Paraneeko Suomen turvallisuus kovemmilla rangaistuksilla vai vankien kuntouttamisella? Julkisessa keskustelussa on viime aikoina vaadittu kovempia rangaistuksia ja ”rikollisten hyysäämisen” lopettamista.

Hämeenlinnan suljetun naisvankilan pihamaalla johtaja Kaisa Tammi esittelee ympäristöä, jossa näkyy kriminaalipolitiikan perinteinen, pohjoismainen linjaus. Sitä pidetään muuhun maailmaan verrattuna humaanina. Vastarakennettu vankila muistuttaa koululaitosta, jota ympäröivät urheilukentät ja vehreät puistomaisemat. Ajatuksena on, että vangit tarvitsevat rangaistuksen lisäksi kuntouttavaa toimintaa voidakseen palata siviiliin. ”On tärkeää vaikuttaa ihmiseen seuraamuksen aikana, jotta hän ei tulisi takaisin”, hän sanoo.

Virkaurallaan Tammi on tehnyt näkyväksi tätä jo vuosikymmeniä voimassa ollutta linjausta, joka lähtee siitä, että vangit tarvitsevat tukitoimia päästäkseen pois rikollisesta maailmasta. Aika näyttää, aikooko uusi hallitus muuttaa linjaa. ”On iso muutos, jos uusintarikollisuuteen vaikuttaminen tippuu kriminaalipolitiikan keskiöstä”, Tammi sanoo.

“Peremmälle”, hän sanoo ja johdattaa järeiden rautaovien läpi kohti selliosastoja.

Täällä asuu pelkästään naisia.

Vauva mukana vankilassa

Rikosseuraamuslaitos on ollut perinteisesti miehinen maailma, mutta nykyisin siellä on yhä enemmän naisjohtajia. Kaisa Tammi on Hämeenlinnan naiserityisen rikosseuraamuskeskuksen johtaja, joka aloitti ”firmassa” jo 1990-luvulla nuorena psykologian opiskelijana, eteni vankilapsykologiksi ja lopulta johtajaksi. Matkan varrella hän on saanut osansa sukupuolittuneesta syrjinnästä, kuten vankeina olevat naisetkin.

Tammi on tehnyt pioneerityötä naisvankien aseman parantamiseksi, mutta häntä on matkan varrella vähätelty ennen kuin sukupuolinäkökulman tarpeellisuus vihdoin 2020-luvulla tunnistettiin. Nyt se tunnustetaan vankiloiden ylintä johtoa myöten.

”Ennen vuotta 2020 Rikosseuraamuslaitoksessa kukaan ei ollut ajatellut, että kun nainen riisuutuu tai antaa virtsanäytteen [huumeseulaa varten], siihen voi liittyä eri piirteitä kuin miehillä.” Naisilla voi vaikkapa olla kuukautiset. Riisuutuminen on seksuaalista väkivaltaa kokeneille kova paikka.

Oman pulmansa tuottavat tilanteet, joissa pienen lapsen äiti saa tuomion. Lain mukaan alle kaksivuotias lapsi voidaan sijoittaa avovankilan perheosastolle äidin mukana, jos lastensuojeluviranomainen niin katsoo. Nykyisin perheosastolla on paikalla henkilökuntaa ja lastensuojelun työntekijöitä, jotka tukevat vanhemmuutta.

”Sen uudistuksen äärellä tein aikanaan paljon töitä ja olen ylpeä siitä.”

Rikoksen uhreista rikollisia

Vankilassa olevat naiset tarvitsevat erityistä suojelua, niin vanhanaikaiselta tai epämuodikkaalta kuin se saattaakin nykykeskustelussa kuulostaa, Tammi sanoo. Tuomion saaneet vangit ovat totta kai vastuussa tekemistään rikoksista, hän sanoo, mutta toteaa samaan hengenvetoon, että valtaosa heistä on myös rikoksen uhreja. Naisten ongelmat eivät liity mikroaggressioihin tai lasikattojen rikkomiseen, vaan osapuilleen kaikki ovat kokeneet elämässään vakavaa väkivaltaa. ”Terveet ihmiset eivät tietenkään syyllisty henkirikoksiin.”

Hämeenlinnan naisvangeista enemmistö suorittaa tuomiotaan väkivaltarikoksesta.

