Turve oli Suomessa pitkään alue- ja huoltovarmuuspolitiikan kovaa ydintä. 2000-luvulla siitä tuli ensisijaisesti ilmastopolitiikkaa. 

Vielä vuonna 2007 Vanhasen hallitus yritti turhaan lobata turvetta kansainväliseltä luokitukseltaan hitaasti uusiutuvaksi biomassapolttoaineeksi. Seuraavat hallitukset toisaalta vihjailivat turpeen vähentämisestä, toisaalta päinvastoin. Sitten Marinin hallitus linjasi energiakäytön puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä.

Hallitus yritti pehmentää iskua siirtymäajalla, mutta EU:n päästöoikeuden hinta oli jo alkanut nousta. Päästöoikeus on lupa, joita päästökauppaan kuuluvien toimijoiden pitää ostaa saadakseen aiheuttaa ilmastopäästöjä. Vuonna 2021 sen hinta pomppasi jo 30 eurosta 80 euroon hiilidioksiditonnilta. Turpeen poltosta tuli liian kallista, ja energiaturpeen kysyntä romahti. 

Ilmastopolitiikkaa seuranneille romahdus ei tullut yllätyksenä. Tiedettiin, että turpeen poltto tuotti alle neljä prosenttia Suomen energiasta, mutta yli kymmenen prosenttia päästöistä. Päästöoikeuden hintaa oli yritetty nostaa jo pitkään. Ala oli kuitenkin tottunut siihen, että turvepolitiikan linja muuttuu neljän vuoden välein.

“Pieleen meni”, kiteyttää vieraileva tutkija Hanna Lempinen Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta. Hänen tutkimusaiheensa on oikeudenmukainen kestävyyssiirtymä turvetuotannossa. 

”Turveyrittäjiä on kehotettu investoimaan sillä ajatuksella, että nämä ovat vain poliittisia suhdanteita.” Poukkoilevuus onkin Lempisen mukaan ollut Suomen turvepolitiikan suurin ongelma. Päätös alasajosta tehtiin liian myöhään. ”Ja turvetuottajille kuitenkin luvattiin hallittu siirtymä.”

Suomi perusti työryhmän pohtimaan siirtymän toteutusta vasta keväällä 2021. Hallitus päätti tukea turvetuottajia siirtymässä 70 miljoonalla eurolla, josta valtaosa tuli EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta. Sitä rahaa ei kuitenkaan voi ohjata yrittäjille, vaan alueiden elinkeinotoiminnan kehittämiseen. ”Ei velkaantunut turveyrittäjä siitä mitään hyödy”, Lempinen tilittää. “Sitä paitsi päätös turpeen käytön vähentämisestä tehtiin 2019, ja tukirahaa ollaan käyttämässä nyt. Onhan se myöhäistä.”

Energiantuonnin hiipuminen Venäjältä on antanut turpeelle armonaikaa, mutta tulevaisuus on näköalaton.

Nyt energiantuonnin hiipuminen Venäjältä on antanut turpeelle armonaikaa, mutta tulevaisuus on näköalaton. Sitä paitsi siirtymätoimien viipyessä moni ehti kohdata konkursseja, sopimusten purkuja ja henkistä pahoinvointia. Osa yrittäjistä ehti romuttaa kalustonsa. Heille jatkoaika on laiha lohtu.

Lempisellä onkin painava viesti: turvealan oikeudenmukainen siirtymä epäonnistui, ja siitä pitää ottaa opiksi. Tutkijan mukaan turkisala voi seurata perässä.

Turkisalan tuki hupenee

Suomi kuuluu Euroopassa vähemmistöön, joka sallii turkistarhauksen rajoituksetta. Valtaosassa maista tarhaus on joko kielletty, paikoittain siirtymäajalla tai sitä on rajoitettu.

Vähemmistönkin rivit hupenevat. Esimerkiksi Romaniassa ja Puolassa tarhauskielto on parlamentaarisessa käsittelyssä. Alkuvuodesta eurooppalainen kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämiseksi sai ennätykselliset 1,5 miljoonaa allekirjoitusta ja eteni komission käsittelyyn. Eikä murros rajoitu valtiovaltaan. Muotitalot aina Chanelista Gucciin ja Pradasta Dolce & Gabbanaan ovat luopuneet turkiksista.

Käynnissä on asennemuutos: yhä harvempi pitää turkiseläinten kasvatusoloja hyväksyttävinä. Suomessakin turkiseläimet elävät ahtaissa ja virikkeettömissä verkkopohjaisissa häkeissä. Eläimet eivät pysty toteuttamaan lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan.

