ElokuvaKirjoittanut Tuomas Rantanen

Jafar Panahi jatkaa Ei karhuja -elokuvassaan Iranin yhteiskunnallisen vallankäytön ja taikauskoisen traditionalismin pöyhimistä

Lukuaika: < 1 minuutti

Jafar Panahi jatkaa Ei karhuja -elokuvassaan Iranin yhteiskunnallisen vallankäytön ja taikauskoisen traditionalismin pöyhimistä

Ei karhuja

Jafar Panahi

Teattereissa nyt

★★★★★

Kotimaassaan Iranissa vallanpitäjien jatkuvan vainoamisen kohteena oleva Jafar Panahi on kehittänyt persoonallisen tavan tehdä autofiktiivisiä sissielokuvia, joissa ajetaan paljon autolla – tarvittaessa siis myös kuvauksia häiritseviä viranomaisia karkuun. Esimerkiksi Taxi Teheranissa (2015) hän esitti erilaisten kansalaisten huoliin törmäävää taksikuskia ja Kolmessa naisessa (2018) etsi maaseudulta itsemurhaviestin lähettänyttä taideopiskelijaa.

Samaa metodia hyödynsi myös ohjaajan poika Panah Panahi yhteiskuntakriittisessä perhe-elokuvassaan Soratie (2022), jossa hän pääsi samalla vinoilemaan isälleen hyväntahtoisen oidipaalisesti.

Ei karhuja alkaa pitkällä otoksella, jossa pariskunta kiivailee kadulla maasta pakenemisen mahdollistavasta väärennetystä passista. Pian ilmenee, että kyse on elokuvakohtauksesta, jota pieneen rajakylään piiloutunut Jafar Panafi etäohjaa netin kautta. Hän rakentaa elokuvallisella virtuositeetillaan kaikista kohtauksista faktaa ja fiktiota lomittavaa arkidraamaa ja vertauskuvallista yhteiskunta-analyysia.

Elokuvan avainkohtauksesessa juonikas kyläläinen kertoo, että kaupungeissa ongelmana ovat viranomaiset, maalla taikausko. Polun varrella vaanivia karhuja ei oikeasti ole, vaan niillä vain pelotellaan ihmisiä. Panahin yhteiskunnallisen satiirin lajia kuvaa hyvin, että epäselväksi jää, joutuvatko elokuvan uhrit traditionaalisen taikauskon vai väkivaltaisen yhteiskunnan raatelemiksi.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.