Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluminen altistaa asunnottomuudelle. Monella vähemmistöön kuuluvalla asunnottomuuden taustalla vaikuttavat ongelmat lähisuhteissa. ”Nuori voi jäädä asunnottomaksi, koska tulee häädetyksi kotoaan sateenkaarevuuden vuoksi, tai kotiympäristö on niin turvaton, että nuori joutuu lähtemään sieltä pois”, kertoo sosionomi, Vailla vakinaista asuntoa ry:n hanketyöntekijä ja Sateenkaari-ikkuna ry:n hallituksen jäsen Verna Nykänen.
Sateenkaarivähemmistöön kuuluvien asunnottomuuden taustalla on myös yleisiä riskitekijöitä, kuten työttömyyttä ja taloudellisia vaikeuksia. Ulkopuolisuuden tunteella, jota vähemmistöihin kuuluvat saattavat kokea, voi olla huomattavan negatiivisia vaikutuksia nuoren hyvinvointiin ja jaksamiseen. Se voi edelleen vaikuttaa siihen, millaiset valmiudet nuorella on arkisista asioista huolehtimiseen, kuvaa Nykänen. “Koettu syrjintä ja vähemmistöstressi voivat toimia valtavina kuormitustekijöinä sateenkaarinuoren elämässä. Ne lisäävät riskiä mielenterveysongelmien kehittymiselle, ja esimerkiksi masennus- ja ahdistuneisuusoireilu on sateenkaarinuorten keskuudessa keskivertoa yleisempää.”
Nykänen teki tänä vuonna valmistuneen opinnäytetyönsä Sateenkaareva asunnottomuus: opas sosiaalialan ammattilaisille yhteistyössä Sateenkaari-ikkuna ry:n ja Vailla vakinaista asuntoa ry:n kanssa. Oppaan tarkoitus on tehdä ilmiötä näkyväksi ja toisaalta parantaa sosiaalialalla työskentelevien valmiuksia kohdata niitä asunnottomia, jotka kuuluvat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin.
Nykänen kertoo, että vähemmistöön kuuluminen voi lisäksi vaikeuttaa avun saamista. Sateenkaareva asunnottomuus on useimmiten piiloasunnottomuutta, sillä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat pyrkivät usein turvautumaan tuttaviensa apuun. Tällöin heidän asunnottomuutensa näy katukuvassa muun asunnottomuuden tavoin.
Sateenkaari-ikkuna ry:n vuonna 2024 julkaisema raportti, joka on ensimmäinen laatuaan Suomessa, valottaa sateenkaari-ihmisten kokemaa asunnottomuutta. Ilmiön laajuutta on vaikeaa arvioida, sillä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien asunnottomuutta ei tilastoida erikseen. Kuitenkin Euroopan perusoikeusviraston vuonna 2024 teettämän kyselytutkimuksen mukaan joka viides näihin vähemmistöihin kuuluvista kokee asunnottomuutta tai sen uhkaa elämänsä aikana. Suomen tilanne on linjassa muun Euroopan kanssa.
Kasaantuvat ongelmat altistavat asunnottomuudelle
Transtaustainen Otto (oikea nimi toimituksen tiedossa) jäi asunnottomaksi ensimmäistä kertaa vuonna 2016 opiskelupaikkakunnallaan Oulussa. Hän joutui muuttamaan muutamaksi kuukaudeksi Rovaniemelle vanhempiensa luokse, kunnes sai opiskelija-asunnon Oulusta.
Asunnottomuudesta puhuminen on Otolle tuttua, sillä hän kävi kokemusasiantuntijakoulutuksen vuonna 2020.
Otto joutui yläasteikäisenä pakkohoitoon nuorisopsykiatriselle osastolle. Päästyään pois osastolta hän alkoi juoda alkoholia vähintään joka toinen päivä. Lukioikäisenä hän tapasi itseään vanhemman puolison, joka tutustutti Oton opiaatteihin.
