Muinainen loitsu tuolta. Elektroninen tausta täältä. Glitteriä kansallispukuun. Muusikko-säveltäjä-tutkija Vilma Jää rakastaa törmäyttää asioita ja luoda jatkuvuutta ikiaikaiselle kulttuuriperinnölle.

Vuosi sitten Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi valmistuneesta Jäästä puhutaan nyt vähän kaikkialla. Ylistäviä kommentteja on tullut niin kansainväliseltä yleisöltä kuin kotimaiselta medialtakin. Reilun vuoden sisään mahtuu esimerkiksi esiintyminen Aix-en-Provencen oopperafestivaaleilla Ranskassa sekä sooloartistina Flow-festivaaleilla Helsingissä.

Jään ensimmäinen single Saatanan saalistaja oli osa hänen maisterikonserttiaan. Vanhoja karjankutsuja, vienankarjalaisen joiun tekniikkaa ja kansanmusiikille tyypillisiä instrumentteja, kuten kanteletta elektroniseen pop-estetiikkaan yhdistelevä kappale iski heti yleisöön. 

Kansanmusiikki koetaan tavallisten tallaajien keskuudessa usein hieman vieraana genrenä, joten sen fuusioittaminen nykyaikaiseen elektroniseen musiikkiin ei ole ollut yksinkertainen temppu. Etenkään, jos ei ole aivan perillä siitä, mitä pop-kentällä oikein on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. 

”Kuuntelin melkein koko opiskeluajan vain kansanmusiikkia. Poikkeuksena tähän oli loka- ja joulukuun välinen aika, kun kaiuttimissa soivat joululaulut”, Jää nauraa.

Jään oli tehtävä taustatyötä ja perehdyttävä siihen mitä suomalaisella pop-kentällä oikein oli tehty viime vuodet. Apua hän sai työpari Mikko Renforsilta. Jää oli ottanut Renforsiin yhteyttä yhteisen tutun suosituksesta ja kysynyt haluaisiko tämä olla mukana yhteisessä projektissa, jossa fuusioidaan kansanmusiikkia tuotetumpaan musiikkiin. 

Jää ja Renfors tulevat hyvin erilaisista lähtökohdista ja he tekevät musiikkia eri tavoin. Kommunikaatio on ollut tärkeää. Molemmat ovat pystyneet kertomaan toisilleen, minkä takia asioita tehdään niin kuin niitä tehdään.

Jäästä tuntuu, että suomalaisessa pop-musiikissa mennään aina sanat ja tarina edellä. Tämä on pakottanut miettimään tarkemmin niiden merkitystä. Jää ei miellä itseään lyyrikoksi tai lauluntekijänä vaan säveltäjäksi. Hän käyttää musiikissaan perinteisiä runolauluja lähtökohtana, joten tapa tehdä sanoituksia poikkeaa tavanomaisesta. 

Runolauluja hän ammentaa esimerkiksi Suomen kansan vanhat runot -kirjasarjasta, jota on lukenut läpi lukioikäisestä asti. Siihen on kerätty suullisesti sukupolvelta toiselle välittynyttä lyriikkaa, epiikkaa sekä loitsuja. Sieltä poimittuja rakennuspalikoita hän yhdistää nykypäivän puhuttaviin aihealueisiin, jotka ovat tähän mennessä olleet aina jollain tapaa kantaa ottavia.

”Rakkauslauluja on niin paljon, ettei niitä tarvita lisää ainakaan omasta kynästäni. Ihan kiva jos joku tekee ja niitä voi olla mukava kuunnella. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin tärkeältä itse ottaa kantaa erilaisiin yhteiskunnallisiin asioihin”, Jää kertoo.

Uusin single, Jäinen neiti, pohjautuu vanhaan loitsuun jolla on pyritty parantamaan palovammaa tai sammuttamaan tulipaloa kutsumalla Hyinen tyttö, jäinen neiti tai joku muu jumalhahmo apuun. Kappaleessa loitsu valjastetaan kamppailuun ilmastokriisiä vastaan. Siinä Jäistä neitiä pyydetään tuomaan kylmää ilmaa pohjolasta ja pelastamaan kansat tukalan tuhon keskeltä.

Ilmastonmuutos tuntuu Jäästä henkilökohtaisesti tärkeältä aiheelta. Hän on miettinyt, onko hän paha ihminen, kun ei istu Elokapinan kanssa sulkemassa katuja liikenteeltä. Se ei ole kuitenkaan tuntunut hänestä itsestään luontevalta tavalta vaikuttaa, vaikka hän kertookin tukevansa aktivisteja ja heidän tavoitteitaan.

”Mielummin laitan yhteiskunnallisen panokseni siihen missä olen hyvä. Tämä on minun tapani tehdä aktivismia ja muuttaa maailmaa.”

”Mielummin laitan yhteiskunnallisen panokseni siihen missä olen hyvä. Tämä on minun tapani tehdä aktivismia ja muuttaa maailmaa”, Jää pohtii.

Taidetta ja tiedettä

Taide ja tiede kytkeytyvät erottamattomasti yhteen Vilma Jään elämässä.

”Aiheet, joita tutkin, määrittävät millaista taidetta haluan tehdä. Enkä myöskään tekisi tutkimusta, jos minua ei kiinnostaisi käyttää sitä osana taidetta”, Jää sanoo.

Jää on tehnyt apurahan turvin tutkimusta suomalaisista karjankutsuista. Ne ovat pelimannimusiikin ohella miltei ainoita kansanmusiikin ja -laulujen muotoja, jotka ovat säilyneet suullisena perintönä nykypäivään. 

