Suomen taloustilanne on ajautunut surkeaan jamaan. Maamme talouskasvu on Euroopan unionin heikoimpia, konkurssien määrä on 2000-luvun ennätystasolla ja työttömyysluvut korkeampia kuin koronakriisin aikana. Petteri Orpon (kok.) hallitus patistelee ihmisiä töihin leikkaamalla sosiaaliturvaa, vaikka avoimia työpaikkoja ei riitä kaikille. Samalla sosiaali- ja terveysalan työntekijöistä ja erityisosaajista on pulaa, ja työtä tekevät uupuvat kasvavan kuormituksen alla.
Työelämää, köyhyyttä ja eriarvoisuutta pitkään tutkinut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori ja tietokirjailija Heikki Hiilamo tunnistaa suomalaisessa työelämässä kiireellisiä korjaustarpeita.
”Olennaisin kysymys on, pääsevätkö työikäiset mukaan työelämään ja millaisilla ehdoilla”, hän sanoo. ”Tarvitsemme myös lisää maahanmuuttoa paikkaamaan kestävyysvajetta.”
Työelämäkeskustelua ovat perinteisesti hallinneet taloudelliset näkökannat ja argumentit. Hiilamo kaipaisi keskusteluun vahvempaa ympäristönäkökulmaa. Painopistettä tulisi siirtää työelämän kestävyyssiirtymään ja talouden ekologisiin reunaehtoihin.
Kestävyyssiirtymällä tarkoitetaan yhteiskunnan rakenteiden muuttamista ympäristöystävällisemmiksi luopumalla esimerkiksi fossilisista polttoaineista ja luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä.
”Kestävyyssiirtymä on ratkaisematon ongelma”, Hiilamo sanoo. ”Puhumme paljon ekologisesta kuluttamisesta, mutta suurin ekologinen jalanjälki syntyy töistä, joita ihmiset tekevät. Meidän tulisi supistaa niitä taloudellisen toiminnan sektoreja, jotka kuormittavat ympäristöä, ja kasvattaa niitä sektoreita, jotka ovat ympäristöystävällisiä.”
Väki vähenee, kuka tekee työt?
Ikääntyvän Suomen tulevaisuusnäkymiä varjostaa kestävyysvaje eli julkisen talouden kestokyvyn riittämättömyys. Väestön ikääntyessä julkiset menot kasvavat ja työvoiman suhteellinen osuus supistuu. Ellei töille löydy tekijöitä, kestävyysvajetta joudutaan paikkaamaan ottamalla lisää velkaa tai supistamalla taloutta.
Kestävyysvaje on synnyttänyt niukkuuspuhetta, jolla on perusteltu hyvinvointivaltioon tehtyjä leikkauksia ja yksilöiltä vaadittuja uhrauksia. Hiilamo tunnistaa niukkuuspuheessa moralistisia sävyjä ja toteaa, että työnantajat ovat hyödyntäneet sitä perustellessaan työehtojen heikennyksiä. Kestävyysvaje itsessään on kuitenkin todellinen ongelma.
”Monet yhteiskunnalliset kysymykset ovat vaikeasti ennakoitavia, mutta väestörakenteeseen liittyvät seikat ovat varsin selkeitä. Julkinen taloutemme on ollut vuoden 2008 talouskriisin jälkeen alijäämäinen, minkä taustalla on osittain juuri väestön ikääntyminen. Kestävyysvajeesta tulisi kuitenkin kyetä keskustelemaan pragmaattisesti eikä moralistisesti.”
Suomessa on pulaa etenkin korkeakoulutetuista maahanmuuttajista. Hiilamo pitää selvänä, ettei työvoimapulaa voida ratkaista ilman maahanmuuton tuntuvaa lisäämistä. Varsinkin pääkaupunkiseudulla monet palvelu- ja hoivatöiden tekijät ovat jo nyt maahanmuuttajataustaisia.