”Niillä sain hallittua ahdistusta. Halusin osastojakson jälkeen unohtaa trans-identiteettini, koska ajattelin, ettei sille voi mitään tehdä. Ajattelin, etten tule ikinä saamaan puolisoa, työpaikkaa, josta nauttisin tai muutenkaan nauttimaan elämästäni, mutta ainakin minulla on rauhoittava opiaatti.”
Opiskeluaikana Otto kävi töissä aamuisin ennen pitkiä koulupäiviä ammattikorkeakoulussa. Opiaatteihin kului osa vuokrarahoista, ja hän otti pikavippejä. ”Ajattelin, että on pakko mennä töihin ja kouluun, ja en voi mennä sinne vieroitusoireisena”, hän kertoo. Lopulta hän sairastui parikymppisenä burnoutiin. Poissaoloja kertyi. ”Olin pitkään koulusta pois, koska jouduin käymään useamman pakollisen osastoreissun, jotka kestivät aina kaksi viikkoa kerrallaan.”
Otto päätti hakeutua transhoitoihin. Niihin päästäkseen hänen oli ensin hakeuduttava korvaushoitoon, jonka hän aloitti vuonna 2016. Ennen burnoutia ja häädön saamista Otto ajatteli, että voisi lopettaa korvaushoidon. Korvaushoidossa kuitenkin päätettiin, ettei hoitoa saisi lopettaa, koska Oton elämäntilanne oli epävakaa.
Vuonna 2020 hän jäi uudelleen asunnottomaksi. Hän teki lopputyötään ja asui opiskelija-asunnossa, jossa sai asua vuoden opintojen päättymisestä tai yhteensä viisi vuotta. Oton opinnot olivat viivästyneet, koska hän oli ollut välillä osastohoidossa. Häädön saadessaan hän oli asunut asunnossa yli viisi vuotta.
”Talonmies tuli sanomaan, että asunto pitää tyhjentää tänään.” Otto oli lähdössä seuraavana päivänä pariksi päiväksi työreissulle aamuneljältä. Hän yritti selvittää tilannetta ja pyysi, voisiko loppusiivouksen lykätä siihen asti, että hän palaa kotiin. Tähän ei kuitenkaan suostuttu. Myöhemmin Otto kuuli, että hänen saamansa häätö oli mahdollisesti laiton. Esimerkiksi mahdollisuutta loppusiivouksen tekoon ei annettu, vaikka lain mukaan niin pitäisi tehdä.
Väkivallan uhkaa ja asiattomuuksia
Yksi syy, miksi vähemmistöihin kuuluvat eivät hakeudu palveluiden piiriin on, että he eivät koe sosiaalipalveluja turvallisiksi. He saattavat pelätä kohtaavansa epäasiallista käytöstä tai syrjintää ammattilaisten tai asiakkaiden taholta. Jotkut opinnäytetyön kyselyn vastaajista kertoivat Nykäselle, että palveluiden piirissä sateenkaareva identiteetti saatetaan sivuuttaa. Hätämajoitusyksiköissä väkivalta tai sen uhka ovat mahdollisia. ”Voidaan myös ajatella, että palvelut on tarkoitettu joillekin muille, tai että palveluja ei itse ansaita”, Nykänen lisää.
Myös Otolla on huonoja kokemuksia. Hän kertoo, että työkykyä arvioinut psykologi oli ”turhan kiinnostunut” hänen transtaustastaan ja puhui asiasta asiattomasti. ”Psykologi puhui tutuistaan, ja sanoi esimerkiksi, että ’tunnen naisen, joka on vaihtanut miehen nimen, mutta hänellä on kuitenkin rinnat’. Kolmannella käyntikerralla korotin ääntä, että voitaisiinko puhua tästä mielenterveydestäni.” Otto sanoo ymmärtävänsä, että joskus ammattilainen saattaa kohteliaasti kysyä jotakin asiaa vaikkapa transtaustasta tietämättömyyttään, mutta työpsykologin tapauksessa kyse ei ollut sellaisesta.
