Keski-ikäinen mieshahmo seisoo näyttämöllä yleisön ja muiden esiintyjien edessä. Hän kuvailee nuorukaista sovittamassa Stockmannilla kallista kauluspaitaa. Vaikka tarina kuullaan kolmannessa persoonassa, alusta asti on selvää, että se käsittelee kertojaa itseään. Hahmo näkee peilistä välähdyksinä itsensä elämänkaarensa eri vaiheissa: elämännälkäisenä nuorena, ensin aloittavana ja sitten loppuunpalaneena yrittäjänä, päihderiippuvaisena, vankilan asukkaana ja viimein teatterin lavalla esiintyvänä nykyisenä itsenään.
Toisessa kohtauksessa naishahmo kertoo riipaisevan tarinan millaista oli elää naisena kovaotteisessa päihdemaailmassa ja koviksena vankilassa ja sitten etsiä myöhemmin itseään äitinä jostain vankilatatuointien peittämän roolipuvun alta.
Vaikka tarinat ovat traagisia, niistä löytyy toivoa ja jopa sattuvaa huumoria. Mukana eläytyvältä yleisöltä monologit saavat ansaitut väliaplodit.
Tässä ollaan Ruukun sirpaleita -esityksen ensi-illassa Teatteri Avoimissa ovissa. Teoksesta vastaava Porttiteatteri on vuonna 2015 perustettu vapautuvien ja vapautuneiden vankien yhteisöteatteri, jonka esitykset perustuvat esiintyjien henkilökohtaisesta taustasta nouseviin teksteihin.
Esityksen nimi viittaa yhtä lailla lavalla nähtävien omilla tavoillaan rikkoituneiden ihmisten lukumäärään kuin antiikin Kreikassa harjoitettuun tapaan äänestää ruukunpaloilla kuka milloinkin karkoitetaan pois yhteisöstä. Rinnastus liittyy siihen, miten myös nykyaikainen vankilajärjestelmämme tuottaa linnatuomion päälle vielä toisen tuomion yhteisön ulkopuolelle sulkemisen kautta. Tämä ankarampi osa rangaistuksesta alkaa vasta, kun lusiminen päättyy.
Näin kaikki lavalla nähtävä sekä kuvaa tätä sosiaalista dynamiikkaa että pyrkii uimaan siinä vastavirtaan antamalla asianosaisille tilaa työstää taiteen keinoin porukalla itseään takaisin laajemman yhteisön piiriin.
Näyttämöllä nähtävästä ensemblestä suurin osa oli mukana myös Porttiteatterin viime keväisessä esityksessä La Familia. Tässä yhdessä Compañía Kaari & Roni Martin -ryhmän kanssa tehdyssä teoksessa monologiteatteri kohtasi flamencon.
Tanssi ja liike ovat läsnä myös Ruukun sirpalaissa tuoden monitaiteellista voimaa sekä esiintyjien omaan kehollisuuteen että koko ryhmän liikehdintään. Samalla Sanna Salmenkallion yksin viulullaan loihtima äänimaailma on tärkeä osa eri episodien tunnelmaa ja käänteitä.
Yhteisellä liikkeellään tanssijoiden kuoro ilmentää milloin kannustavaa, milloin välinpitämätöntä ja milloin tuomitsevaa sosiaalista ympäristöä ja koko yhteiskuntaa.
Aivan erityisen vaikuttava on epäonnistumisia ja niihin liittyvää häpeää symbolisesti kuvaava kohtaus: siinä koko ryhmä raahaa itseään istualtaan lavan poikki kaikkien yrittäen olla pudottamatta lusikoissaan kuljettamia pingispalloja. Aina se pallo joltakin putoaa ja – kuten elämässä yleensä – toisilta useammin kuin toisilta.
Pysäyttävä on myös ensimmäisen näytöksen päättävä yhteislaulu, jossa koko ensemble yhtyy syvältä kokemuksesta ja kehosta kumpuavaan, yhteisöllisyyden kaipuuta kuvaavaan kertosäkeeseen: Päästäpä vedeksi vodan joukkoon / Virrata vapaasti, jäätyä, sulaa / Päästäpä vedeksi vodan joukkoon / Pilveksi tulla ja sateina sataa.
Ruukun sirpaleissa kiteytyy teatterin pohjimmainen idea yhteisöllisestä kohtaamisesta. Samaan aikaan näyttämölle tuotu dokumentaarinen kuva esiintyjistä jotka etsivät omaa rooliaan kaikkien todellisessa elämässä omaksumisensa roolien alta on aivan esittämisen ytimessä.
Itsensä likoon laittavan esiintyjäryhmän ohella teoksen taiteellisesta kokonaisuudesta vastaavat ohjaaja Tuija Minkkinen, juuri näytelmäkirjailijana Lea-palkittu dramaturgi Rosa-Maria Perä ja Suomi-palkittu säveltäjä ja äänidramaturgi Sanna Salmenkallio sekä koreografi Ninu Lindfors ja valosuunnittelija Riikka Karjalainen.
Porttiteatterin tämän vuoden esitykset La Familia ja vielä hetken esillä oleva Ruukun sirpaleita osoittavat, että myös taiteellisen kunnianhimon ja onnistumisen tasolla ollaan parhaassa A-luokassa.
Jäljellä olevat esitykset 16.12., 17.12. 19.12. ja 20.12.
