Suomen koulujärjestelmää on pitkään pidetty kansallisena ylpeyden aiheena, mutta viime vuosina sen asema esimerkiksi kansainvälisissä Pisa-tutkimuksissa on heikentynyt selvästi. Parissa vuosikymmenessä Suomi on pudonnut oppimistulosten kärkipäästä keskivaiheille, ja putoaminen jatkuu edelleen. Myös lasten ja nuorten lukutaidon jyrkkä lasku on ollut toistuvasti esillä julkisessa keskustelussa.

Oppimistulosten heikkenemiseen vaikuttavat monet tekijät: oppitunteja on vähennetty samaan aikaan, kun opetussisällöt ovat laajentuneet. Koulutusleikkaukset, kasvaneet ryhmäkoot sekä opettajien aliresursointi ja alipalkkaus kuormittavat kouluja entisestään. Lisäksi älylaitteiden yleistyminen on heikentänyt lasten ja nuorten keskittymiskykyä ja vähentänyt perheiden yhteistä lukemista, jolla on tutkitusti suora yhteys lukutaidon kehitykseen.

Nämä rakenteelliset ongelmat heijastuvat myös siihen, miten oppilaiden kielitaitoa arvioidaan ja tuetaan. Suomi toisena kielenä -opetus, eli S2-oppimäärä, on tästä yksi esimerkki. Se on tarkoitettu oppilaille, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame. Oppilaat saavat opetusta joko kokonaan tai osittain äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen sijasta.

Nyt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet uudistetaan, ja muutokset on määrä ottaa käyttöön viimeistään elokuussa 2026. Uudistuksen tavoitteena on, että suomea tai ruotsia toisena kielenä opiskelevat oppilaat, eli S2- ja R2-oppimäärän oppilaat, siirtyvät osaamisensa kehittyessä äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärään.

Opetusministeri Anders Adlercreutz kertoi tammikuussa Helsingin Sanomille, ettei S2- ja R2-opetus ole ensisijaisesti tarkoitettu Suomessa syntyneille lapsille, jotka ovat käyneet suomalaisen varhaiskasvatuksen. Näin ei toki ole ollut aiemminkaan, vaikka käytännön toteutus on vaihdellut.

Etnisiin vähemmistöihin kuuluvat opiskelijat ohjataan usein S2-opintoihin, vaikka he olisivat syntyneet Suomessa ja puhuisivat suomea toisena äidinkielenään. Julkisuudessa muun muassa jalkapallotuomari Mohammad Al-Emara sekä koomikot Fathi Ahmed ja Hanad ”Dosdela” Hassan ovat kertoneet tulleensa sijoitetuiksi S2-opetukseen, vaikka heidän suomen kielen taitonsa oli hyvä.

Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä sekä yhteiskunnassa yleisesti kielitaito ja käsitys suomalaisuudesta kietoutuvat toisiinsa tavoilla, jotka ylläpitävät toiseuttavia käytäntöjä.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun vuonna 2019 julkaistun selvityksen mukaan erityisesti afrikkalaistaustaisia oppilaita, etenkin tyttöjä, ohjataan jo varhain tiettyihin ammatteihin – usein hoiva-alalle – riippumatta heidän kyvyistään, opiskelu- ja uratoiveistaan tai kielitaidostaan. Moni kertoi selvityksessä, että lukio- ja korkeakouluopinnot sivuutettiin automaattisesti. Samassa selvityksessä nousi esiin myös tapauksia, joissa suomea äidinkielenään puhuvia tai sitä hyvin hallitsevia oppilaita oli sijoitettu perusteettomasti S2-opetukseen.