Nykänen sanoo, että sosiaalialan ammattilaisten koulutuksessa tulisi kiinnittää huomiota sateenkaarisensitiiviseen työotteeseen. Myös sateenkaarevan asunnottomuuden tunnistamiseen ja erityispiirteisiin kouluttaminen olisi tärkeää. Kohdennettuja palveluja, sellaisia, joissa saisi apua ”yhden luukun periaatteella”, olisi niin ikään tärkeää olla saatavilla. Nyt apua joutuu hankkimaan monesta paikasta, ja ihmisen voi olla vaikeaa hahmottaa, mitä apua saa mistäkin. ”Ja jos kaikille tarkoitettuja palveluja ei koeta saavutettaviksi tai turvallisiksi, olisi tärkeää, että saataisiin ihmisryhmälle kohdennettuja palveluja”, Nykänen lisää.
Moniperustainen syrjintä pahentaa ongelmia
Otto on kokenut avun saamisen vaikeaksi myös asuntoasioissa. ”Kun muutin Rovaniemelle, ja hain apua asunnon hankintaan, työntekijä vastasi, että meillä on tapa, että asunnot hommataan itse. Kysyin, enkö saa edes sosiaalityöntekijän aikaa.” Apua Otto sai vasta työvoimatoimiston kautta, missä työkyvyn arvioinnin monialaiseen tiimiin kuului myös sosiaalityöntekijä. “Siinä ilmaisin, että tarvitsen apua asunnon hankintaan. Sainkin hyvän sosiaalityöntekijän, joka vastasi viesteihin ja osasi neuvoa hyvin. Nuorempana en osannut hakea apua, eikä ollut tietämystä palveluista.”
Asunnottomaksi jäämisestä on noin viisi vuotta. Otto on asunut viime vuodet vanhempiensa omistamassa asunnossa Rovaniemellä, missä asuntotilanne on huono.
Myös opiskelijat kamppailevat toimeentulon ja asuntoasioiden vuoksi, etenkin kun toimeentuloon ja asumisen tukiin tehtiin heikennyksiä elokuun alussa. Vaikutuksia sateenkaari-ihmisten asunnottomuustilanteeseen ei tiedetä, mutta Nykänen kertoo, että VVA:lla tilanne on seurannassa. ”Sateenkaarevat opiskelijat ovat erityisen haavoittuvassa tilanteessa. He muuttavat keskimäärin muita nuoria aiemmin omilleen. Se voi tapahtua tilanteessa, jossa tarvitaan vielä tukea vanhemmilta. Tutkimusten mukaan he kokevat terveydentilansa heikommaksi kuin muut nuoret, ja heillä on korostunut riski väkivallan kokemiseen.”
Tutkimustietoa tarvitaan lisää. Sateenkaari-ikkunan kyselytutkimus toteutettiin suomeksi, ja muiden kuin suomenkielisten sateenkaari-ihmisten asunnottomuudesta ei juuri tiedetä. ”Vaikka asiasta ei ole suoraan dataa, tiedetään, että kun ihminen kuuluu useampaan vähemmistöön, hän on haavoittuvammassa asemassa. Useaan vähemmistöön kuuluvat ihmiset voivat joutua kohtaamaan moniperusteista syrjintää, mikä voi toisinaan tehdä esimerkiksi työn tai asunnon löytämisestä erityisen haastavaa”, Nykänen huomauttaa.
Haastattelun aikoihin Otto on valmistelemassa muuttoa Etelä-Suomeen, missä hänen medianomin koulutustaan vastaavat työt pääasiassa ovat. Otto kertoo saaneensa asunnon sosiaalityöntekijän avustuksella. ”Minulle on valtavan iso asia, että on oma asunto, jossa saa olla täysin rauhassa. Minulla on töitä, ja tilanteeni on hyvä.”