”Näillä aloilla on runsaasti matalasti palkattuja ja matalan tuottavuuden töitä, joita ei voida korvata helposti automatisaatiolla”, Hiilamo sanoo. ”Tulevaisuuden työt ovat yhä useammin palvelualan töitä”. Ympäristönäkökulmasta tämä on hyväkin asia, sillä palvelualalla on paljon vihreitä työpaikkoja.
Tilastokeskuksen tuoreen väestöennusteen mukaan maahanmuuttajien määrä pysyy nykyisellään. Tämä lykkää huoltosuhteen heikentymistä, muttei estä sitä kokonaan.
”Tarvittavien maahanmuuttajien määrä on todella suuri”, Hiilamo sanoo. ”Sen saavuttaminen voi osoittautua vaikeaksi, sillä työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan monissa muissakin maissa, ei ainoastaan Euroopassa vaan myös esimerkiksi Kiinassa, jonka väestö on ikääntymässä.”
Edessämme saattaakin pian olla tilanne, jossa emme kykene houkuttelemaan maahamme riittävästi työperäistä maahanmuuttoa. Hiilamo toteaa, että meidän tulisi siksi pyrkiä tekemään maastamme houkuttelevampi. Yksi keino olisi parantaa sosiaaliturvajärjestelmää, jotta maahan muuttavat työntekijät eivät putoaisi tyhjän päälle, jos jäävät työttömiksi.
Hallituksen politiikka vie kehitystä eri suuntaan. Hiilamo kuitenkin huomauttaa, että Suomessa on käytännössä vain yksi puolue, joka haluaa rajoittaa maahanmuuttoa ja jonka vaikutusta muut puolueet pyrkivät pehmentämään.
”Voi olla, että joudumme muuttamaan kokonaan maahanmuuttopolitiikkamme suuntaa. Emme yksinkertaisesti kykene rahoittamaan hyvinvointivaltiota, ellei meillä ole riittävästi työntekijöitä ja veronmaksajia.”
Maahanmuuttokritiikin lähteillä
Äärioikeistolaisessa maahanmuuttovastaisuudessa maahanmuuttajat – ja erityisesti turvanpaikanhakijat – esitetään taloudellisena taakkana, vaikka juuri taloudelliset argumentit puoltavat varsin yksiselitteisesti maahanmuuton lisäämistä.
”Monet kansallismielisen oikeistopopulismin kannattajat kokevat, ettei talouden kehitys ole palkinnut heitä”, Hiilamo sanoo. ”Osa tyytymättömistä on löytänyt helpon syntipukin maahanmuuttajista.”
Etenkin oikeistopopulismin ydinkannattajiin kuuluvat keski-ikäiset ja iäkkäät valkoiset miehet ovat kokeneet joutuneensa taloudellisessa rakennemuutoksessa altavastaajiksi.
Maahanmuuton vastustajia ei tunnu hetkauttavan, että monet maahanmuuttajat tulevat heitä vaikeammista ja niukemmista olosuhteista. Hiilamon arvion mukaan tyytymättömyyden taustalla on rakennemuutos, joka on siirtänyt talouden painopisteen teollisuudesta palvelualoihin.
”Työt, joissa käytetään koneita ja laitteita, ovat vähentyneet, ja työt, joissa tarvitaan sosiaalisia taitoja, ovat lisääntyneet. Muutos on selvä, mutta on eri asia, kuinka ongelma kehystetään poliittisesti ja retorisesti.”
Rikkinäinen työttömyysturva
Heikki Hiilamo on päätynyt sosiaaliturvaa koskevien tutkimustensa pohjalta käsitykseen, että työttömyysturvajärjestelmämme on ajautunut kriisiin. Hän tunnistaa kriisin taustalta useita syitä.
”Hallituksen päätökset, kuten työttömyyspäivärahan lapsikorotusten poistaminen ja ansiopäivärahan porrastus, ovat alentaneet ansioturvan korvaustasoa.”
Ansioturvalla tarkoitetaan esimerkiksi ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, jolla taataan työttömyyden ajaksi tulot suhteessa aiempaan tulotasoon.
