Hyökkäyssodan alkamisen jälkeen sarjakuvataiteilija Aino Sutinen vaihtoi kieliharrastuksensa venäjästä ukrainaan.
”Minua kiinnostaa tutustua esimerkiksi ukrainalaiseen kulttuuriin ja tiedonvälitykseen. Pidän ukrainalaisesta kansanmusiikista ja euroviisuista. Laulujen avulla oppii kieltä, sanat on helppo muistaa”, kertoo Sutinen. Hän on asunut Slovakiassa ja matkustellut paljon Itä-Euroopassa kulttuuriyhteistyön merkeissä.
Uudessa sarjakuvakirjassaan Ajattelen Ukrainaa koko ajan (Suuri Kurpitsa 2024) Sutinen keskustelee asiantuntijoiden kanssa maan tilanteesta ja kertoo ukrainalaisesta kulttuurista.
Lukijalle selviää esimerkiksi, mikä on motanka (ukrainalainen nukke) ja mitä monien ukrainalaisten laulujen sanat tarkoittavat. Musiikissa sanat ovat Sutiselle tärkeintä. ”En kauheasti tunne soittimia”, hän paljastaa. Teoksessa mainitsemansa biisit hän on koonnut Spotifyhin Ukraina-sarjakuva-soittolistaksi.
Sarjakuvassa taiteilija valottaa Ukrainan 2000-luvun historian perusasioita Euromaidanista Krimin valtaukseen. Samalla hän pohtii myös militarismia, Venäjän totalitarismia ja kulttuurin yleistä merkitystä. Kulttuurikin on huoltovarmuutta, Sutinen toteaa sarjakuvassa.
”Kulttuuri auttaa ajattelemaan ja ymmärtämään, ja se luo yhteenkuuluvuutta. Kannattaa tutustua muuhunkin kuin englanninkielisen kielialueen kulttuuriin.”
Sutinen pitää ukrainalaisen Andrei Kurkovin kirjoista ja suosittelee myös Explaining Ukraine -podcastia, jota pitää sananvapausjärjestö Penin Ukrainan osaston puheenjohtaja.
Ajattelen Ukrainaa koko ajan sai alkunsa Kutikuti-sarjakuvakollektiivin Kuumat kuplat -sarjakuvataidenäyttelyyn tehdyistä sarjakuvista.
Tiedeviestintää ja livekuvituksiakin tekevä Sutinen on tiivistänyt moniulotteiset asiat useimmiten neliruutuisiksi pohdintapaloiksi. Vastausten sijaan hän nostaa esiin erilaisia kysymyksiä ja näkökulmia. Sodasta Sutisella on kuitenkin selkeä mielipide: ”Meidän tulee auttaa Ukrainaa niin kuin he toivovat.”
Demokratian mureneminen ja kansalaisyhteiskunnan katoaminen Venäjällä koskettavat myös tuttujen kautta. ”Jotkut kollegani ovat nyt maanpaossa. Eräs kollega kannattaa sotaa. Häneen en ole tietenkään enää yhteydessä.”
Ajattelen Ukrainaa koko ajan on tyyliltään tosipohjaista sarjakuvaa. Se yhdistelee dokumentaarisuutta ja omaelämäkerrallisuutta, mutta ottaa enemmän taiteellisia vapauksia kuin todellisuutta sellaisenaan näyttämään pyrkivässä journalistisessa sarjakuvassa. Joskus Sutinen anonymisoi sarjakuviensa henkilöitä piirtämällä heidät eläimiksi, ja jotkut näkyvät vain puhekupliensa kautta.
Tutkija Ilmari Käihkö, toimittaja Johanna Vehkoo ja Voiman toimittaja Iida Simes ovat mukana omilla nimillään.
Haastateltavat puhuvat muun muassa Venäjän informaatiovaikuttamisesta. Vehkoo muistuttaa, että meillä kaikilla on tapana kuvitella oman informaatiolukutaitomme olevan parempaa kuin muiden. Hän neuvoo pysähtymään miettimään etenkin, kun vastaan tulee dramaattisia tunteita herättäviä viestejä.
Sutinen toivoo, että ihmiset selvittäisivät, mistä heidän somessa jakamansa linkit ja kuvat ovat peräisin.
