Maatalouden eri toimintojen ja vaiheiden ilmastovaikutukset tunnetaan jo melko tarkkaan, mutta niiden vaikutuksia biodiversiteettiin on tutkittu vähemmän. Esimerkiksi elintarvikkeiden vaikutuksia tutkitaan elinkaariarvioinnin avulla. Siinä määritetään valitut ympäristövaikutukset tuotteen tai prosessin koko elinkaarelta. Kun tiedetään missä tuotantoketjun vaiheessa esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöjä tulee eniten, voidaan niitä vähentää tehokkaammin.
Elinkaariarviointimenetelmiä on kehitetty alun perin teollisuuden prosessien tehostamiseksi eivätkä ne aina sovellu hyvin biologisille prosesseille, joille maatalous suurelta osin perustuu.
”Pitäisi miettiä tarkemmin, mitä ympäristövaikutuksia ensisijaisesti kannattaa arvioida ja mitä ei. Kun arviointiin otetaan mukaan paljon erilaisia ympäristövaikutuksia, voi syntyä illuusio, että ympäristövaikutuksista tiedetään paljon, vaikka kaikki vaikutukset eivät välttämättä ole oleellisia esimerkiksi maatalouden kannalta, ja toisaalta tärkeitä vaikutuksia voi jäädä kokonaan huomioimatta”, kertoo maatalouden elinkaariarvioinnista juuri väitellyt Luonnonvarakeskuksen tutkija Katri Joensuu.
Monimuotoisuutta on vaikea mitata
Parempia arviointimenetelmiä tarvittaisiin etenkin kuvaamaan maatalouden vaikutuksia biodiversiteettiin eli eliölajien ja niiden elinympäristöjen monimuotoisuuteen.
”Biodiversiteetille ei ole helppoa määritellä yksittäistä mittaria, koska sillä on niin monia tasoja. Elinkaariarviointiin sopivia mittareita ja menetelmiä on kuitenkin alettu kehittää 2000-luvulla. Vaikka nykyisissä menetelmissä on vielä puutteita, niitä pitäisi käyttää, että vaikutukset tulisivat näkyviksi.”
Maatalous aiheuttaa biodiversiteettikatoa varsinkin silloin, kun metsää raivataan maatalouden käyttöön pelloiksi tai karjankasvatukseen. Toisaalta myös ympäröivän alueen elinympäristöjen monimuotoisuudella ja maisemarakenteella on vaikutusta. Jos alueen ympärillä on kaistaleita, joita pitkin lajit pääsevät siirtymään suotuisampiin elinympäristöihin, vaikutukset voivat jäädä pienemmiksi. Jos riittävästi sopivia elinympäristöjä ei jää lähialueelle, monet lajit voivat kadota alueelta tai kuolla sukupuuttoon.
Fosfori on uusiutumaton luonnonvara
Parhaiten biodiversiteettikatoa ja muita maankäytön muutoksista aiheutuvia vaikutuksia ehkäistään, kun uutta viljelyalaa ei tarvitse raivata. Siksi peltomaan laatua pitäisi seurata ja ylläpitää.
”Ideaalia olisi, että viljelyn myötä maaperän laatu paranisi. Esimerkiksi ravinteiden käytön tehokkuutta ja maatalouden ravinnekiertoja ei vielä useinkaan seurata kokonaisvaltaisesti, vaikka huuhtoumat tunnetaan ja ravinteiden valumista vesistöihin pyritään estämään.“
Ravinteita pitäisi käyttää tehokkaasti senkin takia, että väkilannoitteiden fosfori on uusiutumaton luonnonvara, jota louhitaan maaperästä. Vaikka varannot eivät ole vielä muutamaan vuosikymmeneen ehtymässä, tulevaisuudessa fosforin louhinta todennäköisesti kallistuu.
Ympäristövaikutusten pienentämiseksi suositellaan muutosta kasviperäisempään ruokavalioon ja palkokasvien sekä monipuolisemmin eri kasvilajien viljelyn lisäämistä. Palkokasvit keräävät ilmasta maaperään typpeä, jolloin väkilannoitteiden tarve vähenee.
”Tuotteiden ympäristövaikutuksia pitää punnita monipuolisesti. Yksi oleellinen tekijä on myös vesiniukkuusvaikutus. Suomessa on suuret uudistuvan makean veden varannot, mutta monissa muissa maissa viljely kuluttaa niukkoja vesivarantoja”, Joensuu muistuttaa.
