Panah Panahi: Soratie
Ensi-ilta 22.4.
★★★★★
Iranilainen Panah Panahi jatkaa esikoiselokuvassaan isänsä Jafar Panahin suosimalla sissielokuvien metodilla, jossa suurin osa kuvauksista tehdään autolla matkaten tai maaseudun rauhassa siten, että viranomaiset eivät pääse sotkemaan elokuvan tekoa. Kolmessa naisessa (2018) – jossa Panah Panahi toimi leikkaajana – syrjäkylästä etsittiin vanhoillisen kulttuuri-ilmapiirin loukkuun jäänyttä taideopiskelijaa, Soratiessä autoon ahtautunut perhe on saattamassa maasta pakenevaa täysi-ikäistä esikoispoikaa salaiselle rajanylityspaikalle.
Yhteiskuntakriittisen kehyksensä sisällä Soratie on perhedynamiikan kuvauksena aivan pitelemätön. Sen keskeinen jännite kulkee jalka kokokipsissä kyynisesti sanailevan isän ja vilkkaan alakouluikäisen pikkupojan välillä. Perheen äiti on porukan pomo, ja autoa ajava aikuinen poika lähinnä ahdistunut. Kokonaisuutta täydentää kuolemaa tekevä katukoira Jessy ja kyytiin hetkeksi päätyvä juonikas kilpapyöräilijä, joka fanittaa Lance Armstrongia hänen dopinghuijauksestaan huolimatta – tai oikeastaan juuri sen takia.
Auton sisälle sullotut tapahtumat saavat esteettistä avaruutta Iranin vuoristoseudun kauniista maisemista ja sellaisista kuvallisista oivalluksista kuin kullankeltaisen pellon keskellä viipottavasta punaisesta muovituolista. Ohjaajan ilmeisen omakohtaista oidipaalista vinoilua voi nähdä kohtauksessa, jossa vuoristopuron varteen keppiensä kanssa linkuttanut isä jakaa itsenäistyvälle pojalleen symbolisen omenan ja kryptisiä elämänviisauksia.
