Fargo.

TelevisioKirjoittanut Tuomas Rantanen

Toukokuun TV-tärpeissä Fargo, Jukka Lindströmin sivuhistoria ja Transport

Voiman tärpit television ja suoratoistopalveluiden tarjonnasta toukokuussa.

Lukuaika: 2 minuuttia

Toukokuun TV-tärpeissä Fargo, Jukka Lindströmin sivuhistoria ja Transport

Fargo.

22.5. Nelonen & 26.5. Hero: Fargo (USA 1996)

Melkein oman elokuvallisen lajityyppinsä luoneiden Coen-veljesten menestyselokuvassa kiteytyy tekijäparin elämän peruskysymyksiä viisaasti puntaroiva absurdi musta huumori. Sen castingissa nähdään Oscarin arvoisesti maanläheistä poliisia esittävän Frances McDormandin ohella myös antiarkkityppisinä miessankareina hääräävät William H. Macy ja Steve Buscemi.

Transport.

YLE Areena: Transport (Suomi 2022)

Esimerkiksi Neitoperho (1997) ja Pelon maantiede (1999)  ja Ystäväni Henry (2004) -elokuvistaan tunnetun kulttuurin moniottelijan Auli Mantilan tuoreessa televisiosarjassa paneudutaan ruokaväärennösten, hevoskaupalla tehtävän rahanpesun ja vakuutuspetosten maailmaan. Tavallista monipuolisemmassa henkilögalleriassa paneutuneita rooleja tekevät esimerkiksi Emmi Parviainen kärsimättömyyttään keulivana toimittajana, Maria Heiskanen työlleen omistautuneena vakuutusetsivänä, Pirkko Hämäläinen rikollisten kanssa kauppoja hierovana pankinjohtajana sekä Ulla Raitio vihanhallinnan kanssa kompuroivana roller derby -harrastajana.

Netflix: Jimmy Savile: A British Horror Story (USA, 2022)

Jimmy Savile (1926–2011) oli miljoonia hyväntekeväisyyteen kerännyt filantrooppi, rock-tähtien ja kuninkaallisten ystävä sekä Margaret Thatcherin väkisin ritariksi ajama englantilainen televisiopersoona, joka paljastui kuolemansa jälkeen yli 400:aan seksuaalirikokseen syyllistyneeksi ihmishirviöksi. Rowan Deaconin ohjaama kaksiosainen dokumentti purkaa paneutuneen asiallisesti ja ilman tunnetehostelua miten Savilesta tuli jo eläessään myytti, jonka läpi ei selvistä vihjeistä huolimatta haluttu nähdä.

25.5. Yle Teema & Fem: Donbass (Saksa, Ukraina, Ranska, Alankomaat, Romania 2018)

Sergei Loznitsan dokumentaariseen tyyliin toteutettu satiirinen draama kertoo 13 novellimaista tarinaa separatistien hallitsemasta Itä-Ukrainasta vuosilta 2014–2015. Venäjän tänä keväänä aloittaman täysimittaisen hyökkäyksen ja sitä saatelleen propagandasodan myötä elokuvan mediakritiikki tuntuu vähintään yhtä ajankohtaiselta samalla kun mustalle huumorille on entistä vaikeampi nauraa.

Jukka Lindström.

Lauantaisin YLE TV1 & YLE Areena: Jukka Lindströmin sivuhistoria (Suomi 2022)

Noin viikon uutiset -ajankohtaissatiirin kautta tunnetuksi tulleen stand up -koomikko ja toimittaja Jukka Lindströmin uudessa mediaparodiapläjäyksessä tarkastellaan 2020-luvun Suomea futuristisesta vuoden 2042 näkökulmasta. Vaikka sen kärki kohdistuu laajemmin mediailmiöiden puimiseen, kussakin jaksossa kylmää kyytiä saa yhden eduskuntapuolueeen medianhallintahaparointi.