Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Maria Michelsson
New Yorkissa lapsia hoitavat mustat, ulkomaalaiset naiset, joille maksetaan huonosti. Päiväkotia vältetään viimeiseen asti.
Katselen kotimme ikkunasta reheviä karibialaisia naisia, jotka työntävät verkkaisesti rattaissa valkoisia lapsia ja puhuvat kännykkään.
Talomme hississä yksi naisista kysyy, enkö halua lastenhoitajaa. Olen juuri kertonut olevani kotona pienen poikani kanssa. Nainen kaitsee yhden perheen kolmea lasta. Lähipuistossa toinen karibialaisnainen huikkaa minulle: ”Tarvitsetko lastenhoitajaa? Etsin töitä.”
Lastenhoitajat, amerikkalaisittain nannyt, ovat yhtäkkiä kaikkialla. Kaupunginosamme Riverdalen perheille tarkoitetulla postituslistalla vapailla markkinoilla olevat nannyt mainostavat itseään ja perheet etsivät ihanille ulkomaalaisille lastenhoitajilleen uusia pilttejä hoidettavaksi. Talomme pesutuvan ilmoitustaululla roikkuu lastenhoitajien värikylläisiä ilmoituksia kuvien kera. Myös lukuisat yritykset välittävät nannyja.
Nannyt viettävät keskenään aikaa ulkona ja kirjastossa ja näyttävät useimmiten tympääntyneiltä. He ja muiden lasten vanhemmat eivät yleensä puhu toisilleen. Olen törmännyt tasan yhteen amerikkalaiseen nannyyn. Sinkkuelämää-sarjassakin Mirandalla ja Charlottella oli ulkomaalaiset lastenhoitajat.
Suomi-tytöt New Yorkissa -tosi-tv-sarjasta tuttu Annabella kirjoitti blogissaan, että hänen kerrostalossaan Brooklynin Dumbossa lähes kaikki nannyt ovat West Indiesiltä eli Karibialta. Hän palkkasi poikavauvalleen karibialaisen hoitajan, joka sai potkut kolmen päivän jälkeen. Naisella ei ollut selvästikään lapsenhoitokokemusta, ja häntä suositellutta perhettä ei ollut ilmeisesti edes olemassa.
New Yorkissa kuulee alipalkatuista, ylityöllistetyistä ja kaltoinkohdelluista lastenhoitajista. Manhattanilainen valokuvaaja Ellen Jacob, jolla oli lapsena musta hoitaja, kiinnostui newyorkilaisista nannyista ja kuvasi heitä neljän vuoden ajan. Ja kyllä: kuvissa naiset ovat mustia yhtä poikkeusta lukuun ottamatta ja kaikki lapset ovat valkoisia.
Jacobin mukaan nannyt tienaavat huonosti ja monet heistä eivät saa sairauslomaa tai muita kokopäivätyön etuja. Lasten vanhemmat auttavat kuitenkin nannyja löytämään uuden perheen, ja nannyt jäävät kaipaamaan hoitamiaan lapsia.
Yhdysvalloissa ei ole äitiyspäivärahaa, ja äidit palaavat usein töihin lapsen ollessa vain kuukauden parin ikäinen. Vauvalle palkataan tavallisesti perheen kotiin tuleva hoitaja. Tapasin vastikään leikkipuistossa kymmenenviikkoisen Isaac-pojan nannynsa kanssa.
Pariisissa asuva amerikkalaistoimittaja ja kolmen lapsen äiti Pamela Druckerman kertoo hittikirjassaan Kuinka kasvattaa bébé, että amerikkalaiset vanhemmat laittavat lapsensa päiväkotiin vain pakon edessä – toisin sanoen, jos heillä ei ole varaa nannyyn. Päiväkoteja pidetään nuhruisina ja työväenluokkaisina. Syynä on, että ensimmäiset päiväkodit avattiin USA:ssa 1800-luvulla köyhien, työssäkäyvien äitien lapsille.
Päiväkotien suosiota syö Druckermanin mukaan myös se, että päivähoidosta ei ole kansallisia säännöksiä. Taso siis vaihtelee. Joissakin osavaltioissa työntekijöiltä ei vaadita minkäänlaista koulutusta. Palkoissa ei ole kehumista. Hyvät päiväkodit voivat olla kalliita tai tarkoitettuja vain tiettyjen yritysten työntekijöille.
Varakkaiden vanhempien lapset aloittavat 2–3-vuotiaina esikoulun, joka kestää usein vain muutaman tunnin päivässä. Druckerman kirjoittaa, että oletuksena on, että lapsen pystyy hakemaan kotiin joko nanny tai äiti, jolla on varaa olla tekemättä töitä. Toinen todellisuus on se, josta New Yorkin pormestarin Bill de Blasion vaimo Chirlane McCray on puhunut: monella työssäkäyvällä naisella ei ole varaa lastenhoitoon.
Mutta: naapurimme ovat tyytyväisiä päiväkotiin, jossa heidän yksi- ja kolmevuotiaat lapsensa ovat. Ja äiti–lapsiryhmässä tapaan nuoren latinonaisen, joka tuntuu pitävän työstään Eric-pojan hoitajana. Sitten on vielä amerikkalainen mieheni, joka muistelee lämmöllä pitkäaikaista nannyaan, sisilialaista Josieta, jota arvostettiin myös kunnon palkalla.
Nanny saattaa todella yllättää. Suomessakin uutisoitiin New Yorkissa syntyneestä lastenhoitajasta Vivian Maierista (1926–2009), josta tuli arvostettu katuvalokuvaaja kuolemansa jälkeen. Chicagolainen John Maloof osti huutokaupasta laatikollisen Maierin negatiiveja ja julkaisi kuvia blogissaan. Nyt Maieria verrataan valokuvaaja Diane Arbusiin, toiseen syntyperäiseen newyorkilaiseen.
New York suree parhaillaan omaa komedienneaan Joan Riversiä, joka kuoli syyskuun alussa viikko sitten. Rääväsuisella 81-vuotiaalla oli mielipide myös nannyista: ”Lastenhoitajien pitäisi olla rumia tai homoja.”