Eläinsuojelujärjestöjen viime vuonna tilaaman kyselyn mukaan jopa 80 prosenttia suomalaista vastustaa nykymuotoista turkistarhausta. 45 prosenttia olisi valmis kieltämään sen. Toisaalta turkistarhaajien etujärjestön FIFURin teettämän kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista kannattaa kotimaista, sertifioitua turkiseläinkasvatusta.

Turkisalan tuki hupenee samaan malliin kuin turvetuotannon tuki hupeni ennen romahdusta. 

Kaiken lisäksi heinäkuussa 2023 suomalaisille turkistarhoille levisi lintuinfluenssaa. Satoja tuhansia turkiseläimiä on määrätty lopetettavaksi, jotta virus ei muuntuisi ihmiseen tarttuvaan muotoon. Syyskuussa turkistarhauksen lakkauttamista vaatinut kansalaisaloite keräsi vaadittavat 50 000 allekirjoitusta jo julkaisupäivänään.

Pitäisikö turkistuottajien pelätä turvealan kohtaloa? Voivatko muutokseen valmistautumattomat turkistuottajat joutua ahdinkoon? ”Osittain ovat jo joutuneetkin”, eläinoikeusjärjestö Animalian eläinsuojeluasiantuntija Laura Uotila sanoo.

Koronarajoitukset tyrehdyttivät turkisviennin tärkeälle markkina-alueelle Kiinaan. Sitten Ukrainan sota vei kaupasta Venäjän. Huutokauppa toisensa perään on tuottanut pettymyksen, ja myyntihinnat ovat jääneet alle tuotantokustannusten. 

Viime syksynä Yle uutisoi, että turkisalaa koettelee syvin kriisi pariinkymmeneen vuoteen. ”Konkursseja on koko ajan enemmän, pankitkaan eivät oikein enää rahoita turkistarhoja”, Uotila erittelee. ”Merkit osoittavat siihen suuntaan, että syöksykierre on jo alkanut.”

”Toiminnan loppu tullaan joka tapauksessa näkemään.”

Alan edustajat ovat painottaneet, että kysyntää riittää, koronasulut ja sota vain häiritsevät markkinoita. ”Oikeasti markkina supistuu”, Uotila kommentoi.

Turkistilojen määrä on Suomessa ollut laskussa vuosikaudet. Animalia-median mukaan useat koronatukia saaneet tarhat olivat tappiollisia jo ennen pandemiaa. Uotilan mielestä turkisalan etujärjestöjen kannattaisi varautua siirtymään. ”Toiminnan loppu tullaan joka tapauksessa näkemään.”

FIFURin toiminnanjohtaja Marja Tiura vastaa haastattelupyyntöön tekstiviestitse. ”FIFURin sertifioidut jäsenyrittäjät haluavat jatkaa toimintaa eläinten hyvinvointia ja elinkeinoa kehittäen, eivät spekuloida alan lakkautuksella.”

FIFUR ei usko tarhauskieltoa tavoittelevan EU-kansalaisaloitteen menestyvän, sillä FIFURin mukaan se on EU:n perussopimuksen ja alueen neljän perusvapauden – ihmisten, tavaroiden, pääomien ja palveluiden vapaan liikkuvuuden – vastainen. ”EU ei määrää ylikansallisia laillisten elinkeinojen kieltoja”, Tiura kirjoittaa.

Pelissä kestävyyssiirtymä

Suomessa kasvatetaan vuosittain noin kaksi miljoonaa turkiseläintä. Animalian mielestä tarhauskielto on eläinten kannalta oikea ratkaisu. ”Emme näe, että kosmeettisilla lakimuutoksilla eläimet saataisiin voimaan tarhoilla hyvin”, Uotila ruotii.

Hänen mukaansa selkeä siirtymäaika olisi tuottajienkin kannalta reilu. ”Nyt he leijuvat tyhjän päällä, että kannattaako tässä vielä jotain yrittää.”

Animalian viime vuonna tilaama selvitys suositteli hallittuun alasajoon 5–7 vuoden siirtymäaikaa. Valtio tukisi turkistuottajien työllistymistä ja uudelleenkouluttautumista ja korvaisi investointeja. Osa alan yrittäjistäkin on nyt halukkaita pohtimaan, kuinka alan alasajoon voisi varautua, Yle uutisoi vastikään.

