
Vuonna 2015 julkaistu We Stand On Guard -sarjakuva nousi odottamattomaan suosioon kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen presidentti Trumpin uhattua liittää Kanada väkisin osaksi Yhdysvaltoja. Yhdysvaltalaisen Brian K. Vaughanin käsikirjoittamassa sata vuotta tulevaisuuteen sijoittuvassa tarinassa Yhdysvallat miehittää Kanadan Valkoiseen taloon kohdistuneen iskun seurauksena. Sillä, liittyykö Kanada mitenkään iskuun tai miehityksen aikaisiin terrori-iskuihin ei ole tarinan kannalta oikeastaan väliä.
Tarinassa miehitysoperaatiota johtavan upseerin mukaan kaikki tapahtunut on kanadalaisten omaan syytä, koska he olivat olleet liian eristyneitä ja liian kiinnostuneita säilyttämään omat resurssinsa. Miehitysjoukkojen puhdistaessa Kanadasta viimeisiä vastarintapesäkkeitä ne myös tyhjentävät maan järviä vedestä. Ylimääräinen vesi tuleekin tarpeeseen kuivuudesta kärsivässä Yhdysvalloissa.
Trump on puhunut muun muassa siitä, kuinka Kalifornian kuivuusongelma ratkeaa pumppaamalla sinne riittävästi vettä Kanadasta.
Vaikka monet ovat toistelleet Trumpin toiseesta tulemisesta, että ”kukaan ei olisi voinut nähdä tätä tulevaksi”, on Trumpin näkyväksi tekemä hulluus kytenyt pinnan alla jo pitkään. Se on ollut nähtävissä, jos vaan on ollut sen Vaughanin tavoin valmis kohtaamaan. Toki taideteoksissa usein verhotaan tehdyt huomiot eriasteisen liioittelun ja sepitteen joukkoon.
Albumin kuvituksesta vastaavan Steve Skrocen kynänjälki on varsinkin tarinan hyperväkivaltaisiin kohtiin sopivan yksityiskohtaista, mutta hahmot hän kyllä piirtää harmillisen kankeasti.
Brian K. Vaughan: We Stand On Guard
Image, 2015
160 sivua