Rakkautta ja anarkiaa, osa 1

Alta löytyy 13 tärppiä  Helsingin isoimman elokuvafestivaalin ohjelmistosta. Rakkautta ja anarkiaa järjestetään tänä vuonna 19.-29. syyskuuta. Lipunmyynti käynnistyy ensi viikolla.

Saatteeksi todettakoon, että festivaalin sivuille vievät linkit ja niiltä löytyvät tekstit olisi tietysti voinut kirjoittaa huolellisemmin, mutta en tiennyt, että ne menevät sellaisinaan sivuille. Toisaalta blogin tarkkaavaisimmat lukijat ovat ehkä huomanneet, että ei se aina ole ihan niin justiinsa tälläkään puolella. (Moni alta löytyvä esittely pohjaa jo aiemmin tässä blogissa julkaistuihin teksteihin kyseisistä elokuvista.)

Nuoren naisen muotokuva

Céline Sciamman aiemmista töistä Girlhood oli vaikuttava, mutta uutukaisellaan hän nousee Ranskan eturivin tekijöiden joukkoon. Taidemaalarista ja hänen muusastaan kertova tarina on hienovarainen katseiden jännitysnäytelmä, missä naisten välinen kemia on koko elokuvan ajan läsnä. Niin outoa kuin se onkin, niin naismaalarista ei ole aiemmin tehty (näin ison profiilin) elokuvaa naisohjaajan toimesta, mikä saa sen tuntumaan jo itsessään tuoreelta. Sivujuonessa aborttia tavoitellaan toinen toistaan vaarallisemmilla tempuilla, joten elokuvan poliittinen lataus ei jää naiskatseeseen tai tekijämuotokuvaan.

 

Amazing Grace

Sydney Pollackin dokumentti Aretha Franklinin gospel-levyn nauhoituksista on yksi tämän vuoden tunnerikkaimpia dokumenttielämyksiä. Tuskallisen hikisissä nauhoituksissa jäi klaffi vähäiselle käytölle ja tästä syystä elokuvaa on ollut vaikea synkata ääniraidan kanssa yhteen ennen nykypäivää. Vuonna 2008 kuollut ohjaaja-näyttelijä ei siis koskaan ehtinyt nähdä valmista tuotosta materiaalista, jota hän kuvasi kahtena iltana losangelelilaisessa kirkossa järjestettyjen nauhoituksien aikaan. 

Kun samaisen kirkon C.L. Franklin murtuu itkemään Franklinin laulaessa Amazing Gracea, tai kun Franklin pääsee laulamaan Marvin Gayen Wholy Holya, niin Franklinin käyttämälle nenäliinalle voi olla käyttöä myös suomalaisissa elokuvateattereissa.  

 

The Souvenir 

Joanna Hoggin elokuva kertoo nuoresta elokuvaopiskelijasta, joka on suhteessa satunnaisesti heroiinia käyttävän yläluokkaisen addiktin kanssa. Hogg rakentaa varsin riisutuista kuvista äärimmäisen vahvaa elokuvaa, jossa luotetaan vahvasti katsojan hoksottimiin.

Hieman Ira Sachsin elokuvia muistuttavan britin tyyli rakentuu kiinnostavaan prosessiin. Koska tarina pohjaa pitkälti ohjaajan omiin kokemuksiin 80-luvun Englannissa, on rooleihin valittu hänen pitkäaikainen ystävänsä Tilda Swinton ja tämän tytär Honor Swinton Byrne. Addiktin roolissa nähdään Tom Burke.

Kronologisessa järjestyksessä kuvatun elokuvan kuvauksissa muut näyttelijöistä tiesivät enemmän mitä kussakin kohtauksessa tapahtuu kuin Honor. Varsinaisia repliikkejä ei oltu kirjoitettu auki ollenkaan. Hogg halusi pääosaan tuoreen kasvon, joka suostuisi työskentelemään ilman käsikirjoitusta. Työtapa heijastuu elokuvassa loisteliaasti, sillä naiiville päähenkilölle valkenee miehen riippuvuus paljon myöhemmin kuin katsojille. Tarina tuntuu uskottavammalta, koska Honor reagoi tilanteisiin niin luontevasti. 

Kauniisti kuvattu ja harkitusti rajattu elokuva on kaikin puolin tyylikäs. Ajankuva näkyy vaatteissa ja bileiden taustalla kuullaan mm. The Psychedelic Fursia (bändin kappale Love My Way ja etenkin Armie Hammerin tanssi sen tahdissa elokuvassa Call Me by Your Name lisäsi nerokkaan yhtyeen ajankohtaisuutta).

