Lukuaika: 2 minuuttia

Kolme kirjaa perehdyttävät graffitin perusasioihin, historiaan ja paikkasidonnaisuuteen

Opi perusasiat

Graffitiin liittyy paljon mystiikkaa ja kirjoittamattomia sääntöjä. 1980-luvulta graffiteja maalannut Juho Toiskallion Graffiti – Wraitterin käsikirja avaa mystiikkaa ja kirjoittaa auki kirjoittamattomia aloittaen graffitikulttuurin taustoista siirtyen vähitellen tekniikkaan.

Toiskallion tietopakettien ohella kirjan marginaalit on täytetty muiden maalaajien kertomuksilla ja ajatusten sirpaleilla. Teos tarjoaa samalla kiinnostavan yleiskatsauksen aiheeseen sekä uusia huomioita edistyneemmillekin harrastajille.

Juho Toiskallio: Graffiti – Wraitterin käsikirja. Otava 2020, 192 s.

Tunne historia

Antti Kalakiven Perintö päästää kymmenet maalaajat ääneen. Helsingin graffitin historiaa 1990-luvulta näihin päiviin kartoittava teos on aiheensa näköinen ja kuuloinen: puheenaiheiksi ovat valikoituneet maalaajien tärkeiksi katsomat asiat, ja tarinoiden rinnalla kirjassa on huikea määrä kuvia. Perinnön kuvaama ajanjakso kattaa ajan ennen Helsingissä vuosina 1998–2008 voimassa ollutta nollatoleranssilinjaa ja sitä seuraavan vuosikymmenen. Alunperin omakustanteisena ilmestyneen kirjan toinen täydennetty painos on Voiman kustantama.

Antti Kalakivi: Perintö – Helsinki-graffitia vuosilta 1992–2017. Voima 2018, 320 s.

Graffitin jälkeen

Graffiti on paikkasidonnaista. Sen onnistunut siirtäminen galleriaympäristöön vaatii taiteilijalta itsensä uudelleen keksimistä. Yksi Suomen tunnetuimmista graffitimaalareista, Egs, on tehnyt uraa myös gallerioiden ja museoiden puolella 2010-luvun taitteesta saakka ja raa’alle betonille maalatun graffitin rinnalle on löytynyt uusia tekniikoita. Kontrasti aerosolimaalin ja käsinpuhallettujen lasiveistoksen välillä on väkevä, mutta metodien vaihtuessa punainen lanka teosten välillä on silti pysynyt vahvana.

EGS: Writing Stories With Three Letters. Document Press 2020, 160 s.

Kommentoi Facebookissa
Jari Tamminen