Lukuaika: 2 minuuttia

Sarjakuva painajaisten kaupungista

Velhojen ja unennäkijöiden taianomaiseen keskiaikaan sijoittuvalla sankarin matkalla painajaiset muuttuvat ennalta nähtyjäkin julmemmiksi. Kertomuksen ydin on auki kiertyvä mysteeri: mitä salaisuuksia kätkeekään tämä kaupunki, johon sankari on vasta saapunut ja josta aiemmin vain uneksinut.

Tiia Salmelin piirtää hahmojaan selkeästi, vakaasti ja ilmeikkäästi. Kuvakerronnassa on vahvoja visuaalisia koukkuja, jotka välittävät hyvin tilanteisiin liittyviä jännitteitä ja muitakin tunnelmia. Murretuilla sävyillä leikittelevä väritys on tyylikästä.

Tarinaa on suunniteltu pitkää, mikä näkyy albumissa. Vaikka alku on ripeä, sankari saapuu pian kaupunkiin eikä vain uneksi siitä, suurempiin tarinankerronnallisiin peruskysymyksiin kuka, mitä, miten ja miksi raotellaan hitaammin vastauksia. Hahmojenkin persoonallisuuksista ja taustoista paljastuu kovin vähän, vaikka heidän motiivejaan jonkin verran avataankin. Tässä albumissa pääosaan nousee itse kaupunki. 

mainos

Jos ei malta odottaa seuraavaa albumia, voi sarjaa käydä lukemassa netistä eteenpäin. Salmelinin aistiharha.com-sivulla ollaan jo kuudennessa luvussa, lukemista riittää yli 550 sivua. Nettisarjis on mustavalkoinen, albumia varten monet sivut on piirretty uudelleen ja väritetty. Kerrontakin on erilaista. Tarinoita voi lukea rinnakkain kuvauksena taiteilijan kehityksestä ja eri tavoista kertoa sarjakuvaa. 

Tiia Salmelin: Unten kaupunki, Kuolleet puutarhat 1
Pokuto 2021, 160 s.