Lukuaika: 2 minuuttia

Khadar Ayderus Ahmedin esikoisohjaus herätti yleisön tanssiin

Postikortteja Tukholmasta

Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.

Kesällä 1997 Suomeen muuttanut Khadar Ayderus Ahmed on pitkään tiennyt mitä hän haluaa tehdä, mutta tie ei ole ollut helpoin. “Systeemi ei ole luotu meitä varten”, hän kertoo ja lisää, että heidän on puskettava edelleen voimakkaammin saadakseen äänensä kuuluviin Suomessa.

Hänen esikoiselokuvansa on vihdoin valmis ja se valittiin ensimmäisenä suomalaistuotantona Cannesin Kriitikoiden viikolle, jossa esitetään pääasiassa uransa alussa olevien ohjaajien töitä. Lisäksi Suomessa, Ranskassa ja Saksassa elokuvateattereihin tuleva Guled & Nasra on ensimmäinen somalinkielinen elokuva, joka saa kansainvälisen levityksen Euroopassa.

Elokuva kertoo värikkäin ja kauniisti valaistuin kuvin vakavista aiheista. Nasran munuaiset vaativat leikkaushoitoa, mutta Guledin palkka haudankaivajana ei riitä maksamaan sitä. Ironisesti ihmisiä ei kuole riittävän montaa sairaalassa, jotta haudankaivajalle riittäisi töitä.

Idea elokuvaa varten syntyi keskusteluista vanhemman veljen kanssa jo kymmenen vuotta sitten ja projekti sai tuulta alleen Cinéfondation-residenssissä. “Keväällä 2015 menin Pariisiin kehittelemään käsikirjoitusta eteenpäin ja sen jälkeen se lähti käyntiin. Mukaan tuli Bufo ja Bufon kautta yhteistuotantoyhtiöitä Saksasta ja Ranskasta.”

mainos

Kuvaukset alkoivat lokakuussa 2019 ja ensimmäinen leikkausversio oli valmis ennen kuin koronan sulkutila lamaannutti Euroopan. Ahmed paljastaa, että kutsu Cannesiin tuli jo viime vuonna, mutta hänelle koronan tuoma lisäaika oli positiivinen kokemus, sillä elokuvaa pystyi rauhassa hiomaan leikkaushuoneessa värimäärittelyä myöten. 

Ja toden totta tähän mennessä Cannesissa esitetyistä elokuvista Guled & Nasra on visuaalisesti mielenkiintoisimpia töitä. Ahmedille elokuva on jo kolmas yhteistyö kuvaaja Arttu Peltomaan kanssa ja he kävivät ensimmäistä kertaa Dijboutissa jo vuonna 2015. Afrikassa kuvattu fiktioelokuva on Suomen elokuvakentälle uusi asia, mutta Cannesissa on toki pitkät perinteet eri maanosissa kuvatuille projekteille, joten senkin vuoksi oli varmasti järkevä päätös odottaa, jotta elokuva esitetään juuri Cannesissa.

Vastaanotto keskiviikon päivänäytöksessä oli äärimmäisen positiivinen. Tunteikkaaseen senegalilaiseen rytmikappaleeseen päättyvä elokuva innoitti yleisön tanssimaan ja taputtamaan elokuvan lopputekstien aikana ja niiden jälkeen. “Seuraavassa näytöksessä puoli kuudelta illalla reaktio oli vielä isompi — jengi jäi seisomaan, taputtamaan ja huutamaan. En osannut odottaa tällaista reaktiota ihmisiltä. Vain toivoin, että ihmiset tykkäisi siitä, mutta tämä oli enemmän kuin mitä osasin odottaa.”

Kommentoi Facebookissa