PelitKirjoittanut admin

Metropoliseikkailu Babbdi onnistuu outoilussaan

Mekaniikaltaan mysteeripeli Babbdi on yksinkertainen kävelysimulaattori.

Lukuaika: < 1 minuutti

Metropoliseikkailu Babbdi onnistuu outoilussaan

Babbdi

Lemaitre Bros.

★★★★

Babbdin kaupunki on brutalistinen pilvenpiirtäjien muodostama betonisokkelo, jossa vallitsevat apatia ja seisahtuneisuus. Kuultavissa on vain sähköinen humina ja tyhjiä katuja pyyhkivä viima. Hylätyltä vaikuttavassa metropolissa on vielä muutama jumiin jäänyt, vähäsanainen ja karkeakasvoinen asukas.

Tehtävä on selkeä: selvitä, mistä saa junalipun, hae se ja astu kaupungista pois vievään junaan. Ideana on mieluummin tutkiskelu kuin nopea läpijuoksu. Pieniä kujia ja porraskäytäviä koluamalla voi löytää salaisia esineitä ja kulkemista helpottavia työvälineitä.

Mekaniikaltaan mysteeripeli Babbdi on yksinkertainen kävelysimulaattori. Eri esineet tuovat sen verran vaihtelua, ettei pelaaminen turruta, ja kaupungissa saa kulumaan juuri sen verran aikaa kuin haluaa.

Babbdi on karuudessaan näyttävä, hetkittäin jopa kaunis. Korkealta pilvenpiirtäjästä katsottuna autioitunut rumilus muuttuu ihmeelliseksi monumentiksi. Kiviseinämää rikkoo kulman takaa löytyvä keidas. Viemärin pimeästä löytyy porukka tanssimassa tulen ympärillä. Pitkin kaupunkia ripotellut hahmot ovat kryptisiä ilman kliseisyyttä.

mainos

Peli onnistuu yhdistämään löyhän tarinan uskottavaan outoiluun. Kunpa sen jättiläiskaupunki vain olisi jättimäinen. Pelaaja toivoo paradoksaalisesti löytävänsä vielä yhden kujan tutkittavakseen lähtemisen sijaan.

  • 27.2.2023
  • Kirjoittanut admin