Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Hanna Kuusela
Mitä luin tänään: Eläinten oikeudenkäynti ihmiskuntaa vastaan.
”’Oikeutta!’ huudahti härkä. Hän huusi uudestaan ja uudestaan: ’Oikeutta! Oikeutta! Me ansaitsemme oikeutta!’ Ja eläimet alkoivat veisata yhdessä. Hidas jyrinä kasvoi äänten ukkosmyrkyksi: ’Oikeutta, oikeutta, oikeutta!’ Heidän sydämensä alkoivat vavahdella yhteisen tavoitteen edessä.”
Näin alkaa eläinten havahtuminen ihmisiä vastaan vähintään tuhat vuotta vanhassa faabelissa Eläinten oikeudenkäynti ihmiskuntaa vastaan, joka tunnetaan myös muilla samankaltaisilla nimillä.
Faabeli alkaa viattomuuden tilasta, eristäytyneeltä saarelta, jossa eläimet elävät sovussa keskenään. Ihmisten haaksirikkouduttua saarelle onnen päivät ovat ohi: eläimet joutuvat orjiksi.
Vangitsemisen välttäneet eläimet kuitenkin nostavat oikeusjutun ihmisiä vastaan. Välittäjänä toimii henkien kuningas. Suurin osa faabelista koostuu oikeudenkäynnistä, jossa ihmiset vakuuttelevat kuninkaalle ylemmyyttään ja oikeuttaan hallita eläimiä. Tähän eläimet vastaavat muistuttamalla omista avuistaan:
”Ajatelkaapa muurahaisia, miten he kaivavat maan alla rakentaakseen huoneita ja ullakoita, joita erottavat toisistaan polut ja labyrintit; miten ne sijoittavat kotinsa matalalle kuin salaojaverkostot kerätäkseen talteen kasteveden ja kuitenkin voidakseen varastoida ruokansa ylempiin kerroksin, jotta se pysyy kuivana syksyn läpi….”
”Silkkimato kutoo nopeasti itselleen suojan opiskelematta ensin ja tarvitsematta työkaluja kutomiseen ja rakentamiseen.”
Eikä sovi unohtaa hämähäkkejä, mehiläisiä, itsensä lämpiminä pitäviä karvaturreja ja niin edelleen. Eläimet ovat monella tavalla ihmisiä nokkelampia, kyvykkäämpiä ja taitavampia.
Saalistajinakaan he eivät ole samaa lajia kuin ihmiset: he kun eivät yleensä tapa toisiaan.
Tai näin faabeli avautui ainakin minun lukemassani versiossa. Lukemani kirjan kääntäjä, amerikkalainen rabbi, nimittäin kirjoittaa esipuheessaan kokeneensa tarpeelliseksi poistaa tarinasta sen filosofisia ulottuvuuksia. Hän on antanut hahmoille persoonallisia piirteitä, poistanut etnisesti loukkaavia stereotyyppejä ja lisännyt henkilögalleriaan naisia. Viisain ihmisistä onkin näin ollen nainen. Koska rabbi ei pitänyt faabelin loppua kovin hyvänä, hän lisäsi siihen oman runonsa ja paranteli hieman kuninkaan puhetta.
Rabbin muokkailujen taustalta löytyy polveileva historia. Faabelin matka tähän blogiin on ollut pitkä.
Todennäköisesti nykyisen Intian tienoilla syntynyt satu sai ensimmäisen kirjallisen muodon noin vuoden 1000 tienoilla, kun muslimifilosofien salaseura Ikhwan al-Safa kirjoitti sen muistiin.
Basran alueella asuneiden mystikoiden teksti kääntyi hepreaksi 1300-luvulla ja eli juutalaisten suosimana tarinana.
Itse luin siis sadun englanninnoksena, jonka Amerikassa asuva juutalainen rabbi oli tehnyt hepreankielisestä tekstistä. Jokin aika sitten kuulin osia siitä lausuttuna englanniksi. Lausuja taas oli käyttänyt lähteenään arabiankielistä tekstiä.
Monille keskiaikaisen muslimifilosofian tutkijoille oikeusjuttu on ennen kaikkea osoitus muslimien tärkeästä sivistyksellisestä roolista keskiajalla – sellaisena siitä puhuttiin Lontoossa seuraamassani seminaarissa. Jo tuhat vuotta sitten muslimit ymmärsivät eläinten merkityksen ja tarpeen määritellä uudelleen ihmisten ja eläinten suhde. Eläinoikeustaistelu alkoi! Lukemani version kääntäjärabbi taas halusi nähdä tarinassa uskontojen välistä dialogia ja uskoi hepreankielisen raamatun auttavan faabelin tulkinnassa.
Asia on siis juuri niin monimutkainen kuin miltä vaikuttaakin – ja juuri niin inhimillinen kuin itse tarinakin. Vaikka kaikki haluaisivat nähdä tarinassa yleisinhimillisiä piirteitä – ihmiskunnan yhteistä historiaa ja yhteistä tarinankerrontaa, yhteisiä arvoja – jokainen haluaa tehdä siitä oman versionsa. Enhän minäkään jaksanut suomentaa jokaista sanaa rabbin käännöksestä.
Samalla kuitenkin juuri tämä halu tuottaa tarinasta kullekin aikakaudelle ja yhteisölle sopiva versio tekee vanhoista saduista merkittäviä. Ne ovat esimerkkejä siitä, mihin pääsemme, kun käytämme yhteisiä kykyjämme.
Ai niin: miten tarina päättyi? Jos rabbiin on uskominen, kuningas sanoi näin:
”Löydän itseni puolustamasta eläimiä, sillä heitä on kipeästi koeteltu ja käytetty hyväksi. Toisaalta, minulle on selvää, että nämä ihmiset ymmärtävät nyt aiheuttamansa vahingon näille toisille jumalan luomille. Ja nyt he alkavat ymmärtää paremmin, mitä on olla hallitsija. Näin ollen, vaikka olenkin eläinten puolella heidän oikeusjutussaan – sillä ihmiset ovat syyllisiä siihen, mitä he ovat tähän mennessä tehneet – silti julistan, että eläimet pysyköön ihmisten hallinnan alaisina kuten tähänkin saakka. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että asiat voisivat pysyä ennallaan. Teille ihmisille on nyt annettu huomautus siitä, että teidän käytöksenne kanssaolioitanne kohtaan on muututtava.”
Sitä en tiedä, ajattelivatko muslimimystikot näin – vai ainoastaan amerikkalainen reformistirabbi.
