionary Women -stencilmalleja.

Toivottavasti yhä useampi Cosmopolitania lukeva ja sen naiskuvaa voimauttavaksi uskova päättää tulevaisuudessa pyyhkiä lehdellä perseensä ja menee sen sijaan piirtämään seinään. Sillä tavalla elämä voisi olla paljon hauskempaa. Pipon ei saa antaa kiristyä liikaa, eikä patriarkaatin ottaa henkistä yliotetta. Välillä pitää vähän räyhätä! Cosmonaisen erityisesti.