”Työttömyysvakuutusjärjestelmän perusajatuksena on, että jos ihminen jää työttömäksi, hän ei menetä toimeentuloaan ja kykenee edelleen maksamaan esimerkiksi asuntolainaansa.”
Kun ansioturvaa leikataan, sen luonne vakuutuksena heikentyy.
”Ero ansioturvan ja työttömyysturvan välillä ei ole pienituloisten kohdalla enää kovinkaan suuri.”
Hiilamo tunnistaa niukkuuspuheessa moralistisia sävyjä.
Hiilamo ehdottaa työttömyysturvan rahoitusmallin miettimistä uusiksi puhtaalta pöydältä. Hän itse kannattaa yleisen työttömyysvakuutusjärjestelmän rakentamista.
”Nykytilanteessa heikoimmassa asemassa olevien ihmisten palkoista peritään työttömyysvakuutusmaksuja, vaikka he eivät välttämättä saa rahoilleen koskaan vastineeksi ansioturvaa. Järjestelmä sälyttää taakan niiden kannettavaksi, jotka ovat jo valmiiksi marginalisoituja.”
Oman ongelmansa muodostaa Hiilamon mukaan myös se, että suuri osa ansiosidonnaisen työttömyysturvan rahoituksesta tulee valtiolta. Näin hallitus voi käyttää työttömyysturvan heikennyksiä keppinä, jolla tökkiä työttömiä töihin.
”Kun työllisyystilanne on ollut heikko, turvaa on heikennetty, vaikka itse asiassa juuri silloin sitä pitäisi vahvistaa.”
Oikeistopuolueet ovatkin perustelleet sosiaaliturvan leikkauksia niiden työllistävällä vaikutuksella, ja moralistisessa työelämäkeskustelussa ovat toistuneet vapaamatkustamisen, loisimisen ja sohvan pohjalla makaamisen kielikuvat. Koska työttömiä työnhakijoita on moninkertaisesti avoimiin työpaikkoihin verrattuna, keppi ei kuitenkaan aina auta työttömiä saamaan töitä.
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työttömiä työnhakijoita oli lokakuussa yhteensä 285 152 ja avoimia työpaikkoja koko kuukauden aikana 51 313. Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut viime vuodesta lähes 30 000:lla, ja avoimien työpaikkojen määrä on puolittunut.
”Hallituksen esittämät arviot sosiaaliturvaleikkausten työllisyysvaikutuksista ovat täysin ylimitoitettuja”, Hiilamo sanoo. ”Taloudellisilla kannustimilla on vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen mutta ei siinä määrin kuin hallitus väittää.”
Kahden ekonomistin, Otto Kyyrösen ja Ralf Sundin, kirjoittaman Kalevi Sorsa -säätiön marraskuussa julkaiseman Paras arvaus? -raportin mukaan myös valtiovarainministeriön esittämiin työllisyystoimien vaikutusarvioihin liittyy useita ongelmia. Ministeriön arviot perustuvat raportin mukaan vanhentuneisiin tutkimuksiin, eikä Suomessa ole tällä hetkellä sellaisia tutkimuksia, joiden pohjalta työllisyystoimista voisi tehdä tarkkoja vaikutusarvioita. Työllistymiseen näyttäisivät vaikuttavat enemmän taloudelliset suhdanteet kuin leikkaukset.
Millainen olisi Hiilamon mielestä paras työttömyysturvajärjestelmä?
”Optimaalinen työttömyysturva olisi sellainen, että hyvän työllisyystilanteen vallitessa turva olisi matalampi ja huonon työllisyystilanteen vallitessa korkeampi. Työttömyysturvan kesto ja taso voisivat olla sidottuja alueelliseen työllisyystilanteeseen. Huonon työtilanteen vallitessa työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole kaikille, eikä turvan madaltaminen tällöin edistä työllisyyttä.”
Toimimalla vastoin tätä sosiaalipoliittisen tutkimuksen hyväksi katsomaa toimintatapaa ja toteuttamalla leikkauksia hallitus on lisännyt työttömien toimeentulo-ongelmia, lapsiköyhyyttä ja monia muita sosiaalisia ongelmia. Valinta on ollut tietoinen, sillä leikkausten seuraukset ovat luettavissa hallituksen päätösten vaikutusarvioista.