Naisvangeilla on sekä psyykkisiä että somaattisia sairauksia: ennen vankilaan tuloaan jopa 42 prosenttia on ollut psykiatrisessa osastohoidossa. Tammi kertoo esimerkin pandemian jälkeiseltä ajalta, kun sakkovankeja alettiin tauon jälkeen tuoda joukolla vankilaan. ”Oli hoitamatonta skitsofreniaa ja hoitamatonta murtumaa, osa tuli poliisiautolla ja lähti saman tien ambulanssilla.”

Hän kertoo esimerkin sakkovangista, joka joutui vankilaan epäsuorasti köyhyyden takia, koska hänellä ei ollut varaa maksaa 200 euron uhkasakkoa.

Yhteiskunnan syrjäyttävät mekanismit näkyvät jokapäiväisessä arjessa.

Jos jossakin, niin rikollisessa maailmassa naisen asema on karmea, ja tämä heijastuu vankilaelämään. Työssä näkee, miten vankilaan tulevien naisten kohdalla tasa-arvo on vuosikymmeniä jäljessä muusta yhteiskunnasta. Julkinen keskustelu vaikuttaa kuitenkin menevän siihen, että pahat ihmiset joutuvat vankilaan pahoista teoista ja riittää, että heidät suljetaan sinne. 

”Nämä naiset ovat yhteiskunnan heikko-osaisia, mitä ei oikein aina muisteta julkisessa keskustelussa.”

Tammi ei ole itsekään saanut parhaita elämän eväitä, ja hän on nähnyt huono-osaisuutta läheltä. Kirjassaan hän kertoo, että epävakaalla ja väkivaltaisesti käyttäytyneellä isällä oli alkoholiriippuvuus, ja isä piinasi perhettään. Tammen sisko sairastui psyykkisesti ja joutui sairaalakierteeseen. Vanhempien avioeron jälkeen äiti ja tyttäret asuivat betonilähiössä, jota hän kuvaa näin:

”Kotini oli 16 vuoden ajan alati kurjistuva vuokratalokeskittymä. Kurjistuminen johtui sosioekonomisesta kierteestä: tavallisemmat ja pärjäävimmät asukkaat muuttivat nopeasti pihapiiristä pois ja tilalle tuli yhä useammin ihmisiä, joiden asuminen ei ollut onnistunut missään muualla. [—] Osoitteen maine huononi vuosi vuodelta.”

Perhesuhteet tukevat naisia

Vankilan ulko-ovella vartijat toivottavat vapautuvalle vangille ’hyvää jatkoa, älä tule uudelleen’. Nykyisessä rikosseuraamusjärjestelmässä keskitytään uusintarikollisuuden ehkäisyyn, ei pelkästään vankien säilömiseen. Tässä päihdekuntoutuksella ja valmennuksella on iso rooli. 

Mutta mikä motivoi ihmistä jättämään rikollisen maailman? Virkahenkilönä Tammi ei astu yhteiskuntatieteilijöiden tontille, mutta hän kertoo tilastoista, joiden mukaan Suomen vankiloissa istuu tällä hetkellä noin 3 000 vankia, joista selvä vähemmistö, vain noin kahdeksan prosenttia on naisia. He eivät uusi rikosta yhtä usein kuin miehet.

Kokemukseen nojalla Tammi arvioi, että perhesuhteet suojaavat naisia ja omat lapset motivoivat elämänmuutokseen. Vankilaan päätyvät miehet eivät samalla tavalla kiinnity lastenhoitoon ja sen vuoksi jätä päihteitä tai rikoksia, Tammi kuvaa yleisellä tasolla. ”Mutta lasten niskaan monesti ladataan monia satoja kiloja aikuisten tulevaisuuden toiveita.” Eikä se ole oikein, hän sanoo.

Perhesuhteiden lisäksi uskoontulo ja vertaistuki voivat antaa naisille motivaation elämänmuutokseen. 

Toivon luominen on joka tapauksessa tärkeää. Tammi kertoo, että vankilan tukitoimet auttavat toipumisessa, mutta viranomaisen apu riittää vain tiettyyn pisteeseen saakka. Niin sanottuja kokemusasiantuntijoita onkin jonkin verran alettu hyödyntää vankien kuntoutuksessa.

”Vain toinen ihminen, joka on kokenut samaa syvää kauheutta, voi oikeasti sanoa: ’hei minä nousin sieltä, mun elämä on nyt hyvää’. Se ei ole täydellistä eikä aina keskiluokkaista, mutta se on hyvää.”

