Teksti Oona Juutinen

Lopunajan lauseet: Sukupolvi Z.

Sukupolvi Z, alkuperäiseltä nimeltään World War Z, on modernin zombikirjallisuuden klassikko. Post-apokalyptisia asioita käsittelevissä blogeissa ja nettifoorumeilla tämä on se kirja, jota aina genreen tutustumassa oleville suositellaan. (Kyllä, minä hengaan netissä zombi- ja post-apokalypsifoorumeilla, enkä edes häpeä myöntää sitä!) Ja harvinaista kyllä, tällä kertaa korkeat odotukset eivät johda vain eeppiset mittakaavat saavuttavaan pettymykseen.

Sukupolvi Z on juuri niin hyvä kuin sen sanotaan olevan. Valitan säännöllisesti post-apokalyptisista ja dystopisista kirjoista, jotka eivät ole kyllin synkkiä, jotka eivät tunnu todellisilta, eivät tunnu missään… No, nyt kyllä tuntuu! Tuntuu niin että tukka lähtee!

Kirja on zombisodasta selviytyneiden haastatteluista koostuva suullisen historian dokumenttikokoelma. Selviytyjät kertovat siitä, mitä tapahtui, Potilas Nollasta aina sodan kyseenalaiseen loppuun saakka. Sisälmyksillä tarinassa ei mässäillä, mutta siitä huolimatta Sukupolvi Z on kenties pelottavinta, mitä olen pitkään aikaan lukenut. Monet kuvaillut asiat ja tapahtumaketjut tuntuvat realistisilta: näin se voisi ihan hyvin mennä, jos tällainen tilanne eteen tulisi. Ja tämä todentuntu jos mikä nostaa niskakarvat pystyyn.

Tämä johtunee ennen kaikkea siitä, ettei Brooks ole todellakaan nyhjäissyt tyhjästä, vaan teki kirjaa varten valtavan määrän tutkimustyötä. ”Kaikki Sukupolvi Z:ssä pohjautuu todellisuuteen… no, paitsi zombit. Mutta kaikki muu on joko lainattu todellisuudesta tai 100 prosenttia totta. Teknologia, politiikka, talous, kulttuuri, sotataktiikka…”, Brooks kertoi taannoin Washington Postin haastattelussa.

Kirjan parasta antia ovat skenaariot siitä, miten maailma reagoisi zombien hyökätessä. Lääkefirmat markkinoivat innoissaan lumelääkkeitä ja tahkoavat rahaa ihmisten välittämättä. Israel sulkee rajansa ja määrää koko kansan karanteeniin. Pakistan ja Iran panikoivat ydinaseidensa ja rajaselkkaustensa kanssa, painavat nappia ja katoavat maailmankartalta. Ja Yhdysvallat, tietysti, lähtee soitellen sotaan mahtiaan todistaakseen. Mutta kuinkas sitten kävikään…

Myös sodan jälkeinen, muuttunut maailma on mielenkiintoinen. Uskontoon turvautunut Venäjä on nyt nimeltään Pyhä Venäjän keisarikunta. Kuubasta on tullut demokratia ja talousmahti, Islanti puolestaan on täysin zombien vallassa. Ja valaat, ne ovat kuolleet sukupuuttoon sen jälkeen kun puolet ihmiskunnasta pakeni merille ja syödäkin piti.

Kirjan perusteella voi päätellä Brooksin olevan melko kriittinen valtaapitäviä kohtaan ja epäilevän suuresti näiden kykyä hoitaa hommat kotiin. Kirjassa hallitukset ja armeijat kautta maailman mokailevat ja pahasti. Tietoja pimitetään, virheitä ei kehdata myöntää… Ja kaikesta maksavat siviilit ja rivisoltut. Brooksin viesti tuntuu olevan, ettei ylempiä kannata koskaan uskoa sokeasti, eikä valtiovalta todellakaan ole aina oikeassa.

Kirjan suomentaja ansaitsee erityiskiitoksen hienosta työstään, sillä teksti ei kertaakaan särähdä korvaan eikä kuulosta kömpelöltä. Zombien kansankieliset kutsumanimetkin on käännetty luovasti eekoiksi ja nollapolliksi. Näinä usein vähän puolivillaisen käännöskirjallisuuden aikoina on hienoa huomata, että loistavat kirjat yhä saavat ansaitsemiaan käännöksiä.

Kaltaiseni maailmanloppufanaatikot eivät muuten ole ainoina kirjasta innoissaan. Kirjasta puuhataan parhaillaan myös elokuvaa, jonka pääosassa tulee komeilemaan itse Brad Pitt. Ensi-illan päivämäärä on jo ilmoitettu, ja osuvasti se onkin valittu – 21. joulukuuta 2012, maailmanlopun päivä sekin.

Max Brooks: Sukupolvi Z – Zombisodan aikakirjat. Johnny Kniga 2011. 450s.