Aina joku eksyy
Vääräpyörä
Pakkahuone, Joensuu
☆☆☆☆
Eikö muka oikein tavutettu?
Mikäpä tässä elämässä oikein menisi, ainakaan jatkuvasti!
Hyvä jos ehken sinne päin. <Kahdessa sanassa tuossakin jo virhe, niinkö?
Katkoo, ei tu mittää. Eikä sitä paitsi pidä nipottaa.
Reko Lundánin Aina joku eksyy näytelmässä hyvin moni väheksyy monia, ainakin kaksoset toisiansa ja ennen kaikkea juoppoutunutta äitiään, joka on viinakiroissa aikoinaan jättänyt kapiaisukkonsa ja Liisan ja Akin armeijan aidan taakse ja itse rynnännyt maailmalle.
Tuossa se akka nyt vanhana hupsii sairaalahuoneessa yöpuvussaan, hourii omiaan.
Että kannattiko juoda!
Ei kenenkään mielestä: ei katsojien, eikä ainakaan Liisan eikä Akin. Isä-kapiaisesta nyt ei niinkään tiedä: hankkii uudet eukot ja pelit!
2 ja ½ tuntia erittäin hienoa Vääräpyörän – mitä sopivin nimi tälle näytelmälle – teatteria erittäin poskelleen menneestä elämästä. Ei hetkeäkään tuntunut pitkästyttävältä. Kaikki tuntui oikealta, yliampuvatkin kohdat: Irwinin laulu, upseerien ulosmarssi ryömien, opettajan blaa blaa blaa! yms.
Jes!
Vanha jankkaava Hanna oli aito, niin aito ja oikea. Noita on kodit ja laitokset pullol anteeksi, siis täynnä. Mikä suunnistus viimeiseltä rastilta kohti maalia Leena Haloselta!
Heräsi jo epäilys: etteihän vain olisi oikeasti …
Ja erityisen hienoksi kasvoi ensin niin näkymätön ja hentoinen Liisan vetäminen. Elisa MakkonenLiisana, tai Liisa Elisa Makkosena.
Mikä hiljainen esilletulo esityksen myötä – ja mikä loppuhuipennus!
Se oikein karkasi sielusta.
.
PS
Akina muuten on Markku Pölösen Onnen maan Tapi, Tatu Kaihua. On. Luonnollisena. Ei siinä näytellä tarvinnut. Ihan niin kuin Onnen maassa – vaikka nyt kaukana siitä.
Joensuussa.
Siellä periferiassa nyt kukaan mitään teatteria osaa tehdä!