”Informaatiovaikuttamisessa yleinen länsi- ja Eurooppa-vastaisuus naamioidaan jonkin asian kritiikiksi, esimerkiksi globaalin etelän puolella olemiseksi, mutta pohjimmiltaan ollaan kyynisiä ja syytetään Ukrainan sodasta Natoa. Suomessa tällainen informaatio ei ehkä leviä aivan niin helposti kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa. Mutta muutama Instagram-tuttunikin on jakanut, todennäköisesti taustaa tietämättään, materiaalia, joka on peräisin Venäjän disinformaatiotehtaiden sivustoilta”, hän harmittelee.
Sotatieteilijä Käihkön kanssa hän keskustelee historiasta ja tulevaisuudesta: ”Sodan lopputuloksen lisäksi suuri tuntematon on se, miten se vaikuttaa Ukrainan ja Venäjän yhteiskuntiin”, Käihkö pohtii sarjakuvassa. Strippi kysyy myös: “Entä mitä tulee entistä autoritaarisemmasta Venäjästä, jossa epäonnistuneet sodat ovat toistuvasti johtaneet levottomuuksiin ja lopulta vallankumouksiin?”
Monia sodan kauhuja, kuten tappamista tai raiskauksia, Sutinen ei ole piirtänyt sarjakuvaansa, vaikka onkin sitä mieltä, että taiteessa voi kuvata kaikenlaisia aiheita.
Ruuduissa ei näy myöskään Venäjän presidentti. ”Putin on niin nähty! Eikä hän toimi yksin.”
Kuumat kuplat – Nykysarjakuvan monet muodot -näyttely 26.9.2024–5.1.2025 Kouvolan taidemuseossa.
Aino Sutinen, Ilmari Käihkö ja Voiman tekijät Rosebud Sivullinen -kirjakaupassa Helsingissä 5.9.2024.
Jutun kirjoittaja on Sarjainfo-lehden pitkäaikainen avustaja.
Kirjoitus on Voiman Vlast!-sarjaa. Siinä julkaisemme Venäjää, Ukrainaa, Valko-Venäjää ja Kaukasusta sekä alueiden sotaa, konflikteja ja ihmisoikeuksia käsitteleviä juttuja. Sarjan toimittamista on tukenut Alfred Kordelinin säätiö.
Tietopohjais-omaelämäkerrallisia sarjakuvia
Omaelämäkerrallisuuden yhdistäminen dokumentaarisuuteen tekee sarjakuvista helpommin lähestyttäviä ja sitoo esimerkiksi historiasta kertovia tarinoita nykyaikaan. Tällaisia sarjakuvia on ilmestynyt viime vuosina useita:
Sanna Hukkanen matkusti 2010-luvulla Venäjällä opettamassa vähemmistökieliaktivisteille sarjakuvien tekemistä aktivismin välineenä. Taiga, Etnograafinen matkakertomus (TäysiKäsi, Umpihanki, ZumTeufel, 2023) kertoo näistä matkoista sekä Venäjän suomensukuisten vähemmistökansojen myyteistä ja historiasta.
Tutkija Tiina Männistö-Funk kuvaa kaupunkisuunnittelun autoja suosivaa ja polkupyöräilyä marginaaliin ajavaa historiaa Polkimilla nyt, ennen ja tulevaisuudessa -sarjakuvassa (Suuri Kurpitsa 2023). Arkistolähteisiin perustuvaan menneisyyden kuvaukseen rytmittyvät teoksen kuvittajan, sarjakuvataiteilija Tiitu Takalon omat pyöräilymuistot.
Kun David Vandermeulen muokkasi Yuval Noah Hararin Sapiens-tietokirjan sisällön sarjakuvaksi, hän käsikirjoitti mukaan Hararin ja muita todellisiin henkilöihin perustuvia hahmoja. Yli 700-sivuisen sarjakuvatrilogian on kuvittanut Daniel Casanave.
Tietopohjais-omaelämäkerrallisen sarjakuvan merkkiteos on journalistinen Vihan ja inhon internet (Kosmos, 2017), jossa toimittaja Johanna Vehkoo kertoo digitaalisesta väkivallasta tutkimusten ja haastattelujen kautta. Teoksen on kuvittanut Emmi Nieminen.