”Hallitus päätti alun perin tehdä leikkauksia veronkorotusten sijaan. Ja kun veroja lopulta korotettiin, korotukset toteutettiin siten, että ne koettelevat hyvätuloisten sijaan pieni- ja keskituloisia. Hallituksen politiikka on tuloeroja kasvattavaa politiikkaa.”
Toimeentulon väliinputoajat
Sosiaaliturvan tason ja työttömyysturvan rakenteellisten ongelmien lisäksi Hiilamoa huolestuttavat sosiaaliturvan väliinputoajat. Hän peräänkuuluttaa lisää keskustelua etenkin yksinyrittäjien sosiaaliturvasta, jota pitäisi parantaa. Heidän asemaansa ajavat vain harvat, sillä Suomessa vallitsee korporatistinen työmarkkinajärjestelmä, jossa valta on keskittynyt elinkeinoelämän etujärjestö EK:lle ja palkansaajajärjestöille.
”Yksinyrittäjät ovat varsin heterogeeninen joukko. Heihin kuuluu paljon ihmisiä, joiden ääni ei pääse työmarkkinakeskustelussa juurikaan esiin. Monet yksinyrittäjistä ovat pakotetussa yrittäjäasemassa ja ilman kunnollista sosiaaliturvaa.”
Alustatalouden myötä yrittäjyyden ja palkkatyön välissä oleva taloudellinen toiminta tuottaa uudenlaisia ongelmia, jotka kytkeytyvät myös maahanmuuttajien integroitumiseen ja kykyymme ottaa tasaisesti vastaan lisää maahanmuuttajia, Hiilamo sanoo.
Tällaisessa tilanteessa työtä tekevillä ei ole työsuhdetta työtä tarjoavaan yritykseen, vaan he toimivat sen ”kumppanina” muodollisessa yrittäjäasemassa. Alustatalouden etuna on joustavuus mutta haittoina työnantajan velvollisuuksien ja kustannusten sälyttyminen työntekijän harteille sekä yrittäjäasemaan liittyvä työttömyysturvan heikentyminen.
Alustatyön yleistymisestä huolimatta julkiseen keskusteluun nousevat silti useimmiten muut työelämän ongelmat.
”Työelämää säätelevistä laeista ja ehdoista keskustellaan edelleen keskivertopalkansaajan näkökulmasta”, Hiilamo sanoo. Samalla alustatalouden ongelmat ovat kansainvälisiä eivätkä koske vain Suomea.
Muutosta kaivattaisiin rakenteiden lisäksi myös ihanteisiin.
Prekaariin työvoimaan kuuluu myös osa- tai määräaikaisia töitä tekeviä työläisiä, freelancereita, apurahatutkijoita ja -taiteilijoita sekä vastaavassa asemassa olevia ihmisiä, jotka hekin ovat sosiaaliturvan väliinputoajia. Kulttuurityöläisten asemaa ovat kurjistaneet entisestään hallituksen taiteeseen ja kulttuurin tekemät 60 miljoonan euron leikkaukset sekä työttömyysturvan suojaosan poisto.
Hiilamo ehdottaa prekaarin työvoiman aseman parantamiseksi osallistumistulon käyttöönottoa.
”Irlannissa aloitettiin vuonna 2022 taiteilijoille tarkoitettu Basic Income for the Arts -perustulokokeilu, jota voisi pikemminkin kutsua osallistumistuloksi”, hän kertoo.
”Osallistumistulon piiriin kuuluva ihminen saa perustoimeentulon sekä sen lisäksi tuloja vastineeksi itseään tai yhteiskuntaa hyödyttävästä toiminnasta. Taiteilijoiden ja tutkijoiden asemaa voisi parantaa myös varmistamalla heidän pääsynsä palkansaajien sosiaalivakuutusjärjestelmiin eli ansioturvaan, työttömyysturvaan, työterveyshuoltoon ja sairaanhoitopalveluihin.”
