Suomessa vaatteisiin ja kenkiin käytetään yhteensä keskimäärin noin 800 euroa vuodessa. Summa on pysynyt suunnilleen samana 2020-luvun, mutta mitä ja varsinkin mistä hankitaan, on muuttunut. Yhä suurempi osa, tällä hetkellä noin kymmenen prosenttia, vaateostoksista tehdään kiinalaisista verkkokaupoista, joissa ostoksen keskihinta on alle kymmenen euroa.

Käytettyjen kenkien, vaatteiden ja asusteiden myymälöissä liikevaihto yli kaksinkertaistui vuodesta 2023 vuoteen 2025. Nyt kehitys on tasaantunut.

Vaatteita tehdään ja hankintaan enemmän, nopeammin ja halvemmalla. Hintakilpailu näyttää pinnallisesti katsottuna olevan kuluttajan eduksi. Miksi maksaa enemmän, jos halvemmallakin saa?

”Jos ostaa 15 euron kengät ja ne hajoavat pian, täytyy ostaa uudet 15 euron kengät. Rahaa kuluu lopulta enemmän ja tulee enemmän jätettä”, Tampereen ammattikorkeakoulun tekstiili- ja materiaalitekniikan lehtori Marja Rissanen varoittaa.

Kun vaatteiden laatu ja käyttöikä laskevat, edullisuus voi olla harhaa.

”Suurin ongelma on ylituotanto”, Rissanen muistuttaa.

Se on johtanut alalla monenlaisiin ongelmiin ja ikävään kierteeseen.

”Kun vaatteita halutaan tehdä edullisesti, mennään siitä, mistä aita on matalin, näin kärjistetysti. Siitä juontuvat huonot työolot ja vaatteiden huono laatu. Eivätkä vaatteet välttämättä kestä kovin pitkään, ja tulee jäteongelma.”

Halpaa öljyä ja työvoimaa

Aasiassa vaatetusalalle on ollut helppo tulla: tehtaiden perustaminen on ollut edullista, samoin työvoima sekä vaatteiden yleisin raaka-aine polyesteri.

”Kun on nähty, että naapuri on saanut tehtaan pystyyn ja tienaa sillä, niin on ajateltu, että miksipä en minäkin”, kuvailee Rissanen. ”Yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset bränditalot ovat niitä vaatteita tilanneet. Sitten niitä tehtaita on perustettu.”

Ylituotannon ja hintakilpailun myötä vaatteita ei enää myydä vain brändeille, vaan myös suoraan eurooppalaisille kuluttajille.

Kuluttajalle edullisista vaatteista seuraa myös muita ongelmia. Vähittäiskaupassa kauppa vastaa tuotteiden turvallisuudesta, ulkomaisista nettikaupoista tilatessa vastuu on jäänyt kuluttajalle. Greenpeacen selvityksen mukaan terveydelle haitallisia kemikaaleja löytyi lähes joka kolmannesta halpakauppa Sheinistä tilatusta tuotteesta.

Sitä laatua tehdään, mitä kuluttajat ostavat, Rissanen muistuttaa: ”Jos vaatteet olisivat kovin kalliitta, kuluttajat eivät ostaisi niitä”.

Kuluttajat eivät kuitenkaan ole yksi yhtenäinen ryhmä.

Monia kyllä kiinnostavat halpatuotannon ympäristö- ja ihmisoikeusongelmat. Mitä lyhytikäisempiä tuotteet ovat, sitä enemmän vettä ja luonnonvaroja kuluu suhteessa niiden tuottamaan hyötyyn. Työntekijät työskentelevät pienillä palkoilla usein huonoissa olosuhteissa.

”Koko alan pitäisi muuttua systeemin tasolla”, Rissanen sanoo.

Muutos on vaativa, sillä vaateteollisuus on tärkeää monen maan kansantaloudelle ja alalla työskenteleville ihmisille. Kun työvoiman tarve on teknologian myötä vähentynyt muilla aloilla, vaateteollisuudelle on riittänyt työntekijöitä. Ompelurobotit eivät sovellu monimutkaisten tekstiilituotteiden valmistukseen, Rissanen selittää.

Halvan tuotannon on mahdollistanut myös edullinen raaka-aine, öljystä tehtävä polyesteri. Yli puolet vaatteista valmistetaan siitä, ja osuus kasvaa koko ajan. Polyesteriä on kritisoitu muun muassa sen huonosta kierrätettävyydesta ja siitä irtoavista mikromuoveista, joiden haitallisuudesta kertyy koko ajan enemmän tietoa.