 

The Wild Goose Lake

 

mid90s 

Parhaiten näyttelijänä tunnettu Jonah Hill (Wolf of Wall Street, Superbad) debytoi ohjaajana ja sukeltaa omaan lapsuutensa. Vuonna 1983 syntyneen Hillin alter-ego Stevie (Sunny Suljic) on elokuvassa 13-vuotias poika, jonka isoveli (Lukas Hedges) kiusaa ja yksinhuoltajaäidin (Katherine Waterston) ote kahden pojan kanssa alkaa lipsua. Stevie alkaa skeitata ja saa sitä kautta uusia, vanhempia kavereita. 

Suurta kasvutarinaa on turha odottaa, mutta Hill vie nostalgiatrippinsä epäröimättä myös epämukaville alueille ja näyttää holtittomien nuorukaisten sekoilun huonoja puolia moralisoimatta liikaa. 16mm:n filmille kuvattu rakeinen elokuva onnistuu täydellisesti 90-luvun skeittikulttuurin jälleenrakentamisessa. Trent Reznorin ja Atticus Rossin mainion scoren lisäksi musiikkivalinnat aina räpistä Pixiesiin saavat todennäköisesti kaikkien jotain vuodesta 1996 muistavien katsojien ihokarvat pystyyn.

 

Koirat eivät käytä housuja

 

Cold Case Hammarskjöld 

Mads Brüggerin dokumenttielokuva sukeltaa Dag Hammarskjöldin kuolemaan liittyvien epäselvyyksien kautta valkoisten miesten rikoksiin Afrikassa. Mooren tavoin itsensä framille tuova Brügger on ennenkin seikkaillut vastaavilla poluilla, mutta tällä kertaa polveileva tutkimusmatka tuo esiin kylmääviä väitteitä apartheidin Etelä-Afrikasta. 

Dag Hammarskjöld oli ruotsalainen diplomaatti, joka kuoli lentokoneonnettomuudessa vuonna 1961. YK:n toisena pääsihteerinä toimineen Hammarskjöldin kuolemaan liittyviä kysymyksiä ei varsinaisesti ratketa, mutta niiden kautta Brügger löytää kameran eteen toinen toistaan merkillisempiä tarinoita.

 

A Hidden Life 

 

Matthias & Maxime

 

God Exists, Her Name Is Petrunya

Alentavan työhaastattelun jälkeen Petrunya näkee kilpailun, jossa nopeimman on tarkoitus napata puinen risti vedestä. Impulsiivisesti hän hyppää veteen ja voittaa kilpailun yläosattomien miesten kauhistukseksi. Hän ei suostu palauttamaan ristiä vaan pakenee paikalta, jolloin kirkko usuttaa poliisit hänen peräänsä. Pettyneet miehet suuttuvat niin, että poliisiaseman ympärille muodostuu aggressiivinen mellakka.

Teona Strugar Mitevskan esikoisohjauksessa ivaillaan nykyhetkeen sopivasti herkkähipiäisen maskuliinisuuden kustannuksella. Osansa piikittelystä saavat niin kirkko, poliisilaitos kuin muutkin patriarkaaliset rakenteet.

 

Kultainen hansikas

Fatih Akin kohahdutti Berlinalea väkivaltaisella 70-luvun Hampuriin sijoittuvalla pahan olon elokuvallaan. Schlagerien rytmittämä Kultainen hansikas sisältää järkyttävää vanhoihin naisiin kohdistuvaa hakkaamista, josta tosin valtaosaa ei näytetä suoraan kamerassa. Äärimmäisen mustaa huumoria syntyy myös, kun mummot lyövät takaisin.

Kyyryselkäisellä sarjamurhaajalla on baaritappelusta nenä vinossa, viinaa menee enemmän kuin Nykäsellä ja baarista tarttuu mukaan ainoastaan vanhimmat naiset. Elokuvaelämys on sen verran omituinen, että se pitää nähdä itse. Kaiken kukkuraksi elokuva perustuu tositapahtumiin! Elokuvalipun ostoa kannattaa tosin miettiä kahteen kertaan, koska elokuva ei taatusti sovi kaikille.

 

Jumalan armosta

Ozonin pedofiilipapin uhreihin keskittyvä tositarina on täyskäännös kevyemmistä ja seksikkäistä elokuvista tunnetulle ranskalaiselle. Aikuistuttuaan oikeutta hakeva miesjoukko joutuu kääntymään median puoleen, kun seksuaalirikokset ovat jo vanhentuneet. Juttu lähtee vasta todella käyntiin, kun lisää ja etenkin nuorempia miehiä astuu esiin kertomaan traumoistaan.

Muihin vastaaviin katolisen kirkon häpeäpilkkuihin keskittyvistä elokuvista Jumalan armosta eroaa näyttämällä kunkin uhrin perhesuhteita, joihin tapahtumilla on ollut väistämättä vaikutus.

 

System K

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta & Anarkiaa 2019
Etnosoi 2019