Toiseuttaminen näkyy myös kielenkäytössä, joka rakentaa vastakkainasetteluja meidän ja muiden välille. Esimerkiksi Kotimaisten kielten keskuksen mukaan termiä ”vieraskielinen” tulisi käyttää harkiten, sillä sitä käytetään toisinaan leimaavasti ja vastakkainasettelua vahvistaen.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) seuraa tällä hetkellä pitkittäisarviointitutkimuksessaan noin 8 000:ta oppilasta eri puolilta Suomea koko peruskoulun ajan. Vuonna 2024 arvioitiin kuudesluokkalaisten taitoja, ja raportin mukaan lähes joka neljäs S2-oppimäärää opiskeleva ylsi äidinkielen ja kirjallisuuden taidoissa kansalliselle keskitasolle.

Opetussuunnitelman uudistusten tarkoituksena on myös täsmentää, millä osaamistasolla S1-oppimäärään siirtymä tehdään, sekä tarkentaa S2- ja R2-opetukseen sijoittamisen perusteita, jotta opetukseen ohjautuisivat ne oppilaat, jotka sitä todella tarvitsevat.

Valtakunnallisten opetushallituksen ohjeiden mukaan S2-opetukseen osallistumisen tulisi perustua oppilaan suomen taidon tasoon, eikä siihen saa vaikuttaa ”väestötietojärjestelmässä oleva äidinkieli, etninen tausta, synnyinmaa, kansalaisuus tai ulkomaalaiselta vaikuttava nimi.”

Vaikka paperilla S2-oppimäärän tavoitteena on tähän astikin ollut edistää kielellistä yhdenvertaisuutta, käytännössä sillä on usein ollut päinvastainen vaikutus, ja päätös S2-opetukseen ohjaamisesta on usein pohjautunut oppilaan edun sijaan ennakkoluuloille ja -olettamuksille. Lain mukaan päätös S2-opetukseen sijoittamisesta kuuluu oppilaan huoltajille, mutta todellisuudessa moni lapsi on ohjattu opetukseen ilman huoltajien suostumusta tai tietämystä.

Sama ilmiö toistuu varhaiskasvatuksessa, jossa S2-opetusta järjestetään 3–5-vuotiaille. Lapset, jotka puhuvat kotonaan muitakin kieliä kuin suomea, saatetaan ohjata eriytettyyn S2-opetukseen, vaikka yhteinen kielellinen ympäristö todennäköisesti tukisi heidän kehitystään parhaiten, etenkin kun päiväkoti-ikäisilla on meneillään kielellisen kehityksen herkkyyskausi.

”Minut työnnettiin sinne ja vain menin.”

Kielitaidon rikastuttamisen ja monipuolisten kielellisten virikkeiden tulisi olla luonnollinen osa varhaiskasvatuksen arkea kaikille lapsille – ei vain niille, joiden ajatellaan poikkeavan kapeista normeista. Vaikka S2-opetus nähdään harmittomana tukiopetuksena, se voi todellisuudessa olla eriarvoistavaa. 

Se, millaista tukea oppilaat saavat ja kuinka vahvasti heidän kykyihinsä uskotaan, riippuu usein yksittäisten koulujen ja opettajien käytännöistä sekä perheiden omasta aktiivisuudesta, sanoo helsinkiläinen koulunkäynninohjaaja Basam Elfadl.

Elfadlilla on myös omakohtaista kokemusta asiasta. Hän kävi peruskoulunsa Helsingissä ja kertoo, ettei yläasteella ollut erityisen kiinnostunut äidinkielestä, vaikka kertoo olleensa silti ”seiskan oppilas”. Lukiossa hän kirjoitti omien sanojensa mukaan ”surkean esseen”, ja sen perusteella opettaja siirsi hänet S2-opetukseen. Samassa ryhmässä oli oppilaita, jotka olivat asuneet Suomessa vasta vuoden.

”Minut työnnettiin sinne ja vain menin”, hän kertoo. ”Mutta siellä ollessani tajusin, ettei siinä ollut mitään järkeä. Osasin suomea, ja tehtävät olivat niin helppoja etten oppinut mitään.”