Halvan raaka-aineen takia ei ole taloudellisesti kannattavaa panostaa kierrätysmateriaaleihin tai luonnonkuituihin. Investointi vaihtoehtoisiin teknologioihin on kallista ja alkaa tuottaa hitaasti. Jotta se olisi kannattavaa, öljyn hinnan ja saatavuuden pitäisi muuttua.

Vaatteissa käytettyä polyesteriä voitaisiin kierrättää. Kierrätyspolyesteriä ei kuitenkaan juuri tehdä vaatteista, koska muovipulloista saa tasalaatuisempaa ja puhtaampaa muovikuitua. Vaikka polyesteriä kierrättämällä hiilipäästöt ovat pienemmät kuin neitseellisestä öljyraaka-aineesta valmistamalla, senkään tuotanto ei ole ongelmatonta.

EU vaatii kestävyyttä ja kierrätystä

Ongelmaan ovat havahtuneet kuluttajien lisäksi poliitikot ja eurooppalaiset vaatevalmistajat.

Euroopassa alan sääntelyä johtaa luksusmuodin keskus Ranska, joka on kieltänyt pikamuodin mainonnan ja suunnittelee ultrapikamuodille räätälöityä ekoverojärjestelmää sekä kieltoa myös vaatteista irtoaville ikuisuuskemikaaleille. Rajoituksilla ei ajeta vain kuluttajien etua, vaan myös maan muotiteollisuuden intressejä.

Monenlaisia rajoituksia suunnitellaan myös muissa Euroopan maissa, esimerkiksi Norjassa, Tanskassa ja Hollannissa.

Suomessa vaatetusalalle rajoituksia ajaa nimenomaan kuluttajaliike. Viime vuonna kiinalaista halpatuontia vastaan tehtiin jopa kolme kansalaistaloitetta, joista Krääsätalous kuriin -niminen keräsi tarvittavat 50 000 kannatusilmoitusta. Eduskunnassa talousvaliokunta on esittänyt aloitteen hylkäämistä, mutta myös toimenpiteisiin ryhtymistä halpatuonnin ongelmiin puuttumiseksi.

Halpatuotannon ongelmia ratkoo myös Euroopan unioni. Yhtenä kolmesta maailman suuresta talousalueesta Yhdysvaltojen ja Kiinan rinnalla, sillä on vaikutus koko maailman talouteen ja standardeihin, joilla hyödykkeitä tuotetaan.

EU:n tekstiilistrategian tavoitteena on käytännössä poistaa lyhytkäyttöinen, kierrätyskelvoton pikamuoti markkinoilta. Se pyrkii parantamaan alueellaan myytävien tuotteiden laatua kolmella uudella lailla: ekosuunnitteluasetuksella, korjaamisdirektiivillä ja jätedirektiivin muutoksella.

Ekosuunnitteluasetus edellyttää tuotteiden olevan kestäviä ja kierrätettävissä. Lisäksi se parantaa läpinäkyvyyttä ja ohjaa tuottajat valvomaan tuotantoketjuaan: viimeistään heinäkuussa kuluttajien saatavilla pitäisi olla digitaalinen tuotepassi, josta selviävät vaatteen alkuperä ja tuotantoketjun vastuullisuus.

Korjaamis- ja jätedirektiivit pyrkivät puolestaan hillitsemään ylituotannosta seuraavaa jätekuormaa. Toisin kuin asetukset, direktiivit eivät sido jäsenmaita suoraan, vaan tavoitteiden toteuttamisen tavat on jätetty kansallisten lainsäätäjien päätettäviksi.

Tavoitteiden toteuttamisessa keskeinen rooli on tuotteiden uudelleenkäyttöä tekevillä yrityksillä ja yhteisöillä. Korjaamisdirektiivi edellyttää, että tuotteet ovat korjattavissa, esimerkiksi vetoketjut ja napit pitää voida vaihtaa. Vaatteet tulee myydä edelleen vaatekäyttöön niin pitkään kuin mahdollista, lopuksi purkaa osiinsa ja kuidut kierrättää uudeksi kuiduksi.

Myymättömien vaatteiden hävittäminen esimerkiksi polttamalla on EU:ssa kielletty vuoden 2026 alusta, joten ne pitää ensisjaisesti ohjata uudelleenkäyttöön tai jos tämä ei ole mahdollista, niin kierrättää uudeksi kuiduksi.

Kaikki materia muuttuu aikanaan jätteeksi, joten jätteen syntyä ei voi estää. Ajatus on, että tuottajat tekevät kestävämpiä tuotteita, kun ne joutuvat maksamaan myös tuotteidensa jätteenkäsittelystä.