Selvityksen ilmestyessä turkisalan vaikutus työllisyyteen Suomessa oli 1800 henkilötyövuotta. FIFURin kesällä 2023 julkaiseman tilaston mukaan luku vuodelta 2022 oli alle 1600. Vaikka merkitys kansantaloudelle on vähäinen, se korostuu erityisesti Pohjanmaalla. Turkistarhausyrityksiä oli selvityksen ilmestyessä noin 600 – sittemmin vähemmän – mutta pääasiallinen elannon lähde tarhaus oli 200 yrittäjälle. ”Monilla sivutoimisilla tarhaajilla on jo muuta yritystoimintaa”, Uotila kommentoi. ”Eli todennäköisesti on potentiaalia kehittää korvaavaa toimintaa.”

Tutkija Hanna Lempinen on Uotilan kanssa samaa mieltä siitä, että Suomessa kannattaisi varautua turkistarhauksen loppuun. ”Kyllähän kaikki viittaa siihen.”

Nyt poliittisissa viesteissä on kuitenkin valtava kontrasti. ”Somessa saattaa näkyä, kuinka turkistarhauskieltoa vaativa kansalaisaloite etenee EU:ssa, ja seuraavaksi kettupuuhkan kanssa poseeraava vastuuministeri sanoo, että tämä on tulevaisuuden ala.”

Näin teki edellinen maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) Saga Furs -yhtiön turkishuutokaupassa. Myöskään uusi ministeri Sari Essayah (kd.) ei ole innostunut turkistuotannon alasajosta. Orpon hallitusohjelmassa alaa halutaan “kehittää”, ei rajoittaa.

Lempinen kritisoi keskustelun sokeutta kansainvälisten kehityskulkujen edessä. Kun tarhaajamaat vähenevät, Suomessa nähdään mahdollisuuksia. Lempinen muistuttaa, että EU:ssa turkisalalle on turha hakea vääntöapua maista, joissa tarhaus on kielletty.

Lempinen kritisoi keskustelun sokeutta kansainvälisten kehityskulkujen edessä.

Tarhaajia hän ei silti ala syyttelemään, niin kuin ei turvetuottajiakaan. Heillä on pelissä toimeentulo ja enemmän. ”Ne on ammatteja, joita on tehty monessa sukupolvessa. Niihin on kasvettu.”

Paikkaan, yhteisöön, kulttuuriperintöön ja historiaan on kiinnitytty. ”Näissä siirtymissä ihmiset menettävät merkityksellisiä tapoja olla ja tehdä: elinkeinon, työyhteisön ja vähän oman elämän tarkoitustakin. Tekeehän se kipeää.”

Turvealan romahdus jätti jälkeensä pettyneitä turvetuottajia, jotka murehtivat nyt talousvaikeuksia, konkursseja, työttömyyttä ja mielenterveysongelmia. Valtaosa ajattelee myös, että ”uusiutuvan luonnonvaran” käytöstä luopuminen on koko Suomelle haitallinen virhe. He ovat menettäneet luottamuksensa niin poliittiseen päätöksentekoon kuin ilmastotieteeseenkin.

Lempinen pelkää, että epäreiluksi koettu siirtymä kyseenalaistaa koko ilmastopolitiikan hyväksyttävyyden. Hänen mukaansa kevään vaalitulosta saattaa osaltaan selittää se, että Keskusta oli vetänyt tukensa turvetuotannolta. ”Perussuomalaiset on käyttäneet turvetuottajien tilannetta esimerkkinä siitä, että tätä vihreä siirtymä tarkoittaa.”

Lempinen painottaakin, että Suomella ei ole varaa turvealan romahduksen kaltaisiin epäonnistumisiin. Oikeudenmukaisessa siirtymässä on ymmärrettävä ja tuettava ihmisiä, joita päätökset koskevat. Muuten huonoista kokemuksista tulee keppihevosia tulevien kestävyyssiirtymien vastustamiselle.

Toisaalta murrokseen varautuminen on haastavaa, jos alan tilannekuva eroaa muun yhteiskunnan kehityksestä. ”Etujärjestöjen tarkoitushan on ajaa alalla toimivien etua”, Lempinen pohtii. ”Jossain vaiheessa turkisalallakin edun mukaista voi olla, että aletaan valmistella alaa muutoksen mahdollisuuteen. Eihän se tarkoita, että muutosta välttämättä tulee.”

Nähtäväksi jää, tuleeko. Ja jos tulee, keskittyykö Suomi sen jarruttamiseen vai ohjaamiseen.

Haastattelut on tehty toukokuussa 2023.

Lue myös Laura Gustafssonin kolumni:

Eikö se lopu ikinä, kysyy kirjalija Laura Gustafsson turkistarhausta käsittelevässä kolumnissaan