Teksti Oona Juutinen

Lopunajan lauseet: Ship Breaker.

Dystopisiin maailmoihin sijoittuvilta nuortenkirjoilta ei nykyään voi välttyä. Niin paljon kuin genreä rakastankin, on totuuden nimissä todettava, että suurin osa näistä kirjoista on ihan silkkaa kuraa. Onneksi muun muassa Hugo- ja Nebula-palkitun Paolo Bacigalupin Ship Breaker -kirja näyttää, ettei teineille suunnatun kirjan tarvitse olla pelkkää kovien kansien väliin tungettua huttua, vaan että ajattelemisen aihetta saa ja pitääkin tarjota.

Kuten kaikki hyvät dystopiat, Ship Breaker on poliittinen julistamatta viestiään. Kirjan maailma ei myöskään tunnu liian kaukaa haetulta, vaan on vieras juuri sillä vähän epämukavalla tavalla joka saa miettimään sitä missä ihmiskunta nyt on ja mihin suuntaan me olemmekaan menossa.

Ship Breakerin maailmassa öljyhuippu on ollut ja mennyt, ja fossiiliset polttoaineet ovat muisto vain. Kuudennen luokan hirmumyrskyt ovat kuukausittaisia ja uponneista kaupungeista muistuttavat ainoastaan aaltojen alta pilkistävät tornitalojen huiput. Napajäätiköiden sulaminen on pakottanut kaiken menettäneet inuitit kauppalaivoja jahtaaviksi merirosvoiksi.  

Vanhoja rahtilaivoja makaa rannoilla raatoina. Nälkäpalkalla raatavat köyhät tienaavat elantonsa näistä laivoista, irrottamalla niistä kaiken minkä pomot myöhemmin voivat myydä eteenpäin: osia, metallia, kuparia. Teini-ikäinen Nailer Lopez on yksi näistä laivanhajottajista. Työ on vaarallista ja rankkaa, ja mokat johtavat välittömästi potkuihin. Mutta paljon pahemminkin voisi olla: ainoana vaihtoehtona on itsensä myyminen, joko rannan huorataloissa tai sitten osina, elinkauppaa harjoittavan uskonnollisen kultin kautta.

Vapautta ja helppoa elämää Nailerille edustavat rikkaiden kuunarit, hienot laivat joiden hän toisinaan näkee liitävän horisontin halki. Ne ovat kuitenkin vain haaveita….  kunnes eräänä päivänä Nailer löytää haaksirikkoutuneen kuunarin, ja sen sisältä tytön. Rikkaan suvun perijäksi osoittautuvaa tyttöä jahtaavat monet, ja tästä voisi saada hinnan jonka suuruutta Nailer ei osaa edes kuvitella.

Maailmassa jossa yhteiskuntaluokat ovat  valovuosien päässä toisistaan ja ketä tahansa puukotetaan selkään jos siten vain selviää itse yhden päivän lisää, Nailer tekee poikkeuksellisen päätöksen. Hän päättää auttaa tyttöä se sijaan että rahastaisi tällä. Ja siitä alkaa tietysti seikkailu.

Parasta Ship Breakerissa on sen mielenkiintoinen maailma, jota Bacigalupi avaa inforyöppyjen sijaan yksityiskohtia pudottelemalla. Lisäksi kaikilla kirjailijan kuvittelemilla muutoksilla tuntuu olevan todellisuuspohja. Kirjan juoni ei ehkä ole maailmojamullistava, mutta tarinan teemat koskettavat meitä kaikkia. Lukijan ei todellakaan tarvitse olla nuori kirjasta nauttiakseen – ja se jos mikä on hyvän nuortenkirjan merkki.

Bacigalupin tuotantoa aletaan luultavasti suomentaa pian, ja toivon tosiaan että tätä kirjaa ei silloin jätetä väliin vain sen kohderyhmän takia. Erityisesti teinit nimittäin tarvitsevat Ship Breakerin kaltaista kirjallisuutta – kirjoja, jotka ovat haastavampia kuin nykyään kasapäin julkaistava, Gossip Girlin kaltainen roska. Kirjoja, jotka pakottavat meidät miettimään sitä mihin Gossip Girlin kaltaisen roskan ihannoiminen saattaa pian johtaa, meidät ja ihan koko maailman.

Kirjan neljä ensimmäistä lukua voi lukea täällä.

Paolo Bacigalupi: Ship Breaker. Little, Brown 2010. 326 s.