Perustuloon Hiilamo suhtautuu tätä nykyä ristiriitaisesti. Hän on tutkinut perustuloa, osallistunut perustulokokeilujen suunnitteluun niin Suomessa kuin ulkomaillakin ja kirjoittanut aiheesta vuonna 2022 kirjan Participation Income. Lyhyellä aikavälillä Hiilamo kannattaa perustulon sijaan aktiivisuutta tukevaa osallistumistuloa.
Työn tulevaisuus
Hiilamo ei kaihda utopistisiakaan pohdintoja työelämän tulevaisuudesta.
”Ihmisten ei ole välttämättä pakko käyttää tulevaisuudessa yhtä paljon aikaa työntekoon kuin nykyään. Työnteko tuo yksilölle rahaa ja lisää kulutusta, ja molemmat kuormittavat ympäristöä. Yhteiskunta voisi kompensoida ekologisemman elämäntavan valinneiden ihmisten päätöstä tehdä vähemmän töitä ja tyytyä pienempiin palkkatuloihin jonkinlaisella perus- tai osallistumistulolla.”
Pohjoismaat kärsivät samoista taloudelliseen ja sosiaaliseen kestävyyteen liittyvistä ongelmista kuin muutkin korkean tulotason maat, Hiilamo sanoo.
”Vaikeinta meille on kuitenkin ollut ekologisten näkökohtien ottaminen mukaan taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiimme, vaikka tiedostamme hyvin, että meille käy huonosti, ellemme huolehti ekologisesta kestävyydestä.”
Muutosta kaivattaisiin rakenteiden lisäksi myös ihanteisiin. Kulttuurimme arvostaa rikastumista, vaikka suurituloisuus on ekologiselta kannalta yksinomaan haitallista.
”Mitä suuremmat ovat ihmisen tulot, sitä suurempi on hänen ekologinen jalanjälkensä”, Hiilamo toteaa. ”Meidän tulisi visioida tulevaisuutta, jossa tulot ovat jakautuneet tasaisemmin ja kulutus on ekologisempaa.”
Suomi on sijoittunut maailmanlaajuisissa onnellisuusraporteissa kärkisijoille jo seitsemänä vuonna peräkkäin, vaikka taloudessa samaa ajanjaksoa on leimannut kurjistuminen.
”Ristiriidan merkitystä ei pidä väheksyä”, Hiilamo sanoo.
”Voi olla, että tulevaisuudessa työn tekemistä ei pidetä arjessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa enää niin tärkeänä kuin nykyään.”
”Elämäntyytyväisyydessä on kyse muustakin kuin valtiontalouden tasapainosta, bruttokansantuotteen noususta tai kuluttajien talousnäkymistä. Raha on tärkeää erityisesti silloin, kun sitä on vähän, mutta muussa tapauksessa ihmissuhteet, terveys ja vastaavat seikat ovat onnellisuuden kannalta tärkeämpiä.”
Pohjoismaissa työtä on perinteisesti arvostettu, ja ”vapaamatkustajia” on karsastettu. Arvoasetelma selittyy Hiilamon mukaan osittain historiallisilla tekijöillä.
”Olemme tarvinneet kaikkien työpanosta selviytyäksemme niukoissa olosuhteissa. Kääntöpuolena on, että työstä on tullut monille liiankin tärkeää. Lähestyessäni omaa eläkeikääni olen miettinyt itsekin, että olen saattanut ajoittain korostaa liikaa työn merkitystä.”
Suurten ikäluokkien eläköityminen ja väestön ikääntyminen tarkoittavat sitä, että yhteiskunnassa on tulevaisuudessa entistä enemmän ikääntyneitä ihmisiä, jotka tekevät muita asioita kuin töitä. Tämä tulee Hiilamon arvion mukaan vauhdittamaan muutosta suhtautumisessamme työhön.
”Voi olla, että tulevaisuudessa työn tekemistä ei pidetä arjessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa enää niin tärkeänä kuin nykyään.”
