Teksti Ilmari Majuri

Lehmien kävelyttäjä kohtaa festivaalikansaa, terveystarkastajia, ihastelijoita ja poliitikon.

Käytiin taannoin lehmien kanssa päiväkävelyllä. Matkaan lähdettiin Sörnäisten Rantatien Nesteeltä, käveltiin Hakaniemen torin ja Pitkänsillan kautta Kaisaniemen puistossa oleville Maailma kylässä -festareille. Lehmät kiinnittyivät syömään nurmea, salamavalot räiskyivät ja lapset kiljahtelivat ilosta.

Aikuisetkin tahtoivat koskettaa elävää lehmää. Kosketus on konkretiaa ja laukaisee kysymysten sarjan. Pikkulapselle riittää ”miten lehmä sanoo? Ammuu!” ja kaikki on hyvin. ”Pureeko nämä”, kysyy nuoriso. ”Mistä nämä ovat tulleet? Miksi?” tahtoo aikuinen tietää. Jatkuvasti samankaltaisina toistuviin kysymyksiin saatiin vastata satoja kertoja.

Keltatakkiset järjestysmiehetkin tulivat lehmien ääreen naureskellen. Yksi otti kuvan kännykällään ja esitti tavanomaiset aikuissarjan kysymykset. Paikan päällä ollut terveystarkastaja oli kuitenkin lähettänyt heidän matkassaan erikoisterveiset: toivottiin, ettei tultaisi anniskelualueelle.

Matkamme jatkui pian Rautatientorille, jossa olin saada parin vuoden takaisena Taiteiden yönä tauluun. Nuori ja selvästi päihtynyt kundi tuli silloin haukkumaan meidät eläinrääkkääjiksi. Lehmät kuuluisivat Lappiin! Äimistyin kehä kolmosen sisällä kasvaneen Lappi-mytologiasta. Siitä kuinka pelkkä joutsenmerkki upottaa keskivertosuomalaiseen 19 kg naudanlihaa vuodessa!

Nyt kimppuuni hyökkäsi nuorisoleegion sijasta vaalityötään tekevä Kimmo Kiljunen. Hän tivasti poliittista sanomaamme, jota minulla ei ollut hänelle antaa. Oltiin vain menossa kesälaitumelle Nuuksion kansallispuistoon. Kiljunen ei tuntunut millään ymmärtävän. En jaksanut inttää ja pistin vauhtia töppösiin, niin että lehmänkellot kilisi. Kiljunen tuli perässä ja alkoi heitellä, kuinka jokainen suomalainen nauta saa keskimäärin 412 euroa EU-tukea vuodessa. Nyt aloin jo hiityä, mutta totesin kylmänrauhallisesti, etteivät nämä naudat ole saaneet mitään. Eihän näillä ole edes niitä tukien vaatimia keltaisia korvamerkkejäkään. Sellaiset syrjäseutujen tuotantolaitoksiin suljetut naudat eivät myöskään kävelisi suosiolla pitkin kaupunginkatuja. Hölmistynyt Kiljunen erosi meistä Kiasmalla.

Saiko Kiljunen kuitenkin poliittisen sanomansa? Eduskuntatalon portaat seuraavaksi ylösnoustuamme Kaima ja Mörö avasivat hanansa. Omat housuni pysyivät kyllä jalassa, mutta kaksikko veti sontasarjan portaikkoon. Kiljusen provosoimana tuotokset päätettiin jättää korjaamatta.

Hesperian puistossa lehmät makoilivat tyytyväisesti märehtien tuntikausia. Lehmäleiriimme alkoi kerääntyä runsaasti ulkopuolisia. Vanha nainen tuli rollaattorinsa kanssa kiittämään. Hän oli saanut lähtemättömän vaikutuksen. Taiteiden yönä meille tuotiin ruusuja, nyt Töölönlahtea kiertäessämme matkaan tarttui nainen, joka vakuutti muuttavansa kokemansa myötävaikutuksesta maalle.

Vielä ennen kotiinlähtöä irtilasketut naudat haukkasivat iltapalaa Tokoinrannassa, koska viereinen Hakaniemi, vanhasta historiallisestä nimestään huolimatta, on nykyisin pelkkää asfalttia ja kiveä.

Intialainen nautakulttuuri on vaikuttanut minuun aina voimakkaasti. Länsimaissa nauta on tapana sulkea tuotantolaitoksiin. Ei nauta ole sen kummallisempi eläin kuin suuret koirarodut, poliisiratsut tai vieläkin katukuvassa melko yleiset vossikkahevoset.

Nykylainsäädäntökään ei rajoita nautojen kaupunkielämää. Selvitin asian poliisilaitokselta. Ainoastaan kulkureittejä voidaan rajata ja estää pääsy tietyille alueille, joille on koiriltakin pääsy kielletty. Pitkäaikainen haaveeni eläinsuojeluasetukset täyttävästä konttinavetasta elävät entistäkin voimakkaampina. Sellaista rekalla helposti siirrettävää navettaa voisi pitää aina jollain nykyisen Sompasaaren kaltaisella joutomaalla.