ElokuvaKirjoittanut Miia VistiläKuvat Heini Mäntylä, Oikeutta eläimille ry / Tuffi Films

”Se oli niin absurdia” – salakuvauksesta oikeuteen joutuminen inspiroi Saila Kivelää dokumentin tekoon

2010-luvun ajankuvaa henkivässä dokumentissa kuljetaan yöllisiltä eläintiloilta oikeussaleihin, eduskuntaan ja aktivistien mielenmaisemiin.

Lukuaika: 3 minuuttia

”Se oli niin absurdia” – salakuvauksesta oikeuteen joutuminen inspiroi Saila Kivelää dokumentin tekoon

Vuonna 2007 Oikeutta eläimille -järjestön aktivistit ottivat käyttöön uuden tavan vaikuttaa: he julkaisivat tuotantolaitoksissa salaa kuvattuja kuvia ja videoita. Ajateltiin, että kun ihmiset näkevät miten huonoissa oloissa eläimet elävät, he vaativat toiminnan lopettamista.

Suunnitelman toteutuksesta kertoo salakuvauksiin itsekin osallistuneen Saila Kivelän tuore dokumentti Eläinoikeusjuttu, englanninkieliseltä nimeltään Just Animals

Draamaa ja jännitystä ei dokumentista puutu. Esimerkiksi Oikeutta eläimille -järjestön pitkäaikainen aktiivi Kristo Muurimaa pakenee kuvauskeikalta kettutarhalta valoisassa kesäyössä laukausten saattelemana. Kivelä ja Karry Hedberg puhuvat salakuvauksesta medialle henkilöllisyytensä paljastaen ja päätyvät oikeuteen. 

Vaikka tiloilta otettujen kuvien haluttiin shokeeraavan, dokumentissa tuotantoeläinten elinolot tuodaan katsojan silmien eteen pienin, katsojaa henkisesti valmistelevin askelin.

”Paljon pahempiakin kuvia olisi ollut tarjolla kuin ne, jotka dokumenttiin päätyivät. Nyt en halunnut shokeerata vaan näyttää eläimet tuntevina yksilöinä ja kuvata järjestelmää, jossa tätä ei huomioida”, Kivelä kertoo.  

Kaksi todellisuutta ei kohtaa

Kivelä huomasi, että julkinen keskustelu tuontatoeläinten oloista kertovien kuvien julkaisun jälkeen toisti samaa kaavaa.

”Kun shokeeraavat kuvat kärsivistä eläimistä levisivät mediassa, teollisuuden edustaja väitti niitä poikkeustapauksiksi, ja poliitikot ja viranomaiset lupasivat muutoksia ja sitä, että tilat tutkitaan. Käytännössä järjestelmä jatkui ennallaan. Tämä kierre toistui useamman vuoden ajan.”

Tuotantotilojen lisäksi dokumentissa käydään esimerkiksi teurastamolla. Kivelä tapaa myös työnsä lopettaneen entisen sikafarmarin, jonka tilalla aktivistit kävivät aiemmin kuvaamassa. 

Kivelä korostaa, ettei halua aiheuttaa haittaa yksittäisille tuottajille tai tuotannossa työskenteleville, vaan kaipaa systeemitason muutosta niin, että eläinten riistäminen ei ole enää mahdollista. 

Dokumentissa seurataan myös eläinten hyvinvointiin liittyvän lainsäädännön etenemistä. 

”Aktivistielokuvia on yleensäkin vähän ja todella harvinaista on kuvata myös sitä, kun tavoitteet eivät toteudukaan”, Kivelä huomauttaa. 

Dokumentaristin isosisko kansanedustaja Mai Kivelä sumpli paperin eläinsuojelulain uudistuksesta hallitusneuvotteluissa omaan pöytäänsä, mutta neuvottelut törmäsivät seinään. Hallitusohjelmaan ei kirjattu juuri mitään merkittävistä aktivistien toivomista parannuksista. 

”Se oli todella turhauttavaa. Hetkeksi tuli sellainen olo, että voiko parlamentaarisilla keinoilla lainkaan vaikuttaa, palveleeko poliittinen järjestelmä aina vain taloudellisia intressejä, vaikka hallituksessa olisi mitä puolueita? Täytyykö vain vedota suoraan tuotteita käyttäviin yrityksiin, niin kuin turkisten suhteen on menestyksekkäästi tehty?” 

Eläinaktivistien kampanjoinnin tuloksena monet suuret muotitalot ovat ilmoittaneet luopuvansa turkisten käytöstä tuotteissaan.

Kivelää ihmetyttää edelleen se, miten ihmiset eivät ole valmiit muuttamaan eläinten oloja, vaikka järkyttyvät nähdessään kuvia niistä.

