MusiikkiKirjoittanut Ilona Iida Simes

Kaivautuminen juurille. Dalindèo kohtaa diippiä suomalaisuutta.

Lukuaika: < 1 minuutti

Kaivautuminen juurille. Dalindèo kohtaa diippiä suomalaisuutta.

Slavic Souls

Slavic Souls

Dalindèo (Suomen Musiikki & BBE-records)

☆☆☆☆☆

Brassivaikutteinen bilebändi ui venäläisessä melankoliassa? Ei sentään! Dalindèo on oivaltanut missä juuremme ovat. Slaavilaisuus tarkoittaa Suomi-jazzin syvyyksiä, perinteisiä tangomaisemiamme.

 

Kitaristi, basisti, saksofonisti, trumpetisti, rumpali ja perkussionisti (jälkimmäinen on pakollinen elementti, kun latinovaikutteista noustaan) rakentavat bändille tuttua kovaa menoa.

 

Nokkamies Valtteri Laurell Pöyhönen kertoo Dalindèon sivuilla, että genre johtuu artistien taustoista. Eihän Suomessa elä jazzilla, joten muusikot ovat joutuneet tekemään tanssikeikkoja leipänsä eteen. Mikäs sen hauskempaa, kun voi ja osaa jalostaa kunnianhimoisesti perinteistä suomalaista iskelmää.

 

Nimibiisi Slavic Souls alkaa tyypillisenä tanssilavatangona, joka rautalankasoundeineen voisi istua vaikka Kaurismäen leffaan – ei Akin, vaan brassikamaa rakastavan veljensä Mikan.

mainos

 

Levyn bilebiisi on Tarantella Finlandesa. Sen soidessa näen sieluni silmin ihmiset tanssimassa pöydillä. Keikoilla sen pitää olla encore, eikä yleisö senkään jälkeen päästä bändiä lavalta. Kotona tämä levy pitää ladata silmukalle, eli niin että se alkaa lopun jälkeen alusta. Ei tähän kyllästy koskaan.