Karjankutsuissa Jäätä viehättää niiden musiikillinen puoli. Yksinkertaisimmillaan ne voivat olla yhden sanan tai sävelen toistoja, mutta on myös pidempiä melodisempia kutsuja. Yhteistä niille on korkea ja kauas kiirivä äänenkäyttö, joka muistuttaa hieman alppimaiden jodlausta. 

Tutkimuksessaan Jää kehittää nuotinnosjärjestelmää, jonka avulla kutsut olisi mahdollista saada tallennettua kirjalliseen muotoon ja siten säilöttyä tuleville sukupolville.

Laulumailla

Jäällä on juuret syvällä Karjalan kannaksen maaperällä. Hän ei kuitenkaan näe estettä sille, etteikö voisi musiikissaan käyttää myös vienankarjalaisia tai inkeriläisiä elementtejä. 

Nykyään, kun puhutaan eri kansojen kulttuurien käyttämisestä osana taidetta, on vaikea olla sivuamatta kysymystä kulttuurisesta omimisesta. Aihe saa Jään asettelemaan sanansa harkiten. Suomalais-ugrilaisen kansanmusiikin kontekstissa kysymys ei ole helppo. Jään mukaan se on niin iso, että on yksinkertaistettua miettiä saanko ”ulkopuolinen” tehdä inkeriläistä tai vienankarjalaista taidetta, koska nekin ovat myös ottaneet vaikutteita jostain.

”Välillä tuntuu, että ihmiset jotka eivät kuulu johonkin vähemmistöön pitävät eniten meteliä kulttuurisesta omimisesta. Tärkeintä on, että perehtyy siihen, mitä tekee eikä väitä sitä joksikin muuksi kuin mitä se on”, hän sanoo.

Jää opiskeli Sibelius-Akatemiasta vuosina 2015–21 eikä hänen mukaansa koulussa puhuttu koko aikana mitään karjalaisen kulttuurin omimisesta, vaikka esimerkiksi vienankarjalaiselle joiuille tyypillistä äänenkatkontaa on käytetty pitkään.

Kalevala on hyvä esimerkki siitä miten alkuperä on häivytetty ja muutettu joksikin muuksi. Elias Lönnrotin kokoama Kalevala pohjautuu suurimmaksi osaksi vienankarjalaisiin runoihin, jotka hän suomensi. Nykyisin teoksesta puhutaan ja sitä juhlitaan suomalaisena kansalliseepoksena eikä tuoda esiin sen karjalaista alkuperää.

Jäältä itseltään Kalevala löytyy kirjahyllystä vienankarjalaksi. Vuonna 2017 hän teki Vienan Karjalassa kenttätyötä, jossa tapasi ihmisiä, haastatteli ja laulatti heitä. Vienankarjalainen joiku ja runonlaulu on perinteisesti välittynyt suullisena perintönä sukupolvelta toiselle. Viimeistään neuvostoaika ja karjalaisten venäläistäminen katkaisivat nämä perinteet.

Suomalais-ugrilaisten kansanlaulujen ja -runojen kohdalla ajaudutaan väistämättä kohtaamaan se tosiasia, että monesti puhutaan osittain tai kokonaan kuolleesta kansanperinnöstä, joka on säilynyt ainoastaan dokumentaation kautta.

Vaikka Jäällä ei ole itsellään minkäänlaista yhteyttä inkeriläisyyteen, on hän saanut TikTokissa paljon kiittäviä kommentteja henkilöiltä, joilla on inkeriläiset juuret. He ovat kertoneet, että on ollut ihanaa oppia lisää omasta kulttuurista ja kansasta, jonka asema heikkenee vuosi vuodelta.

”Olen miettinyt lisäksi sitä, että jos en itse tekisi tätä, niin kuka sitten?”, Jää pohtii.

Yllättävää Vienan Karjalan reissulla oli kuitenkin se, että ne harvat laulajat, joita Jää haastatteli, lauloivat hänelle suomalaisia rekilauluja. Ne olivat levinneet historian aikana kiertävien karjalaisten kauppiaiden, laukkurien, mukana Suomesta itään. Kaikkea tosiaan on aina laulettu ja lainattu.

Innocence

Lokakuun lopulla Kaija Saariahon ooppera Innocence saa Suomen ensiesityksensä Kansallisoopperassa. Saariaho haki esitykseen yhtä poikkeavan äänen omaavaa laulajaa ja päätyi lopulta Jäähän, vaikka tällä ei ollut aiempaa kokemusta oopperan tekemisestä. Valinta vaikuttaa olleen oikea, sillä Jään karjankutsutekniikoilla laulettuihin osioihin rakastuttiin Innocencen kantaesityksessä Ranskassa. Kansallisoopperan jälkeen teos matkaa Amsterdamiin, Lontooseen ja San Franciscoon.

Oopperan suuruus ja monisyisyys tuntuu yhä käsittämättömältä ja täysin erilaiselta mitä hän on aiemmin tehnyt.

”Siinä on niin valtava koneisto takana. Oopperassa on hienoa miten kaikki esiintyjien liikkeistä lavasteisiin on mietitty sekuntien tarkkuudella. Kun palaset loksahtavat paikalleen, niin se on mieletöntä”, Jää hehkuttaa.

Entä mitä esitykseltä sopii odottaa?

”Upeaa musiikkia, kaunista laulua ja mahtavaa tarinaa. Siinä on paljon eri kieliä, jotka tuovat jokainen valtavasti siihen ilmaisuun. Katsoin sen juuri netistä pitkästä aikaa ja itkin, kun se oli niin hieno”, Jää kertoo.

Innocencesta ja Jäästä on intoiltu pitkään suomalaisessa mediassa. Lokakuun lopulla pitkä odotus viimein palkitaan.

Innocence-oopperan ensi-ilta Helsingissä 21.10.