Artikkeli on julkaistu Voiman visionäärisessä talousliitteessä.
Voima-talousilmestyi Voiman 2/2023 välissä ja Issuussa.
Löydät muut verkkosivuillamme julkaistut talousliitteen artikkelit täältä.
Menneisyydestä löytyy runsaasti yhteiskunnallisia visioita, jotka ovat unohtuneet tai marginalisoituneet pienten piirien ylläpitämiksi. Ne saattavat siitä huolimatta olla relevantteja ajankohtaisten ongelmien kannalta. Yksi tällainen visio on demokraattinen talous.
Huoli vaurauden ja taloudellisen vallan kasautumisesta harvoille innoitti vaatimuksia taloudellisesta demokratiasta erityisesti 1900-luvulla. Useimpien poliittisten ryhmien yleisesti jakama perustavoite oli kansalaisten vahvempi osallistuminen resurssien hyödyntämistä ja jakamista koskevaan päätöksentekoon.
Taloudellisen demokratian toteutustavoista kuitenkin kiisteltiin. Vasemmisto ja monet sosiaaliliberaalit kannattivat talouden demokraattista suunnittelua ja ohjailua, työntekijöiden valtaa työpaikoilla sekä henkilö ja ääni -periaatteella toimivia yhtiömuotoja, kuten osuuskuntia.
Oikeisto ja liike-elämä tarkoittivat taloudellisella demokratialla yksityisomistuksen – etenkin osakesäästämisen – laajentamista kansalaisten keskuudessa ja yhteistoimintaa työpaikoilla työnantajan päätösvallan kuitenkin säilyttäen. Taloudellisen demokratian nimissä 1970- ja 1980-luvuilla toteutetut uudistukset olivat lähempänä oikeiston ajatuksia.
Rajallista hallintaa rajattomassa maailmassa
Taloudellisen demokratian vaatimusten hiipumista tämän jälkeen selittävät talousjärjestelmän muutos sekä sen poliittiset tulkinnat. 1970-luvulla länsimaissa alettiin siirtyä säännellyistä kansantalouksista rajattomampaan maailmaan, jossa erityisesti pääoma on voinut liikkua vapaasti. Demokraattinen päätöksenteko on kuitenkin rajoittunut lähinnä kansallisvaltioiden sisälle.
Talous on esitetty objektiiviseen tietoon perustuvana alueena, jota tulee hallita asiantuntijuudella demokratian sijaan.
Vasemmiston on ollut vaikea sovittaa taloudellisen demokratian käsitettä vapaiden pääomaliikkeiden maailmaan. Koetut talouspolitiikan rajoitukset – kuten muuttuvat valuuttakurssit, pääomapaon uhka ja kasvava julkinen velka – loivat dilemman: talouden poliittinen ja demokraattinen hallinta ei enää näyttänyt mahdolliselta. Sen sijaan taloutta tuli liberalisoida ja markkinaehtoistaa globaalissa kilpailussa selviämiseksi ja hyvinvointivaltioiden säilyttämiseksi.
Oikeiston ja liike-elämän suhtautuminen taloudelliseen demokratiaan taas on ollut ristiriitaista kansanvallan ja kapitalismin välisen jännitteen vuoksi. Oikeisto on nähnyt markkinat yksilönvapauden tärkeimpänä areenana, jota kollektiivinen demokraattinen päätöksenteko usein rajoittaa. Toisaalta talous on esitetty objektiiviseen tietoon perustuvana alueena, jota tulee hallita asiantuntijuudella demokratian sijaan. Resurssien epätasainen jakautuminen ja talouden poliittisuus ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Globaalin tason ratkaisuja
Lähes 50 vuotta kestänyt liberaalin talouden kausi on kiistatta jakanut vaurautta ja taloudellista valtaa epätasaisesti. Täystyöllisyyden saavuttamisesta on tullut vaikeaa, ja talouskriisit ovat osuneet kipeästi moniin yksilöihin ja kokonaisiin ikäluokkiin.
Viime vuosina ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden kaltaisista globaaleista ongelmista on keskusteltu paljon, mutta talouden uudistaminen on ollut hidasta. Kysymys siitä, millainen talousjärjestelmä on demokraattinen, oikeudenmukainen ja ekologisesti kestävä, on kuitenkin keskeinen näiden ongelmien ratkaisussa.
Taloudellisen demokratian mallien ongelmia ovat olleet liukuminen keskitettyyn byrokratiaan tai keskittyminen ruohonjuuritason demokratiaan, joka ei tuota merkittävää muutosta tai johon vain pieni vähemmistö aidosti osallistuu. Ei liene myöskään itsestään selvää, että demokraattisilla päätöksillä saavutetaan aina ympäristön kannalta kestävimmät ratkaisut.
Ongelmien välttämiseksi useita toiminnan tasoja olisi demokratisoitava yhtäaikaisesti. Tämä vaatii globaalin tason huomioimista, mikä vaikeuttaa tehtävää.
Globaali demokratia saattaa olla utopia, mutta ylikansallista sopimista resurssien suuntaamisesta sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviin kohteisiin on pystyttävä lisäämään. Samalla tulee tukea demokraattisia innovaatioita, kuten osallistuvaa budjetointia, osallisuustaloutta ja osuuskuntamuotoisia yrityksiä, jotka antavat ihmisille mahdollisuuden osallistua taloudelliseen päätöksentekoon työpaikoillaan ja muissa lähiyhteisöissään.
Kirjoittaja on poliittiseen taloushistoriaan erikoistunut tutkijatohtori Helsingin yliopistossa.
