Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa talossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
Teksti Minea Koskinen
Pörssin avulla voi paitsi ostaa ja myydä myös ajaa miljoonia ihmisiä nälkäkuolemaan muutamalla klikkauksella tai kosketusnäytön hilpaisulla.
Muutama vuosi sitten äitini jakoi 999 euroa tasan itsensä, veljeni ja minun kesken ja käski sijoittaa sen osakkeisiin, kokeilumielessä. Äitini osti Nokiaa. Ei mennyt ihan putkeen. Minä sijoitin Sanomaan, hah! Journalismin innovaatioita saamme vielä odottaa.
Veljeni osti Stora Enson osakkeita. Ne alkoivat kivuta heti, sillä vuoden 2008 jälkeisestä kuopasta nousu oli suhteellisen helppoa. Veljeni seurasi kurssia tiiviisti. Muutamalla satasella hän linkitti itsensä prosessiin, joka on muuttanut maailmaa enemmän kuin mikään, mitä voi käsin koskea.
7. heinäkuuta 2010 Stora Enso ilmoitti Varkauden tehtaan lopettamisesta. 22. heinäkuuta Taloussanomat uutisoi, että yhtiö yllätti vahvasti tuloksellaan. En väitä, että näillä kahdella asialla välttämättä on syy-seuraus-suhde. Kiinnostavaa on veljeni vastaus, kun huomautin asiasta.
”Kyllä yrityksen kuuluu pistää liikaväki pihalle.”
Niin kuuluukin. Pörssiyhtiön lakiin kirjattu tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Toiminta, joka vahingoittaa osakkeenomistajan etua, on lainvastaista.
Viime perjantaina näin vanhaa ystävääni. Myös hän on innoissaan pörssistä ja käy päiväkauppaa viisinumeroisilla luvuilla.
”Ei se ole edes vaikeaa!”
Ensin hän luki metrin verran kirjoja sijoittamisesta, latasi sitten appin puhelimeensa ja antoi palaa.
Ystäväni puhuu riskeistä, yrittämisestä ja suomalaisten rohkeuden puutteesta. Hänestä pörssissä manifestoituu vastuunotto omasta elämästä.
Puhelinsovellus kertoo, että hänellä on kultaa, arvopapereita ja ruokaa. Kulta ei kiillä eikä paperilla voi sytyttää grillitulia, mutta jossain omituisessa bittiavaruudessa hän omistaa näitä asioita.
Mutta se ruoka. Jos ystäväni lukee tämän tekstin, hän ajattelee, että kirjoitan epäreilusti ja sotken asioita keskenään. Kirjoitan silti, sillä pörssissä manifestoituu täysin arkipäiväistynyt vastuuttomuus muiden elämästä.
Pörssin avulla voi paitsi ostaa ja myydä myös ajaa miljoonia ihmisiä nälkäkuolemaan muutamalla klikkauksella tai kosketusnäytön hilpaisulla. Näin brittilehti The Independentin toimittaja Johann Hari kuvaa pörssilogiikan järjettömyyttä heinäkuussa 2010:
”Runous irtautui realismista, kun T. S. Eliot kirjoitti teoksen Autio maa. Rahamarkkinoiden autio maa -hetki koettiin 1970-luvulla, kun niitä alkoivat hallita monimutkaiset sijoitusinstrumentit, joita eivät ymmärtäneet täysin edes niitä myyvät ihmiset.”
Mitä sitten tapahtui? Aiemmin viljelijä pystyi turvaamaan tulonsa myymällä sadon ennen sen korjaamista hintaan, joka sijoittui hyvän ja huonon saatavan välimaastoon. Joskus viljelijä voitti, joskus hävisi, mutta hän sai määritellä työlleen ainakin riittävän korvauksen. Riski huonosta sadosta siirtyi sijoittajalle, joka ei lain mukaan saanut siirtää sitä eteenpäin.
Sääntelyn tarkoitus oli suojella maailmaa siltä, mitä seuraavaksi tapahtui. 1990-luvulla, väsymättömän lobbauksen seurauksena, ruualla keinottelu sallittiin. Sijoittaja pystyi nyt kiinnittämään sadon johdannaisiin, joiden arvoa hän kykeni kasvattamaan myymällä niitä eteenpäin ja niin edelleen, kunnes johdannaisen arvo karkasi irralleen alkuperäisen hyödykkeen eli sadon arvosta.
Lopulta kukaan ei muistanut, että pörssikeinottelun alle kätkeytyy ihmisten jokapäiväinen leipä. Numerokasinon pyörityksessä ruuan hinta karkasi miljoonien ulottumattomiin. Harin mukaan tämä on todellinen syy vuoden 2008 ruokakriisin takana, sillä keinottelun ulkopuolelle jääneiden hyödykkeiden hinnat eivät syöksyneet pilviin.
Pari vuotta sitten BBC teki tahattoman hienon journalistisen työn haastatellessaan sijoittaja Alessio Rastania Euroopan unionin pelastuspaketeista. Toimittaja kysyi Rastanilta, mikä riittäisi palauttamaan markkinoiden luottamuksen.
”No tuo on hankala kysymys. Sillä ei oikeastaan ole väliä. Katsokaas, minä olen sijoittaja. Jos näen tilaisuuden tehdä rahaa, seuraan sitä.”
Sitten hän sanoo jotain vielä hämmästyttävämpää. Ei siksi, että se on uskomatonta, vaan siksi, että hän todella sanoo sen.
”Minulla on tunnustus. Joka ilta, kun menen nukkumaan, unelmoin uudesta lamasta. Se tarkoittaa tilaisuutta tehdä rahaa. Ette varmaan muista, mutta 1930-luvun lama ei ollut täysi katastrofi. Toiset valmistautuivat siihen ja tekivät sillä voittoa.”
Rastanin mielestä tienaaminen ei ole vain marginaalisen eliitin oikeus, vaan kuka tahansa voi hyötyä nykyisestä taloudellisesta ahdingosta. Toimittajat häkeltyivät ja kyselivät toisiltaan loppukevennyksessä, unelmoitko sinäkin iltaisin pörssiromahduksesta.
Ajattelen ystävääni. Hänkin on tajunnut, että Autioon maahan voi tällä pallonpuoliskolla astua kuka tahansa. Aikamme tragedia on, että sinne voi myös kadota.
En usko, että edes Goldman Sachsin raivokkaimmat vapaiden markkinoiden puolustajat nauttisivat nähdessään ruokakeinottelun vuoksi nälkiintyvän etiopialaisäidin, joka pelkää lastensa hengen puolesta. He eivät näe. Todellisessa autiomaassa huomaa nopeasti, ettei biteistä voi leipoa leipää, eikä johdannaisella sammu jano. Nykyisenkaltaiselle pörssille ei löydy mitään oikeutusta ennen kuin kuvitellun ja todellisen autiomaan maailmat kohtaavat.
