Valko-Venäjä on entisistä Neuvostoliitosta itsenäistyneistä maista ainoa, jonka johto kannattaa avoimesti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa.
Vuonna 2020 Valko-Venäjä sai Venäjältä puolentoista miljardin dollarin lainan ja lupauksen alhaisista kaasun hinnoista. Kreml tuki länsinaapuriaan ja sen johtajaa, presidentti Aljaksandr Lukašenkaa, koska Venäjälle on tärkeää pitää länsinaapuri tiukassa otteessa.
Valko-Venäjän sijainti on Venäjälle tärkeä sotatoimien takia. Valko-Venäjän eteläinen rajanaapuri on Ukraina, jonka pääkaupunkiin Kiovaan on rajalta matkaa alle 150 kilometriä. Sodan alkuvaiheen uutiskuvissa nähtiin Valko-Venäjältä matkannut kymmenien kilometrien mittainen panssarikolonna pöristelemässä pikkuisia teitä kohti Kiovaa. Hyökkäyksen alkua tutkinut brittiläinen journalisti Luke Harding on kirjoittanut, miten Venäjä piti Kiovan valloittamista muutaman päivän kuluessa niin varmana, että sotatoimiin osallistunut upseeristo oli pakannut mukaan juhlaunivormunsa Kiovassa pidettävää paraatia varten. Myös marssijärjestys ja muut ohjeet paraatin järjestämiseksi löytyivät sittemmin paenneiden sotilasjohtajien matkatavaroista.
Sen sijaan venäläisillä ei ollut mukana tarpeeksi polttoainetta tankeille, ruokaa sotilaille saati muitakaan varusteita. Pian uutiskuviin ilmestyikin maajusseja traktoreineen hinaamassa sammahtaneita venäläistankkeja pois tieltä.
Jotkut venäläiset kuolivat hyökkäyksessä, jotkut jäivät vangiksi ja jotkut, kuten kuuluisat Butšan kiduttajat, jäivät Kiovan lähistölle sotimaan vielä pitkään. Monet pakenivat takaisin sinne, mistä olivat sillä kertaa tulleetkin – Valko-Venäjälle.
Pakotteet ruoskivat
Valko-Venäjän valtion osallisuus Venäjän viimeaikaisissa sotatoimissa on siis ollut suuri, ja siksi kansainvälinen yhteisö on rankaissut maata valtavilla pakotteilla. Jo ennestään köyhän maan kauppa Euroopan unioniin tyrehtyi niiden takia yli 70 prosentilla ja muuhun maailmaan lähes viidenneksen. Ison iskun valkovenäläiselle bisnekselle antoi Liettua, joka kielsi Valko-Venäjän tärkeimpien vientituotteiden eli lannoitteiden viemisen ulkomaille satamistaan.
Vaikka Valko-Venäjällä hyökkäys Ukrainaan on poliittisesti hyväksytty, asiasta ei voi päätellä sitä, että se olisi kansan tahdon mukaista. Todennäköisesti asia on päinvastoin.
Vaikka Valko-Venäjän kansalaisoikeudet ja demokratian tila ovat jo vuosia olleet huonommat kuin Venäjällä, kuitenkin kansa on viime vuosina kapinoinut Valko-Venäjällä paljon.
Valkovenäläinen sananvapausaktivisti, runoilija ja kääntäjä Tatsjana Njadbai on sananvapausjärjestö PENin Valko-Venäjän osaston johtaja. Niadbaj kuuluu maan suureen enemmistöön, jonka mielestä Lukašenka ei ole valtion johtaja, vaikka vuoden 2020 vaalit päättyivät Lukašenkan voittoon.
“Tietenkään asiaa ei ole koskaan voitu virallisesti vahvistaa, mutta todennäköisesti enemmistö äänesti Tsihanouskajaa.”
Niadbaj käyttää Svjatlana Tsihanouskajasta yhdysvaltalaista termiä “president elect”, joka tarkoittaa vaaleilla valittua mutta ei vielä valtaan noussutta presidenttiä.