Koulutus muuttaa elämää

Tammi esittelee vankilan luokkahuonetta, jonka taululle on piirretty erilaisia vihannespenkkejä. Hänen mukaansa ammattikouluopintoja tarjotaan muun muassa käytännönläheiseltä puutarha-alalta. Edellispäivänä hän oli mukana oppitunnilla, jossa harjoiteltiin traktorin käsittelyä. Erillisiä vankilakouluja ei ole, vaan vankilat tekevät yhteistyötä oppilaitosten kanssa. 

Jos vangit haluavat opiskella, ammattitutkinnosta voi suorittaa pieniä, vaikkapa 20 opintopisteen kokonaisuuksia, joista voi siviiliin päästyään jatkaa ammattiin. Jotkut pitkäaikaisvangit myös lukevat ylioppilaaksi tai tekevät jatko-opintoja. Siviilissä opiskeleminen voi monesti olla hankalaa siksi, että taakse jääneet ongelmat odottavat uudelleen kotona. Vankila on parhaimmillaan turvallinen ympäristö, jossa ihminen pystyy levähtämään.

”Usein hyvää tarkoittavat ihmiset korostavat, miten koulutus on väylä ulos kurjuudesta. Niinhän se onkin, mutta noin puolet vangeista asuu täällä vain muutaman kuukauden. Pitkäaikaisvangit ovat hyvin pieni joukko. Suurin osa väestä tulee ja menee.”

Siinä ajassa ei tehdä ihmeitä, vaan yleensä nainen keskittyy toipumaan koettelemuksistaan. Moni nainen on usein asunnoton, ja hänen pitää selvittää, minne muuttaa asumaan siviilissä, missä lapset ovat, miten toimeentulo järjestyy. ”Stressitaso on korkea, ja suurin osa ajasta menee arkiasioiden selvittämiseen, jolloin koulutusväylää ei ehditä edes avaamaan.”

Yli puolella naisvangeista ei ole mitään perusasteen jälkeistä koulutusta. Niille, jotka saavat tutkinnon tehtyä, koulutus on kuitenkin kiistatta väylä parempaan elämään. ”Olen nähnyt, kun ihmisen elämä kääntyy täydet satakahdeksankymmentä astetta, ja useimmin syynä on se koulutus.” Se on tie kohti ammattia, säännöllisiä tuloja ja pois köyhyydestä.

Yksilön ponnistelun jälkeen tarvitaan yrityksiä, jotka palkkaisivat vapautuneita vankeja. Yhteiskunta voisi olla armollisempi niitä kohtaan, jotka ovat suorittaneet tuomionsa.

”Jos mokaa, voiko saada anteeksi? Annetaanko me toisia mahdollisuuksia, että ihminen voisi sovittaa tekojaan?”

Pääjohtajan virka peruuntui 

Edellinen oikeusministeri, RKP:n Anna-Maja Henriksson valitsi Tammen Rikosseuraamuslaitoksen eli Risen pääjohtajaksi kesällä. Se on korkein virka vankeinhoitojärjestelmässä, sillä Rise vastaa koko maan vankiloista.

Hallituksen vaihtumisen jälkeen ministeriksi nousi Perussuomalaisten Leena Meri, joka poikkeuksellisesti – vaikkakin laillisesti – perui valinnan ja valitsi tilalle toisen hakijan, Anna Arola-Järven. Hän siirtyy tehtävään Risen asiakasprosessit-vastuualueen johtajan paikalta. RKP:n ja PS:n välit olivat juuri silloin kiristyneet rasismikohun vuoksi. Tammi avasi asiaa elokuussa Helsingin Sanomien haastattelussa ja pohti, joutuiko hän virkanimitysprosessissa tahtomattaan keskelle hallituksen sisäistä ristiriitaa.

Enää hän ei halua kommentoida päivänpolitiikkaa. Pääjohtajapesti on joka tapauksessa peruttu, ja uraa pitää pohtia uudelta kannalta.

”Minua on niin monta kertaa vedetty kölin ali tällä virkauralla ja vähän elämässä muutenkin. Olen tehnyt tämän firman eteen paljon töitä ja sietänyt aika paljon”, hän sanoo matalalla äänellä. 

”Mun Rise-ura on nyt tässä. Kyllä mun täytyy nyt lähteä muualle.”

Oikaisu 1.9. klo 15:22: Tarkennettu Tammen titteliä. Hän ei ole vankilanjohtaja, mutta toimii johtavissa tehtävissä.