”Monet uskonnot muistuttavat ihmisen ahneudesta ja itsekkyydestä. Se voi olla paitsi kiusallista, myös herättelevää puhetta. Emotionaalinen viesti on kuitenkin vahvuus. Tieto ilmastonmuutoksesta ei lisää vain ahdistusta, vaan toivoa, joka kehottaa toimimaan.” Kuten tekemään ilmastotekoja. Näin sanoo Katri Kuusikallio, uskontojen välistä vuoropuhelua edistävän Uskot-foorumin toiminnanjohtaja. Foorumi edustaa Suomessa viittä uskontokuntaa: kristittyjä, muslimeja, juutalaisia, buddhalaisia ja mormoneja, jotka lasketaan omaksi uskonnokseen, ei kristittyihin. Hindulaisuus on Foorumin tarkkailijajäsenyhteisö. Foorumi tekee tiivistä yhteistyötä myös bahá’í-uskon kanssa, jolla on puolestaan yhteiset alkujuuret islamin kanssa.
Kaikissa uskonnollisissa suuntauksissa on alettu puhua ilmastokriisistä. Foorumi on ollut mukana Suomi Areenassa, Rauhankävelyllä ja muissa yhteiskunnallisissa tapahtumissa, joissa se kokoaa eri uskonnollisia ryhmiä yhteen. Se on myös osana Religions for Peace -organisaatiossa, joka korostaa uskontojen välistä dialogia, ei vastakkainasettelua.
”Tarkoituksenamme on etsiä kaikille yhteistä sanomaa. Kenenkään ei silti tarvitse luopua omasta identiteetistään.”
Uskonnot vetoavat nimenomaan ihmisen emotionaaliseen puoleen ja vakaumukseen, mitä voi pitää niiden vahvuutena. Sen vuoksi niistä saa toivoa ilmastokriisin keskellä.
Kuusikallio muotoilee sanansa tarkasti, sillä hän ei voi puhua kaikkien uskontokuntien puolesta. Kuhunkin uskontoon kuuluu erilaisia ihmisiä, ammatteja ja uskontulkintoja, minkä vuoksi yleistäminen on vaikeaa.
”Kuuluminen isompaan kokonaisuuteen, sukupolvien ketjuun ja samalla koko luomakuntaan voi olla monilla inspiroiva tekijä, mikä johtaa toimintaan.”
Hän uskaltaa kuitenkin yleistää eri perinteille yhteisen teesin, joka liittyy ihmisen paikkaan maailmassa: ihminen on osa luontoa, ja sitä tulee kunnioittaa. Luomakunta on ihmiselle annettu lahja ja ilo, jota ei ole annettu käytettäväksi vaan huolehdittavaksi. Uskonnot ovat keskittyneet hyvään elämään ja hyvinvointiin, ihmisen sielunelämään, mutta tämä ei tarkoita, että näkemys olisi ihmiskeskeinen. Päin vastoin, se kattaa koko maailman, hän kuvailee.
Idän ja lännen uskonnollisissa perinteissä on kuitenkin painotuseroja. Karkeasti jaoteltuna lännen uskonnoiksi lasketaan monoteistiset uskonnot kuten islam ja kristinusko. Itämaisiksi katsotuissa perinteissä kuten hindulaisuudessa polyteismi eli moniin jumaliin uskominen on yleisempää.
”Lännessä korostetaan ikään kuin velvollisuuseettistä suhtautumista luontoon. Ihmisellä on valtaa ja vastuuta huolehtia luonnosta. Idän perinteissä on holistisempi käsitys: ihminen on osa luontoa, ja jos hän kohtelee sitä huonosti, se on myös ihmiselle kärsimykseksi.”
Uskontojen vahvuus on jatkuvuus. Ne säilyttävät perinteitä.
”Uskova on osa isompaa kertomusta, mutta myös ihmisyhteisöä. Perinteiden ylläpitäminen ja säilyttäminen sekä rituaalit eivät ole mitenkään huono asia, vaan vahvuus individualistisessa maailmassa. Tämä ei silti välttämättä tarkoita arvokonservatismia.”
Hän viittaa ajatukseen uskonnon ja esivallan yhteydestä, jolloin liiallinen yhteiskunnallinen protestointi ei ole toivottua. Hänen mukaansa vallanpitäjiä voidaan myös haastaa.
”Kuuluminen isompaan kokonaisuuteen, sukupolvien ketjuun ja samalla koko luomakuntaan voi olla monilla inspiroiva tekijä, mikä johtaa toimintaan.” Esimerkiksi ilmastoaktivismiin.
Ilmastotekoja kirkon piirissä
Suomalaisessa perinteessä kirkot ovat suhtautuneet aktivismiin varovaisesti, Kuusikallio sanoo. Sitä vastoin esimerkiksi Iso-Britanniassa anglikaanikirkolla on pitkät perinteet yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Kuusikallio on taustaltaan luterilainen pappi, mutta myös aktivisti, joka oli mukana perustamassa kristittyjen Elokapinaa.