Lukašenkan vastaehdokas Tsihanouskaja nousi kansan tietoisuuteen kuin tyhjästä, kun Valko-Venäjän viranomaiset vangitsivat hänen julkkismiehensä, tubettajan ja alkuperäisen opposition ehdokkaan Sjarhei Tsihanouskin. Sittemmin tämä tuomittiin 18 vuoden vankeuteen ja Tsihanouskaja pakeni Liettuaan.
Myös Taciana Niadbaj on paennut maasta. Hän työskentelee nykyään Varsovassa. Hän kaipaa kotimaahansa, vaikka Puolassa on puolensa.
“Tämä [Puola] on paljon turvallisempi maa. Täällä ei tarvitse koko ajan pelätä, että joku tulee takavarikoimaan tietokoneet ja puhelimet ja pidättämään meidät kaikki. Me haluamme työskennellä lain mukaan ja läpinäkyvästi.”
Suomessa toistellaan usein ukrainalaisten muistutusta siitä, että maa käy sotaa totalitaristista Venäjää vastaan muun Euroopan demokratian puolesta. Onko asia näin myös Niadbajn mielestä?
“Kun meillä oli vaalit 2020, kansan mielipide tukahdutettiin. Se, mitä on tapahtunut Ukrainassa, on saman asian toinen oire”, hän kertoo. Sekä Valko-Venäjä että Ukraina ovat pitkään joutuneet taistelemaan paitsi kansalaisoikeuksiensa myös kulttuurinsa ja kielensä puolesta.
Ja Niadbajn mukaan valkovenäläisten protestien tukahduttamisella oli selvä päämäärä: “Maatamme haluttiin putsata sellaiseksi, että täältä käsin Venäjä voi sotia Ukrainassa.”
Kreml osallistui mielellään opposition hävittämiseen maasta.
Panttivankina marginaalissa
Monet valkovenäläiset ihmisoikeus- ja demokratia-aktivistit pitävät maataan marginaaliin sysättynä panttivankina. Valko-Venäjä on kuin kynnysmatto, johon Venäjä pyyhkii verisiä jälkiään. Samalla muu maailma rankaisee sekä Venäjää että kynnysmattoa.
Taloudellisten pakotteiden lisäksi valkovenäläisten mahdollisuutta matkustaa on rajoitettu.
Kotimaassa aktivistit ja mielenosoittajat, jopa lapset ja vanhukset, saavat näytösoikeudenkäynneissä julmia tuomioita. Kansaa pelotellaan hiljaiseksi, ja taktiikka tehoaa, sillä tällä hetkellä valkovenäläiset eivät osoita mieltään omassa maassaan. Ulkomailla kyllä.
Monet vangit ovat erittäin heikossa kunnossa ja heidän henkensä puolesta pelätään. Heihin kuuluu oppositiopoliitikko, muusikko Maria Kalesnikava, joka pidätettiin syyskuussa 2020. Kalesnikava tuomittiin 11 vuoden vankeuteen vuonna 2021. Hänet suljettiin kidutuksista kuuluisaan Homielin rangaistussiirtolaan. Häntä pidetään lähes koko ajan eristyssellissä, jota kutsutaan “vankilaksi vankilan sisällä”. Hänen terveydentilansa on erittäin huono.
Pian Kaleskavan vangitsemisen jälkeen hänen asianajansa Maksim Znak tuomittiin 10 vuoden vankeuteen.
Valkovenäläisistä mielipidevangeista kuuluisin on Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2022 voittanut ihmisoikeusaktivisti Ales Bjaljatski.
Bjaljatskin puoliso Natalia Pintšuk nouti juhlallisuuksien aikaan eristyssellissä viruneen voittajan Nobel-palkinnon ja luki tilaisuudessa tämän kirjoittaman puheen.
Bjaljatski kirjoitti:
“‘Milloin pääset vapaaksi’, minulta kysyttiin.
‘Minä olen jo vapaa, mielessäni’, vastasin.”
Bjaljatskin perustaman kansalaisjärjestön nimi on Viasna, “kevät”, sillä hänen mukaansa “talven jälkeen tulee aina kevät”, hyvä voittaa pahan.
