Artikkeli on julkaistu Voiman talousliitteessä.
Voima-talous 2/2023 ilmestyi Voiman 8/2023 välissä.
Löydät muut verkkosivuillamme julkaistut talousliitteen artikkelit täältä.
Kun minua pyydettiin kirjoittamaan maailmanlaajuisten ja toisiaan vahvistavien kriisien sekä köyhyyden suhteesta, ajatukseni menivät yhdysvaltalaisen metalliyhtyeen System of a Downin kappaleeseen B.Y.O.B. Intuitiooni luottaen laitoin laulun soimaan ja pohdin sanojen merkitystä annetun aiheen kannalta. Kyseessä on sodanvastainen julistus, jossa kysytään toistuvasti: “Why do they always send the poor?” eli “Miksi he aina lähettävät köyhät?” sen sijaan, että presidentit itse taistelisivat aloittamissaan sodissa.
Ei tule mieleen yhtään ajankohtaista kriisiä, johon olisimme joutuneet köyhien ihmisten vuoksi. Köyhät eivät päättäneet Ukrainan sodan aloittamisesta. Köyhät eivät päättäneet siitä, millainen talousjärjestelmämme on. Köyhillä ei ole varaa ylenpalttiseen kulutukseen. Ja silti köyhät ovat niitä, jotka kärsivät ensimmäisinä ja eniten ilmastonmuutoksen ja muiden kriisien seurauksista. Hyvin toimeentulevilla sen sijaan on keinoja suojata itseään kriisien seurauksilta ja päästä valtaan päättämään, miten kriiseihin suhtaudutaan.
Ehkä kriisejä ratkaistaisiin eri tavalla, tai niitä ylipäätään ratkaistaisiin aktiivisemmin, mikäli seuraukset osuisivat kipeämmin myös valtaapitävien omaan nilkkaan. Tiedon puutteesta homma ei ainakaan ole kiinni.
Olemme jo pitkään ymmärtäneet, että esimerkiksi köyhyyden poistaminen ja ilmastonmuutoksen torjuminen on mahdollista – eikä pelkästään mahdollista, vaan eettiseltä ja moraaliselta kannalta yksiselitteisesti oikein. Ja silti olemme pilaamassa omat elämän edellytykset. Tämä vie tilaa utopioiden ja unelmien tavoittelemiselta. Kielenkäyttöämme hallitsee kriisipuhe, jolla perustellaan taas uusia “kipeitä päätöksiä”, jotka jälleen kerran osuvat jo valmiiksi heikommassa asemassa oleviin samalla, kun hyvin toimeentulevat ylläpitävät ja kohentavat omia asemiaan. Eriarvoisuus kasvaa.
Kriiseistä puhuttaessa haluaisin painottaa erityisesti yhtä: demokratiakriisi. En viittaa tällä vain äärioikeiston nousuun tai osallistumattomuuden pulmaan, vaan ylipäätään vahvoja ja varakkaita suosivan valtiojärjestelmän kyvyttömyyteen ratkaista ongelmia. Miksi ihmiset uskoisivat järjestelmään, joka juoksuttaa meitä maailman tuhoon? Miksi ihmiset luottaisivat järjestelmään, joka tekee arkipäiväisestä selviytymisestä yhä hankalampaa? Demokratian pelastamiseksi on esitetty erilaisia keinoja, kuten päättäjien valitsemista arpomalla. Itse en ainakaan nyt yhtäkkiä keksi huonompaa tapaa järjestää asiat kuin nykymalli, jossa maapalloa pyörittävät raha ja ahneus.
Kirjoittaja on köyhyyden ja osallisuuden tutkija, joka latautuu musiikista.