Elfadl vaati itse pääsyä takaisin äidinkielen opetukseen ja onnistui. Hänen mukaansa asia ei olisi edennyt ilman omaa aktiivisuutta.

Erityisesti tilanteessa, jossa myös suomea äidinkielenään puhuvien lasten kielitaito on heikentynyt, opetuksen eriyttämisen perustelut näyttäytyvät yhä ongelmallisempina. Vaikka opetussuunnitelmaan on tulossa muutoksia, ne eivät yksin puutu taustalla oleviin rakenteellisiin ongelmiin: rakenteelliseen rasismiin, käytäntöjen jäykkyyteen, kasvatus- ja opetusalan systemaattisiin leikkauksiin ja krooniseen aliresursointiin, henkilöstön ylikuormitukseen ja alipalkkaukseen sekä puutteelliseen ymmärrykseen monikielisyydestä ja monikulttuurisuudesta. 

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvin pitkittäistutkimuksen johtava arviointiasiantuntija Annette Ukkola pitää haasteena sitä, että kielitaidon arviointi on ollut pitkälti opettajakohtaista ja että monissa kouluissa S2-opetuksesta vastaavilla opettajilla ei ole siihen erillistä koulutusta. Hänen mukaansa opettajankoulutuksessa tulisi käsitellä nykyistä vahvemmin S2-opetusta osana pedagogisia opintoja.

Ukkola pitää opetussuunnitelman uudistusta erittäin tervetulleena. Hän huomauttaa, että sen lopullista muotoa ei tässä vaiheessa tiedetä. Ukkolan mukaan on silti myönteistä, että jo luonnosvaiheessa uudistukseen on lisätty selkeä täsmennys suomi toisena kielenä ja kirjallisuus (S2) -oppimäärän tehtävästä.

”Pidän erittäin olennaisena sitä, että opetussuunnitelman perusteissa painotetaan, että S2-oppimäärästä on tarkoitus siirtyä S1-oppimäärään. Tämä ei ole ollut kouluissa ja kunnissa täysin selvää”, Ukkola kommentoi.

Oppilailta tulisi uskaltaa vaatia enemmän, jotta he voisivat saavuttaa täyden potentiaalinsa.

Karvin arviointitiedon perusteella S2-opetus on joissakin tapauksissa yhdistetty esimerkiksi erityisopetukseen tai mielletty tukitoimeksi. Siksi S2-oppimäärän tarkoituksen täsmentäminen on tärkeää.

Karvin suosituksen mukaan S2-oppimäärä tulee valita niin, että se aidosti tukee oppilaan yksilöllistä kehitystä, ja S2-opetuksen resurssia tulee suunnata erityisesti niille oppilaille, jotka ovat opiskelleet Suomessa vasta vähän aikaa. Ukkolan mukaan luonnosvaiheen tekstien perusteella uudistus vastaa tähän tarpeeseen.

”Lisäksi on tärkeää seurata ja arvioida säännöllisesti oppilaan kielitaitoa, jotta hän saa hänen edellytyksiinsä sopivaa opetusta ja oppimäärää vaihdetaan oikeassa vaiheessa”, hän lisää. Ukkola korostaa myös, että oppilailta tulisi uskaltaa vaatia enemmän, jotta he voisivat saavuttaa täyden potentiaalinsa.

Samaa mieltä on Elfadl. Hänen mukaansa S2-opetus voi olla perusteltu ratkaisu esimerkiksi myöhäisessä iässä Suomeen muuttaneille lapsille. Nykyisessä työssään Elfadl kuitenkin seuraa erityisesti oppilaita, jotka voisivat ajan myötä hyötyä enemmän äidinkielen opetuksesta. Erityisesti valmistavilta luokilta siirtyvät oppilaat jäävät hänen mukaansa usein välitilaan, jossa heidän potentiaaliaan ei tunnisteta.

”Miksi ajattelemme, että oppilaan on parempi uida pienessä lammikossa kuin valtameressä?” Elfadl kysyy.