Teksti Anu Harju

Sokeria on kaikkialla. Kirjoittaja yrittää lopettaa käytön.

Olen terveyssyistä karttanut sokeria viimeksi kuluneet puolitoista kuukautta. Sokerin karttaminen tarkoittaa tässä kaikkia naminamiherkkuja kuten jäätelöä, karkkia, pullaa, kakkusia, keksejä, sokeroituja jogurtteja ja jälkiruokia.

Itselleni sokerittomuus on ollut yksinomaan myönteinen kokemus, mutta monille ystävilleni ei. He kohtelivat minua alussa kuin toipuvaa alkoholistia. Yksi oli suistaa minut kahvilan tuolilta kiljaistuaan leivoslautanen kädessään pahoittelunsa ajattelemattomuudestaan. Kesti pitkään tajuta mitä hän tarkoitti, koska minulle ei ollut tullut mieleenkään, että muiden pitäisi seurassani noudattaa minun linjaani.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Toinen ystäväni herkesi nyreäksi sokerittomuudestani kuultuaan. Alkoi välitön tenttaus ja pohdinta, syönkö aspartaamilla tai muilla keinomakeutusaineilla leivottuja tuotteita. Vastasin että juu mutta mielellään kuitenkaan en. Jos makeaa välttämättä haluaa tarjota, banaani on oiva vekkuli, samoin muut etelän hetelmät. Huomasin, että tämä ei tyydyttänyt kysyjää, jonka kasvoille jäi pilvi tulevien vierailujen hankaloittamisesta.

Monet sokerittomuudestani kuulleet ovat todenneet kuorossa, että hienoa mutta heiltä se ei onnistuisi. Väitin ja väitän yhä, että jos minä, äärimmäisen sokeririippuvainen herkunnassuttaja, pystyn elämään täysipainoista elämää ilman lisättyä näkyvää sokeria, pystyvät siihen muutkin.

Sokerittomuusaikani on kirkastanut huomaamaan tuon raffinoidun ystävämme laajat kytkökset herkku- ja elintarvikerintamalla. Televisio- ja lehtimainokset pursuvat sokeripitoisia tuotteita, joista monien ravintoarvo on lähes pakkasen puolella. Jos vetäisi vieläkin tiukempaa linjaa ja karttaisi myös piilosokeria, ajoittaisille vapaa-ajan ongelmille saisi samalla heittää hyvästit. Täysin sokerittomien tuotteiden metsästyksellä saisi päivänsä kivasti kulumaan. Tuolle polulle en kuitenkaan astu, tämä lähipiirille aiheutettu hämmennys riittäköön.

Ainakin näin aluksi…

• 15.6.2009
• Kirjoittanut Anu Harju