Teksti Oona Juutinen

Lopunajan lauseet: After the Apocalypse.

Maureen F. McHughin After the Apocalypse on ohut novellikokoelma täynnä painavaa materiaalia. Yhtäkään kirjan tarinoista ei tarjota valmiiksi pureskeltuna, päinvastoin taustoittaminen ja selittely puuttuvat näistä tarinoista täydellisesti. Jaarittelun sijaan McHugh rysäyttää lukijansa keskelle tapahtumia, kurkistamaan erilaisiin tulevaisuudenkuviin ja niiden keskellä asuvien ihmisten elämään.

Nimestään huolimatta After the Apocalypse ei kerro eeppisestä tuhosta ja apokalypsipornon sijaan kokoelman tarinat ovat synkkiä tunnelmapalasia. Novellien maailmoissa tapahtuneissa katastrofeissa on monia maailmanloppufiktiosta tuttuja uhkakuvia taloudellisesta romahduksesta lintuinfluenssapandemiaan ja likaisiin pommeihin asti, mutta lähestymistapa poikkeaa totutusta: McHugh nimittäin viittaa näihin taustatapahtumiin vain sivulauseissa. Lukijan tehtäväksi jää arvailla jos niin haluaa tehdä. McHugh on kiinnostuneempi tarkastelemaan muutoksia yksilötasolla ja tämä poikkeava käsittelytapa, pienempään skaalaan tarkentaminen, tuo tarinat lukijan iholle asti.

Yksilöön tarkentamalla novellit herättävät myös tajuamaan, että dystopisiin olosuhteisiin johtavat muutokset ovat tosiaan henkilökohtaisia maailmanloppuja ne kokeville ja niiden läpi eläville. Kun Special Economics -novellin kiinalaisen päähenkilön tarvitsee ostaa uusi kännykkä, tuumii tämä kuin ohimennen käytettyä tavaraa ainakin riittävän – kun muutaman vuoden sisällä on kuollut neljännesmiljardia ihmistä, tuppaavat torit täyttymään kirpparikamasta. Ajatus on toteava ja käytännöllinen, mutta lukijan selkäpiitä karmii. Tehokkaaseen dystopiaan ei aina tarvita fasistista valtiota tai zombihyökkäystä. Asiat voivat vinksahtaa radaltaan helpomminkin.

Kokoelman vaikuttavin osa on sen niminovelli, jonka alkuasetelma saa miettimään Cormac McCarthyn Tie-romaania. Siinä missä McCarthy seurasi Yhdysvaltojen halki kävelevää isää ja poikaa, kirjoittaa McHugh jalan kohti Kanadaa pyrkivästä äidistä ja tyttärestä. Mutta toisin kuin Tie, McHughin tarina ei sisällä kärsivää kunniakkuutta eikä syviä yhteyksiä perheenjäsenten välillä. Äiti ja tytär eivät myöskään ole valonkantajia, jonkinlaisia ihmiskunnan toivoja, jotka yhä kantavat tulta sydämessään. Sen sijaan he tahtovat vain selviytyä. Eikä se aina ole nättiä tai millään tavalla kunniakasta.

Suurin osa vähäeleisistä novelleista jättää jälkeensä painavan tunteen siitä, että kaikista mahdollisista katastrofeista ihmiset itse saattavat olla se kaikkein pahin, ainakin toisilleen. Se ei varsinaisesti ole toiveikas viesti, eikä After the Apocalypse ole millään tavalla toiveikas kirja. Jopa ne novelleista, joiden katastrofit eivät kosketa koko ihmiskuntaa, tuntuvat monella tapaa riipaisevan surullisilta. Mutta vaikka kirja jätti jälkeensä onton olon, teki mielieni lukea novelleista jokainen välittömästi uudelleen.

The Naturalist-novellin voi lukea ilmaiseksi Subterranean Press- saitilla ja The Kingdom of the Blind-novellin Lightspeed Magazinen-sivustolla.

Maureen F. McHugh: After the Apocalypse. Small Beer Press 2011. 188 s.