Liike järjestää aktioita ja muuta yhteiskunnallista toimintaa, mutta myös ilmastomessuja, jotka keskittyvät aiheeseen kristinuskon perspektiivistä. Maallikot tekevät niissä yhteistyötä kirkon toimijoiden kanssa.
”Kirkko voi haastaa ja ottaa kantaa. Ei ole aina kiinni vallan rakenteissa”, hän sanoo.
Viime vuonna syntyi kohu, kun kristittyjen Elokapina järjesti Tampereella Lajien surusaatto -tapahtuman, jossa surtiin eläin- ja kasvilajien katoamista julkisesti. Tapahtumaa kritisoitiin kirkon sotkeutumisesta politiikkaan ja toinen tapahtuma jouduttiin peruuttamaan, koska siihen kohdistui uhkauksia.
Suomen evankelisluterilainen kirkko perusteli osallistumistaan lajien surusaattoon kahdella tavoin. Se vetosi uskonvapauteen ja mielipiteenvapauteen:
”Emme ole sivustakatsojia asiassa, joka vaikuttaa meidän kaikkien elämään ja tulevaisuuteen. Puhumme siitä ääneen, kannustamme löytämään ratkaisuja, pidämme yllä toivoa ja tarjoamme keinoja kanavoida siihen liittyviä tunteita.”
Kirkko vetosi myös Raamattuun, jossa ihminen laitettiin Eedenin paratiisiin. Siellä kasvoi kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä. Ihminen laitettiin viljelemään ja varjelemaan sitä.
Uskonnot tiedon levittäjinä
Ilmastonmuutosta vastaan tulee taistella eri keinoin ja tietoa ilmastoteoista pitää levittää laajemmalle, kehottaa kolmastoista YK:n Agenda 2030 -kehitystavoite. YK:n jäsenmaat sopivat vuonna 2015 kestävän kehityksen toimintaohjelmasta ja tavoitteista, jotka ohjaavat kestävän kehityksen edistämistä vuosina 2016–2030. Niiden pyrkimyksenä on poistaa äärimmäinen köyhyys maailmasta ja turvata hyvinvointi ympäristölle kestävällä tavalla. Agenda 2030 -tavoitteissa keskittytään valtioiden instituutioihin, mutta myös uskonnolliset ryhmät jakavat tietoa. Ne vetoavat jäseniinsä kukin omalla kielellään. Viime vuoden lopulla, ennen Glasgow’ssa pidettyä YK:n COP26 -ilmastokonferenssia, paavi kutsui Vatikaaniin 40 uskonnollista johtajaa. He laativat ennennäkemättömän yhteisvetoomuksen ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Kukin uskonnollinen johtaja puhui myös omille kannattajilleen.
Egyptiläinen Al-Azharin suurimaami Ahmed El-Tayeb kehotti nuoria muslimeja taistelemaan kaikkia ympäristöä vahingoittavia toimia vastaan. Vetoomus oli tärkeä, sillä Al-Azhar, jonka yhteydessä toimii sekä moskeija että yliopisto, on tunnettu islamilaisen ajattelun keskus, joka tarjoaa arvostettua uskonnollista opetusta arabimaailmassa. Washington DC:stä saapuneet sikhiyhteisön johtaja Rajwant Singh puolestaan vetosi omiin kuulijoihinsa: ”Jos yksi kansakunta uppoaa, me kaikki uppoamme”, millä hän viittasi uskovaisten gloobaaliin vastuuseen.
Katolisen kirkon päämies paavi Franciscus on vedonnut paitsi yksilöihin, myös liike-elämään. Hän on vedonnut öljyteollisuutta ja muita saastuttavia teollisuudenaloja lopettamaan luonnon tuhoamisen, vesistöjen saastuttamisen ja ihmisten myrkyttämisen. Hän korostaa etenkin globaalin etelän tilannetta, jossa ilmastohätätilan seuraukset näkyvät ensimmäisenä.
Tansaniassa lähetystyötä tehnyt Katri Kuusikallio sanoo, että pienissäkin kylissä ollaan huolissaan ilmastonmuutoksesta. Se näkyy arkipäivässä.
Entä onko tiedefaktojen ja uskonnollisen perinnetiedon välillä ristiriita?
”Hindulaisuuden suuntauksista Krishna-liikkeessä sanotaan, että teknologiakin on Jumalan omaisuutta ja sillä ei saa aiheuttaa luonnolle vahinkoa, vaan sitä tulee käyttää luonnolle suotuisalla tavalla.”
Artikkeli on kolmastoista osa sarjaa, joka käsittelee 17 kestävän kehityksen tavoitetta, jotka on hyväksytty YK:n Agenda 2030:ssa.