Lait koskevat kaikkea EU:n alueella käytävää kauppaa, eli niitä joutuvat noudattamaan myös kuluttajille suoraan myyvät ulkomaiset verkkokaupat.

Temu edustaa myyjiään Suomessa

Mutta muuttavatko nämä lait vaateteollisuutta kestävämmäksi? Säänteleekö EU kilpailukykynsä pilalle? Onko säännöksillä mitään merkitystä, jos muu maailma ei noudata niitä?

Tampereen ammattikorkeakoulun Rissanen pelkää, että EU-sääntely päätyy ohjaamaan vain osaa yrityksistä, koska valvonnan keinot eivät riitä halpatuotannon suitsimiseen. Vastuu koko tuotantoketjusta käy yrityksille kalliiksi, ja samalla haupatuotanto hyödyntää järjestelmän aukkoja. Kuluttaja katsoo vain hintaa ja EU:n alueelta katoaa sekä tekstiilituotanto että alan osaaminen.

Temun kaltaisten verkkokauppojen sääntely on vaikeaa, koska ne eivät valmista tuotteitaan vaan tarjoavat vain alustan myynnille.

Miten alustojen monet tuottajat saataisiin käytännössä noudattamaan eurooppalaisia säädöksiä? Mallia voisi ottaa pakkausmateriaaleja koskevista käytännöistä. Itse tuotteiden jätemaksuista ei ole vielä sovittu mutta niiden pakkausten on.

Temu edustaa Suomessa myyjiään ja toimittaa Suomen pakkaustuottajat oy:lle listan sen kautta toimivista yrityksistä ja niiden pakkausmääristä, joiden perusteella Pakkaustuottajat laskuttaa sitä. Maksut perustuvat pakkaustuottajien omiin ilmoituksiin. Toimintaa valvoo Lupa- ja valvontavirasto.

Suurten verkkoalustojen kautta myytyjen tuotteiden ongelmia on pohtinut myös työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä. Se erittelee ongelmiin seuraavanlaisia ratkaisuja:

Valvontaa lisätään. Tehovalvontatarkastuksissa eli ”sweepeissä” EU:n jäsenmaiden viranomaiset tarkastavat komission ohjeiden mukaan alustoilla myytäviä tuotteita. Jos ne eivät noudata EU:n yleistä tuoteturvallisuusasetusta, viranomaiset voivat velvoittaa alustat poistamaan vaaralliset tuotteet palvelustaan, tai jos tätä ei noudateta, koko palvelu voidaan sulkea Euroopan unionin alueella.

Tiedotusta lisätään. Komissio myös tiedottaa eurooppalaisesta tuoteturvallisuudesta erityisesti kiinalaisille yrityksille suunnatulla verkkosivulla.

EU:ssa vahvistetaan myös markkinavalvontaviranomaisten ja tullien välistä yhteistyötä. Helsingissä sijaitsevalla EU:n kemikaalivirastolla (ECHA) on myös oma hankkeensa, jolla seurataan verkossa myytävien kemikaalien turvallisuutta.

Valvontaa vahvistamaan suunnitellaan myös Euroopan unionin yhteistä valvontaviranomaista, kun nyt valvontaa hoitavat jäsenmaiden viranomaiset. Pidemmällä aikavälillä tavoitteena on automatisoitu valvonta, joka ulottuu myös EU:n ulkopuolisiin toimijoihin.

Tavoitteita siis on ja keinoja niiden saavuttamiseksi kehitetään. Saa nähdä, miten hyvin suunnitelmat toteutuvat ja vaikuttavat globaaliin tuotantoon.

Kuluttajan valta

Vaikutusvaltaa on myös kuluttajilla. Kun ostaa Suomesta, tukee yhteiskunnan pyörittämistä.

Myös boikoteilla ja julkisella paheksunnalla on ollut merkitystä. Kuluttajien paine vaikuttaa isoihin yhtiöihin, joille imagolla on väliä.

”Esimerkiksi H&M on saanut paljon kritiikkiä, ja se on muuttanut toimintatapojaan”, Rissanen sanoo ja neuvoo, että viherpesun ja aidon kestävyystyön erottaa siitä, miten vahvasti kestävyystyö nivoutuu yhtiön liiketoimintaan.

Yritysten ja viranomaisten toimia odotellessa pätee vanha viisaus kohtuullisesta kuluttamisesta: ekologisin vaate on se, jota käyttää pisimpään.

Juttuun on haastateltu myös Ympäristöministeriön neuvottelevaa virkamiestä Sirje Sténiä, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finériä ja Eetti ry:n vastuullisuuspäällikkö Anniina Nurmea.