”Ihmisillä on usein aivan erilainen mielikuva tehotuotannosta kuin mitä se todella on. Siksi kuvat järkyttävät. Kun siirryttiin teolliseen eläintuotantoon, ei käyty mitään keskustelua eettisesti hyväksyttävistä toimintatavoista, vaan käytänteet syntyivät laajan yleisön selän takana.”

Eläintuotannossa on olemassa kaksi päällekkäistä todellisuutta.

”Toisessa pieni joukko koittaa yötä päivää kaivaa tiedonmuruja tuotannosta laajan yleisön nähtäville, ja toisessa todellisuudessa voi edelleen elää ajattelematta ja näkemättä tätä valtavaa eläinten joukkoa lainkaan. Haluaisin, että nämä maailmat kohtaavat.” 

Oman historiansa kuvaaja

Eläinoikeusjuttu on Kivelän ensimmäinen dokumenttielokuva. Ohjaaja on myös dokumenttinsa käsikirjoittaja ja päähenkilö, joka tallentaa kokemustensa kautta eläinoikeusliikkeen historiaa. 

Salakuvauksesta oikeuteen joutuminen inspiroi Kivelää aloittamaan dokumentin kuvaamisen jo 2011, koska “se oli niin absurdia”. Projekti jäi tauolle vuosiksi. 2010-luvun lopulla ystävä Vesa Kuosmanen innostui projektista ja ryhtyi toiseksi ohjaajaksi. Kaksikko sai apurahaa teokselle, ja Tuffi Filmsin avulla järjestyi ammattitaitoinen tiimi. 

mainos

Teoksellaan Kivelä jäsentää myös omaa henkilöhistoriaansa. 

“Olen ajatellut maailmanparannusta nelivuotiaasta, ihailin jo silloin Greenpeaceen liittynyttä isosiskoani. Myöhemmin oli yllätys, että kaikki eivät samalla tavalla koe vastuuta maailmaa kohtaan. Dokumentin kautta käsittelen myös sitä, kuinka paljon esikuvani ovat minuun vaikuttaneet, mitä olen omaksunut keneltäkin. ”

Aktivismin tekemisen tapa on muuttunut vuosikymmenessä. Nyt tunteiden näyttäminen ja niistä puhuminen on sallitumpaa. Dokumentissa keskustellaan toiminnan itselle herättämistä tunteista ja näytetään, miten eläinten olot painavat mieltä myös teknobileissä tanssiessa. 

Dokumentissa näkyy myös Kivelän perhe. Vanhemmat halaavat kannustukseksi, kun Kivelä on lähdössä oikeudenkäyntiinsä. 

Voima 2/2022 on ympäristön teemanumero. Jos pidät lukemastasi, harkitsethan Voiman vuositilausta hintaan 39€.

Vaikka Kivelä aikanaan valitsi puhua salakuvauksista medialle omilla kasvoillaan ja on myöhemminkin ollut julkisuudessa aktivistina, henkilökohtaisten asioiden tuominen kaikkien nähtäville on hänelle uutta.  

“Kyllä jännittää, miten tämä otetaan vastaan. En ole juuri käyttänyt sosiaalista mediaa henkilökohtaisista asioista avautumiseen, jaan siellä hauskoja juttuja. Henkilökohtaisista asioista puhun läheisteni kanssa.”

Tuottajat siirtymän edelläkävijöiksi

Vaikka eläinsuojelulaki oli pettymys, Kivelä uskoo, että eläinten tehotuotanto tulee loppumaan. Jos se ei lopu moraalisten syiden, niin tehottomuutensa takia. Hän toivoo, että maaseudun tuottajat olisivat edelläkävijöinä mukana toteuttamassa vihreää siirtymää monin tavoin kestävämpään tuotantoon. 

“Ravintoaineita ei kannata taloudellisesti kierrättää eläinten kehojen kautta, tuotanto on veronmaksajien rahoittamaa. Samalla se aiheuttaa hiili- ja muita ympäristölle haitallisia päästöjä ja siirtää huonosti uusiutuvia resursseja kuten vettä ja ravinteita köyhemmiltä alueilta varakkaammille. Miksei voitaisi tukea eettisempää, energiatehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää tuotantoa?”

Saila Kivelä & Vesa Kuosmanen: Eläinoikeusjuttu
Ensi-ilta 4.3.2022

Lue lisää Voimasta: Jari Tammisen kirjoittama arvio elokuvasta
Lue lisää Häiriköistä: Jari Tammisen kirjoittama artikkeli elokuvasta

  • 14.3.2022
  • Kirjoittanut Miia Vistilä
  • Kuvat Heini Mäntylä, Oikeutta eläimille ry / Tuffi Films